Käsityöt kunniaan!

Tässä tehdään käsityönä mittanauhojen ja narujen yhdistelmiä yhteensä 2,3 km kiinteitä vesikasvillisuuden seurantalinjoja.

Ensimmäinen viikko maastossa eli Vaasassa on ohi. Maastoa ei paljon näkynyt kun lähes koko viikon istuimme koko porukka sisällä ja teimme käsitöitä. Olen ennenkin todennut sen valtavan askartelun ja käsitöiden määrän, joka meribiologin ja hänen tiiminsä täytyy tehdä vuoden mittaan. Silti se jaksaa aina uudelleen hämmästyttää minua.

Narukerät, nippusiteet, mittanauhat ja poijut odottavat askartelijaa.

Kiinteitä vesikasvillisuuden seurantalinjoja varten olemme kiinnittäneet nippusiteillä lasikuituisia 100 m mittanauhoja uppoavaan köyteen. Nippusiteitä on kulunut jo monia tuhansia, köyttä on saatu valmiiksi neljäsataa metriä ja työhön on kulunut noin 12 henkilötyöpäivää! Jäljellä on vielä vajaat kaksi kilometriä köyttä eli vielä saamme tovin istuskella ja kiinnittää nippusiteillä köysiä.

Käsillä tekemisen meditatiivinen puoli on kuitenkin vahva. Välillä me neljä naista juttelimme, minä ja Vaasan Annica utelimme vapaaehtoistytöiltä Inesiltä (Saksa) ja Alejandralta (Kolumbia) heidän elämistään ja opettelimme kieliä - saksaa, englantia, espanjaa, portugalia ja suomea. Ruotsia vähemmän. Välillä taas istuimme pitkät pätkät aivan hiljaa omissa oloissamme. Ainoat äänet olivat nippusiteiden sirinä niitä kiristettäessä ja nippusidepistoolin klipsahdus kun muovirima katkeaa. Tunnelma oli rauhallinen, ulkona sateli hiljaa vettä ja kalalokit huutelivat. 

Tällä tavalla entisaikaan istuttiin tuvassa ja tehtiin iltaisin käsitöitä. Jokainen veisteli omaansa tai pyöritti rukkia tai kutoi, välillä saatettiin kertoa tarinoita. Samalla työt tulivat tehtyä ja yhteenkuuluvuuden tunne ryhmän sisällä on kummallisen suuri myös silloin kun ei puhuta mitään vaan ainoastaan puuhastellaan yhdessä.

Pre-maastokausiviikko tuli taas todelliseen tarpeeseen. Kamerat on käyty läpi ja ne toimivat jotenkuten, Inca-vene toimii vaikka ei vielä suostukaan syöttämään koordinaatteja tietokoneelle, viisotkaikuluotain toimii, muttei saa koordinaatteja, toisen kameran mittariston anturi on rikki. Aivan normi lähtö maastokauteen siis. Ja huomenna ajomatkalla Tornioon klipsutellaan varmasti köysiä. Matkalla Vaasasta Ouluun syntyi 150 m lähes valmista köyttä. Käsitöiden aika ei todellakaan ole ohi.

Essi Keskinen

Menossa viemään Vaasan porukan tavaroita Mikkelinsaarille.

Alejandra ja Ines, tämän kesän Perämeren meritiimin ulkomaalaisvahvistukset ja vapaaehtoistyöntekijät. Tytöt aloittivat työt jo kaksi viikkoa sitten ja jatkavat lokakuun puoliväliin asti eli kumpikin työskentelee viisi kuukautta.

Maastokauden ensimmäinen lounas ulkona Mikkelinsaarilla.

Meriperhe

Kirjoitteluvuorossa tällä kertaa äitiysvapaansa aloittanut Perämeren meritiimin suunnittelija, Johanna. On mua tässä vuosien varrella kutsuttu parilla muullakin nimellä – Jossu, Jortikka, Jonanna, Jombo ja Jogo muutamat mainitakseni – rakkaalla tiimiläisellä on monta nimeä. Näin mammaloman alussa ajattelin, että vois olla sopiva hetki tarttua kynään (tai no tässä tapauksessa näppäimistöön) ja muistella menneitä…

Sarven maisemia kesältä 2010

Kaikki alkoi kesällä 2010, kun olin niin onnekas, että pääsin toiseksi harjoittelijaksi Essin tiimiin. Olin silloin vasta 23-vuotias opiskelijatyttö; hirvittävän ujo, mutta erittäin innostunut työskentelemään merellä. Meitä oli silloin suhteellisen pieni tiimi; vakikalustoa 5 henkeä. Tuota kesää muistellessa hymynkare nousee väkisinkin kasvoille; kaikki oli uutta ja ihmeellistä, meribiologin työn opettelua. Pienen ikänsä merellä viettäneelle tytölle kesäharjoittelu meritiimissä oli unelmien täyttymys ja sitä niinkuin muitakin merikesiä on varmasti mukava muistella joskus keinutuolissa. Kesän 2010 meriperheessäni minulla oli isosisko ja kolme veljeä sekä satunnaisesti varaisiä ja sisko. Kokeneemmat konkarit opettivat työn saloihin ja pian myös me pikkusisarukset kuvattiin ammattitaitoisesti merenpohjavideoita. Myös kiinnostus sukeltamista kohtaan syttyi tuolloin. Meribiologin työ ei suinkaan ollut ainoa asia mitä tuon ensimmäisen kesän aikana opin, vaan kohensin taitojani myös mm. gourmet-ruokien syömisen ja kynsien lakkaamisen parissa. J

Ulkokrunnin hiekkarannalla merisisarusten kanssa kesällä 2010

Seuraavan kerran sain astua meri-isosiskon saappaisiin kesän 2012 kynnyksellä, kun opinnot oli paketissa ja työelämä saattoi alkaa. Siitä lähtien olenkin saanut työskennellä meriluonnonsuojelun parissa Essin tiimissä. Meriperheen koko on kasvanut vuosien myötä ja olen saanut monta uutta siskoa ja veljeä, joiden kanssa kartoittaa vedenalaista meriluontoa. Kartoitusmenetelmät ovat kehittyneet ja uusiakin työtapoja on omaksuttu. Myös sukeltamisesta on tullut itselle uusi harrastus, jota pystyy työssään hyödyntämään. Onneksi varsinkin kesiltä on kertynyt erittäin runsaasti valokuvamateriaalia, jota selatessa voi muistella menneitä hymyssä suin.

Vuosien ja merikesien myötä olen kasvanut hyvänä meribiologina. Olen erittäin kiitollinen kaikille meriperheeni jäsenille, erityiskiitokset Essille, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä ja viettää laatuaikaa. Toivottavasti pääsen taas joskus työn merkeissä merelle! Tänä tulevana kesänä pääsen viettämään hieman erilaista merikesää oman rakkaan meriperheeni kanssa. Jännityksellä odotellaan, millainen meribiologinalku sieltä maailmaan putkahtaakaan...

Johanna