Sanansaattajana

YLEn Luonto-Suomen radiolähetys on alkanut ja hyönteisasiantuntija ja Oulun hyönteiskerhon puheenjohtaja Harry Nyström tutkii tulitikkurasiassa saapunutta suursukeltajaa. Muut asiantuntijat ovat allekirjoittaneen lisäksi biologi Juha Markkola Oulun yliopistosta Harryn vieressä ja tutkija Panu Orell Luonnonvarakeskuksesta Essin vieressä. Kuva Ulla Matturi.

Välillä viestintä vie enemmän aikaa kuin toisinaan. Viikko sitten lauantaina puhuin Biologian- ja maantieteenopettajien päivillä Oulussa Perämerestä, tiistaina vedin tuplatunnin Iin lukiolaisten maantieteen paikkatietokurssilla ja eilen osallistuin suorana lähetyksenä YLEn Luonto-Suomen radio-ohjelmaan.

Ohjelma lähetettiin Liminganlahden luontokeskukselta. Nimenomaan keskukseLTA eikä keskukseSTA, koska viime tingassa meille asiantuntijoiksi pyydetyille ilmoitettiin, että lähetys tehtäisiinkin ulkoa. "Ottakaa siis lämpimästi päälle koska istutte kaksi tuntia paikoillanne mikrofoneihin kytkettynä."

Lämpötila oli lievästi plussan puolella ja aurinko laski lähetyksen puolivälin jälkeen talon taakse eikä tuultakaan sentään ollut läheskään kymmentä metriä sekunnissa. Vaikka kuinka olin varautunut sekä lämpökerrastolla että mikrofleece-kerrastolla ja GoreTexilla, viimeiset viisitoista minuuttia hytisytti jo hiukan.

Yleisöksi oli saapunut sekä paikallisia että kauempaakin tulleita vieraita. Sinnikkäimmät jaksoivat istua ja kuunnella koko kahden tunnin live-lähetyksen ajan kylmässä viimassa. Kuva Ulla Matturi.

Ilmassa oli jännityksen tuntua kun saavuin Oulusta muiden asiantuntijoiksi tilattujen kanssa. Lähetys alkoi kuudelta ja meidät oli pyydetty varmuuden vuoksi paikalle jo viideltä saamaan ohjeita juontaja Juha Laaksoselta.

"Joo, muutama kysymys on tullut, ne voitaisiin käydä läpi, ja voitte sitten keskustella keskenäänkin ja kompata toisianne, jos tuntuu että puhuttava loppuu. Eiköhän se sitten sillä mene."

Ohjeistus oli annettu alle minuutissa ja loppuajan lähetyksen alkuun asti joimme kahvia.

Toimittaja Juha Laaksonen vastaanottaa tilhiä ja urpiaisia koskevan kysymyksen paikalliselta. Kuva Ulla Matturi.

Yleisöä oli paikalla sankoin joukoin ja keskustelu kävi vilkkaana. Toimittaja Laaksonen sai kysymyksen toisensa perään kysyjien ikähaarukan asettuessa välille 8-80. Monet kysymyksistä koskivat lintuja, oltiinhan Suomen, jollei jopa Maailman, komeimmalla lintualueella Liminganlahdella, mutta mielenkiintoisia kysymyksiä ropisi myös hyönteisistä, kastemadoista, kaloista, kasveista, Perämeren rehevöitymisestä ja ahvenpaikoista.

Toinen kysymys asiantuntijaraadille. Kuva Ulla Matturi.

Vaikka istuessa vilu hiipikin pikkuhiljaa luihin ja ytimiin, oli tilaisuuden henki mitä lämpimin. Oli valtavan hienoa huomata, kuinka paikalliset välittävät kotipaikkansa luonnosta, kuinka suojelu ja luonnon ihmeet kiinnostavat ihmisiä ja kuinka tarkkoja havaintoja monet tekevät suoraan takapihoiltaan. 

Olin lisäksi positiivisesti yllättynyt siitä, että tuppisuisena pidetyt suomalaiset lähes jonottivat mikrofonin eteen esittämään omia kysymyksiään. Juttuja ei tarvinnut kehitellä omasta päästä kahta tuntia vaan koko ajaksi riitti kysyjiä ja sähköpostikysymyksiä. Lähetyksen viimeiset minuutit tulivat vastaan yllättävän nopeasti. Lähetyksen jälkeen muutamat sinnikkäästi paikoillaan istuneet ja koko lähetyksen seuranneet paikalliset kävivät vielä kiittelemässä ainutlaatuisesta tilaisuudesta osallistua omalla paikkakunnalla tehtävään luonto-ohjelmaan. Siinä oli hymy herkässä ja lähes kyynel silmäkulmassa kun onnistumisen tunne oli niin hieno.

Oli todella hienoa osallistua Luonto-Suomen lähetyksen tekoon ja olin kieltämättä melko otettu siitä kunniasta, joka päälleni lankesi kun minua pyydettiin paikalle Perämeren meriasiantuntijana. Viimeisen viikon viestintäsaldo on siis vajaat sata opettajaa, vajaat kolmekymmentä lukiolaista ja kaikki YLEn Luonto-Suomen kuuntelijat ympäri Suomea keskiviikko-iltana 22.4.2015. Ei ollenkaan huono näkyvyys yhdelle viikolle :)

Essi Keskinen

Uutistauolla paikalle kiikutettiin lämmittävää kahvia ja voimistavia voileipiä. Kuva Ulla Matturi.

Uuden äärellä

Selkä-Sarven ja Maa-Sarven välille on yhtenä tuulisena päivänä sukellettu 218 m pitkä linja, joka osoittautui kasvistollisesti hyvin mielenkiintoiseksi. Lisäksi linjalta löytyi rosterinen savustuspönttö.

Suunnittelen kesällä Perämerelle perustettavia kiinteitä kasvillisuuslinjoja. Työ on mielenkiintoista ja odotan jo sitä, että pääsen sukeltamaan linjat joka kesä, mutta itse perustaminen vaikuttaa vaivalloiselta.

Kiinteiden pysyvien linjojen juju on siinä, että ne todella ovat kiinteitä ja pysyviä. Pelkät linjan päätyjen koordinaatit eivät riitä, koska koordinaatit heittävät aina ja linjan ja maamerkkienkin ottamisessa on se riski, että arviointiruudut heittelehtivät muutamalla metrillä vuosien välillä. Ainoa tapa tehdä kiinteä pysyvä seurantalinja on todella tehdä siitä  kiinteä ja pysyvä. Tarkoituksena on siis päästä seuraamaan saman linjan muutoksia vuodesta toiseen nyt kun Perämeren peruskartoitus on jotakuinkin saatu valmiiksi.

Selkä-Sarven ja Maa-Sarven välinen musta sukelluslinja on yksi ehdotettavista seurantalinjoista. Muut Selkä-Sarven alueella tehdyt sukelluslinjat näkyvät pinkkeinä linjoina kartassa. Yksittäiset sukelluspisteet on merkattu pinkeillä pikkupalloilla.

Eteläisemmällä Itämerellä linjan voi porata vedenalaisella paineilmalla toimivalla iskuporakoneella suoraan kallioon. Reikiin hakataan sitten koukut, joihin linja kiinnitetään. Perämerellä ei ole kalliota eikä kaikilla ehdottamillani linjoilla edes kiviä. Lisäksi olen joskus käyttänyt paineilmaiskuporakonetta ja se ei ollut hauskaa. Kauhean äherryksen jälkeen sain aikaiseksi vaivaisen kolon kallioon.

Puolet Perämerelle ehdottamistani kiinteistä seurantalinjoista kulkisi hiekka- tai pehmeällä pohjalla eikä kivikossa. Tämä sen takia, että Perämeri ei juuri voi makrolevillä tai muillakaan kovan pohjan avainlajeilla prameilla. Meiltä puuttuvat vähäisen suolaisuuden vuoksi esimerkiksi rakkolevä ja sinisimpukka, jotka muodostavat eteläisemmillä merialueilla tärkeitä kovien pohjien eliöyhteisöjä.

Perämerellä pehmeät- ja hiekkapohjat ovat avainasemassa. Kovilta pohjilta löytyy alueellisesti uhanalaisia vesisammalia ja koviakin pohjia toki lähdetään seuraamaan, mutta varsinaiset vedenalaiset niityt ja runsaslajiset alueet löytyvät sieltä missä viihtyvät putkilokasvit, näkinpartaiset, uhanalaiset direktiivilajit ja muutamat pehmeiden pohjien rihmalevät. Erilaiset vidat ja näkinpartaiset muodostavat tuuheita monilajisia niittyjä, jotka ovat kalanpoikasten ja selkärangattomien eläinten keitaita.

Ryöpäksen sukelluslinjaa on ehdotettu seurattavaksi Rahjan saaristossa. Linja edustaa tyypillistä kovan pohjan avoimen rannan syvää linjaa Rahjan natura-alueella ja eteläisellä Perämerellä.

Perämeren kiinteitä linjoja varten lähdetään valamaan betonipainoja, Tarpeeksi painavina ne varmaan uppoavat sen verran tiiviisti pehmeään pohjaan että pysyvät paikoillaan kovemmallakin aallokolla. Ongelmana onkin lähinnä tarpeeksi painavan painon ja sen käsiteltävyyden käyrien leikkauspisteen löytäminen - mitä painavampi paino, sen helpommin se pysyy paikoillaan, mutta mitä painavampi paino, sen vaikeampi sitä on käsitellä veneessä.

Käytettävän köyden valinta on toinen mielenkiintoinen tehtävä. Jos käytetään tavallista köyttä tai mittanauhaa, riski narun katkeamiseen on ehkä suurempi kuin jos käytetään pohjalle painuvaa lyijyköyttä, jota tavallisimmin käytetään verkon alapaulana. Lisäksi pitäisi tilata 1100 m lasikuituisia mittakeloja.

Harvemmin olen joutunut soittelemaan erilaisia varoitustarvikkeita myyviin liikkeisiin ja pyytämään tarjousta sadasta betoniporsaasta "jotta voisin upottaa ne merenpohjaan". 

Meribiologin elämässä jokainen päivä on pieni seikkailu.

Essi Keskinen