Paljon melua kuvasta

Tuntematon sammaleläin Raahen Konikarin edustalta. Kuva Niina Kurikka/Metsähallitus 2014.

Talvi ja toimisto. Aika käydä läpi kaikki ne noin 10 000 valokuvaa, jotka kesän aikana suunnilleen viiteen eri työkameraan kertyi. Kesän aikana en ehtinyt kuvia selata. Työharjoittelija Elina oli vastuussa kuvien siirtämisestä kameroista ulkoisille kovalevyille kesän ajan ja homma toimi hyvin. Mutta nyt minun pitäisi raakata kuvista noin viitisenkymmentä parasta ”Parhaat 2014” –kansioon.

Raahessa oltiin viime kesänä ensimmäistä kertaa ja siellä yritettiin sen takia kuvata veden alla hiukan enemmän. Niinan kuvien joukosta löytyi sievä kuva erikoisennäköisistä polyypeista. Eivät ole kaspianpolyyppia eivätkä runkopolyyppiakaan. Minä en niitä kuvan perusteella tunne.

Lähetän siis kuvan Metsähallituksen pohjaeläinekspertille Katriina Könöselle, joka vasta viime vuonna kollegoineen löysi Itäiseltä Suomenlahdelta uuden kotilolajin.

Katriina epäili Raahen lajia ensin uudeksi vieraslajiksi, jota on löydetty vähäisessä määrin pitkin Etelä-Suomen rannikkoa (Victorella pavida). Tarkempi Katin salapoliisityö paljasti kuitenkin, että kyse ei tosiaankaan ole perinteisestä polyyppieläimestä vaan sammaleläimestä, muttei kuitenkaan Victorellasta. Lajivaihtoehtoja on Katin kertoman mukaan kolme, Plumatella fungosa ja P. repens sekä Fredericella sultana. Näiden välillä ei pysty valokuvan perusteella arpomaan, koska pitäisi kyetä laskemaan pyyntilonkerot tarkasti ja katsomaan putken soluja ja eläimen kestosoluja mikroskoopilla. Valokuvasta tämä ei selviä.

Kaikki kolme lajia löytyvät kotoisista makeista vesistä, mutta merestä niitä ei tiettävästi ole juuri ennen löydetty. Mielenkiintoinen havainto siis. Ehkäpä pääsemme ensi kesänä ottamaan näytteen näistä Raahen pienistä lonkeronheiluttelijoista ja tarkka lajinmääritys selviää.

Mielenkiintoista on kuitenkin se, että minulle on ennenkin käynyt näin. Pinnan alla olen ottanut kuvan jostakin, tullut takaisin sukellukselta, ladannut kuvan tietokoneelle ja huomannut kuvanneeni jotakin muutakin kuin etsimessä olleen kohteen. Tvärminnestä löytyi vahingossa merietanoita tällä menetelmällä ja Merenkurkun saaristosta uhanalainen punalevä. Monet vedenalaiset kohteet ovat pikkuriikkisen pieniä eivätkä sukeltajan silmät niitä välttämättä erota, mutta nykyajan kamerat salaman kera varustettuna ottavat niin tarkkoja kuvia, että tietokoneelta uudet löydöt paljastuvat.

Usein sanotaan että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Voisinpa vaikka olla samaa mieltä ainakin sen suhteen, kuinka tärkeitä vedenalaiset kuvat ovat.

Essi Keskinen

P.S.  Näiden sivujen mukaan lajia yritetään tunnistaa kun kädessä ei ole muuta kuin valokuva viime kesältä.

http://www.nhm.ac.uk/nature-online/species-of-the-day/biodiversity/economic-impact/buddenbrockia-plumatellae/distribution-ecology/

http://sunsite.ualberta.ca/Projects/Aquatic_Invertebrates/?Page=16

http://www.bewie.de/klappmikrowelt.php5?smikrowelt=%2F00BasisSeiten%2Findex_Navigator_grau1.php5%2C%2FSuchbar%2FWasserwelt%2FBryozoa%2FBryozoa_index.htm

http://www.wright.edu/~tim.wood/bryozoans.html

Sonyn hautajaiset

Aika aikaansa kutakin. Videokamera Sonyn matka tuli selkeästi tiensä päähän viime kesänä. Hyvin sinä palvelit, paremmin kuin suurin osa nykyaikaisemmista ja uudemmista videointilaitteista. Vanha kunnon sotaratsu, käsivarakamera, joka nauhoittaa mini-DV-kasetille. Olit luotettava ja aina toimiva hamaan loppuun saakka. Kun uudempi elektroniikka petti, sinä jaksoit. Sinut otettiin aina back up –laitteistoksi uudempien HD- sun muiden hömpötyskameroiden rikkoutumisen varalle ja usein sinuun jouduin turvaamaankin. Et pettänyt koskaan.

Jäämme kovasti kaipaamaan sinua.

Sony syntyi Metsähallitukselle ensimmäisenä varsinaisena työkesänä, jolloin sain oman budjetin. Vuonna 2007 minulla oli työharjoittelija ja kaksi graduntekijää. Olin saanut pomoltani Janilta ensimmäiseksi videointilaitteistoksi Archos –mediatallentimen, joka toimikin hyvin aina kun suostui toimimaan ja kunnes sen näyttö särkyi ikävässä lattiallepaiskautumisonnettomuudessa.

Tarvittiin kuitenkin toinenkin kamera. Täytyy olla analoginen sisääntulo kuvalle, kestävät akut, halpa hinta. Analogisella sisääntulolla ei montaa nykyistä kameraa ole varustettu joten hetki piti etsiä.

Oikeanlainen Sony löytyi Kärkkäisen Rajalan kamerakaupasta Oulusta. Graduntekijä, reipas Marika, hoiti ostopuheet. Marikalla on suuret ruskeat silmät, kaunis hymy ja oljenvaalea tukka. Kukaan (mies)kauppias ei voi vastustaa Marikaa. Marikan siis annettiin hoitaa kaupat.

Hyvin meni, speksit olivat oikeanlaiset, vara-akuissa löytyi. Marika ryhtyi tinkimään. ”Että jää edes kahvirahat opiskelijalle jäljelle”, perusteli Marika. Kauppias heltyi, suostui alennettuun hintaan. Marika astui sivuun ja sanoi että laitetaankin sitten Metsähallituksen luottokortille. Jäipähän Metsähallitukselle kahvirahat.

Vuosien varrella Sonyn ympärille kasvoi kova kuljetussalkku, oikea PeliCase. Siihen tehtiin sähköläpiviennit, sen sisusta leikeltiin Sonylle, vara-akulle, moottoripyöräakulle ja kaseteille sopivaksi pesäksi. Johtoja tehtiin lisää, virtaa saattoi nyt ottaa joko tupakansytyttimestä tai moottoripyöräakusta piuhaa vaihtamalla.

Sateisina päivinä salkkuun lisättiin pari Minigrip-tuoteperheen suurinta pussia eli kakkupussia, johon vettä kestämätön Sony työnnettiin sateen ajaksi. Se ei kuitenkaan ollut moksiskaan pienestä kosteudesta, vaikka siinä oli kosketusnäyttö. Se toimi hyvin sateella, paisteella, sumussa ja räntäsateessa. Satoja videokasetteja kuvattiin Sonylla.

Kunnes viime kesänä se viimein antoi periksi, äkkiarvaamatta. Ei voi sanoa ”pitkällisen sairauden uuvuttamana”, koska lähtö tuli kertalaakista. Ja saappaat jalassa virantoimituksessa. Kunniakkaasti. Kosketusnäyttö ei enää yhtäkkiä toiminutkaan.

Erään aikakauden loppu.

Tiedän, että Perämeren tiimiä on kielletty jo pari vuotta sitten kuvaamasta mitään mini-DV-kaseteille. Kaiken pitäisi olla digitaalista ja nykyisin vielä myös HD-laatuista. Meillä oli kuitenkin vielä viime kesänäkin käytössä kaksi kasettivideokameraa, jotka tosin oli varustettu myös GoPron HD-tasoisilla digikameroilla, joilla syntyikin hyvää jälkeä. Mutta kuvan välittämisen pohjalta pinnalle hoiti edelleen videokamera. Suuria nykyaikaisia 40 m kaapelikeloilla varustettuja ja auton akkuja vaativia HD-kameroita ei myöskään mitenkään voi ottaa kumiveneeseen kahden ihmisen lisäksi. Tilaa ei kerta kaikkiaan ole. Pieneen salkkuun mahtuva Sony pienine akkuineen ja pienine GoPro-kameroineen toimi loistavasti kumivene Bellassa. Lisäksi Sony ei koskaan pettänyt kun uudemmat kamerat antoivat periksi. Sinnikäs pikku laite.

Näin olemme siis tulleet tien päähän Sonyn tarinassa.

Lepää rauhassa. Olet sen ansainnut.

Essi Keskinen