Perämeri kuntoon vapaaehtoisvoimin!

Johanna, Pekka ja Keijo laittavat ilmeisen hyväntuulisina Perämeren kansallispuiston vedenalaista polkua paikoilleen.

Perämeren meritiimi on houkutellut tänä vuonna ennätysmäärän vapaaehtoistyöntekijöitä. Heitä tulee Saksasta, Espanjasta, Englannista ja Suomesta. Osa tekee samalla työharjoittelua opintojaan varten, osa tulee ihan vain päästäkseen töihin eksoottiseen kohteeseen.

Sillä onhan Perämeri eksoottinen, jos on kotoisin muualta kuin Pohjanmaan rannoilta. Minua houkutteli aikanaan tropiikki ja tein yliopiston pakollisen kahden kuukauden työharjoittelun merentutkimuslaitoksessa Malediiveilla. Ilmaiseksi. Maksoin vielä itse halvan hotellin neuvoteltuun hintaan. Enkä kyllä ole katunut päätöstä päivääkään. Tiedeturisteiksi kutsutut opiskelijat kiertävät ilmaisessa työharjoittelussa maailman eksoottisia kolkkia ja pääsevät paikkoihin, joihin turistit eivät pääse, tekemään töitä, joihin heitä ei muuten olisi varaa palkata. Minä sain aikanaan Metsähallituksen työhaastattelussa kehuja nimenomaan Malediivien työharjoittelusta koska ”olen altistanut itseni monenlaisille haastaville olosuhteille”.

Tämän kesän vapaaehtoistyöntekijät eivät ehkä vielä tajuakaan, kuinka monille haastaville olosuhteille tulevatkaan altistamaan itsensä kesän aikana :) Elämyshakuisuus on kuitenkin ainakin minun mielestäni pelkästään hyvä asia. Yhden harjoittelijan valitsimme töihin monien hakemusten joukosta sen perusteella, että hän oli kirjoittanut hakemukseensa ”Tämä työharjoittelupaikka vaikuttaa todella elämykselliseltä.”

Tarvitaan paljon tavaraa, että vedenalainen luontopolku voidaan pystyttää paikoilleen.

Vapaaehtoistyönteko perustuu ehkä kolmeen helposti niputettavaan pääasiaan: 1) Elämyshakuisuus, 2) Mielekäs työharjoittelu ja 3) Halu tehdä jotakin jonkin hyväksi. Moni ei ehkä ajattele Metsähallituksen Perämeren meritiimissä vapaaehtoistyön tekemistä erityisenä hyväntekeväisyystyönä, kuten esimerkiksi Intiassa kastittomien parissa toimimista tai Darfurin pakolaisleirin lasten rokottamista, mutta minun katsantokannaltani Perämeri on tänä kesänä saamassa lähes 7 htkk ilmaista työvoimaa. Tiimimme tekee luonnonsuojelutöitä, joten onhan tämä maailmanparannusta.

Aurinko paistaa kauniisti pilvenreiästä vielä tyhjän Sarven sataman takana. Näyttää paistavan Ruotsiin tuo aurinko, rajallahan tässä työskennellään.

Minun osuuteni Itämeren vapaaehtoiseen maailmanparannukseen tulee tänä vuonna ruuan kautta. Armeijahan marssii tunnetusti mahallaan ja minä teen lämpimän ruuan koko 12 hengen tiimille joka ilta. Palkkaa saavat kartoittajat maksavat viisi euroa joka päivästä, mutta minä lupauduin maksamaan vapaaehtoistyöntekijöiden ruuat. Teetämme myös omakustanteisesti ”Perämeren meritiimi 2014” –T-paidat ryhmähengen kohotukseksi (Metsähallitus ei pääsääntöisesti maksa työvaatteita) ja koko tiimi halusi itse kustantaa omat paitansa. Mistä muualta löytyy moista työtiimin uhrautuvuutta? Minä lupauduin maksamaan harjoittelijoiden ja vapaaehtoistyöntekijöiden paidat. Nämä rahat eivät ehkä mene suoraan Itämeren suojeluun, mutta ne menevät niiden työntekijöiden ja vapaaehtoisten hyvinvoinnin ja työviihtyvyyden parantamiseen, jotka puolestaan kartoittavat Itämerta ja sitä kautta suojelevat sitä.

Tämä on siis historiallinen kesä Metsähallituksen Perämeren meritiimille – koskaan aiemmin ei ole yhtä paljon vapaaehtoistyötä ja rahallista avustusta tehty Itämeren hyväksi yhtenä maastokautena meidän tiimimme voimin.

Haastan muut Metsähallituksen meritiimit mukaan!

Vesi oli n. 70 cm miinuksella ja paljasti pitkät pätkät kuivunutta levärantaa. Meri tuoksui Selkä-Sarvessa vahvasti.

Essi Keskinen

Tasa-arvoa etsimässä

Maa ei voi olla täysin paha, jos sieltä löytyy Kallen Kaviaari -tuubista tehty liukumäki. Pohjanmaan meritiimin vakijäsenet Ruotsissa oppimassa viistokaiutuksesta, sukelluksesta ja itsestään.

Pohjanmaan koko meritiimi, Oulu ja Vaasa, vietti koko viime viikon Ruotsissa. Ensin opeteltiin käyttämään viistokaikuluotainta ja sen ohjelmaa, sen jälkeen haettiin tiimin uusimmille sukeltajille rutiineja, tasapainotusta, kamerankäyttöä ja kasvilinjantekoa sukeltamalla ahkerasti. Kokeiltiin vedenalaista tablettitietokonetta ja kalibroitiin Pohjanmaan meritiimin peittävyysarviointia.

Viistokaikuluotain taipuu vaikka singoksi.

Viikon mielenkiintoisin anti oli kuitenkin toisena iltana ruotsalaisen isännän grillipäivällisellä herännyt varsin vireä keskustelu sukupuolten tasa-arvosta. Mikäs olisikaan parempi paikka keskustella tasa-arvosta kuin yksi maailman tasa-arvoisimpia maita, Ruotsi?

Periaatteessa kaikki olivat samaa mieltä – miesten ja naisten pitäisi olla keskenään tasa-arvoisia. Kaikki (eli biologian tai ympäristötieteiden maistereita ja tohtoreita sekä yksi strutsifarmari / sukelluspummi / insinööripuolen briliantti monialayrittäjä) olivat kuitenkin samaa mieltä myös siitä, että biologia on biologiaa ja sen mukaisesti miesten ja naisten aivot ja fysiologia ovat erilaisia, psykologiasta puhumattakaan. Perinteiset stereotypiat jylläävät yhä useimmissa meistä eikä niillä välttämättä tarkoiteta mitään pahaa. Yleensähän ihmisellä on joku ennakkokäsitys asioista ja vasta faktojen näkeminen korjaa käsityksen todenmukaiseksi.

Ulrika tarkastelee viistokaikuluotaimen piirtämää kuvaa.

Oli ensinnäkin keskustelua siitä, että joitakin naispuolisia kollegoitani häiritsee syvästi se, että miehet yleisesti pitävät naisia teknisissä suorituksissa ja esimerkiksi veneen ajossa huonompina. Näinhän ei välttämättä ole, eikä miesten joka kerta tarvitse rynnätä auttamaan naisia hädässä (esimerkiksi autonrenkaan vaihdossa) kuin ritari valkealla ratsulla, koska nainen saattaa osata vaihtaa renkaan itsekin. Minua ei uljaan ritarin paikalle saapuminen haittaa tippaakaan, koska en pidä monistakaan teknisistä tai voimaa vaativista töistä (kuten renkaanvaihdosta), vaikka osaisinkin tehdä sen itse. Jos mies tuntee olonsa miehekkääksi kun saa auttaa avutonta naisparkaa, katselen mielelläni sivusta kun rengas vaihtuu. Toiset naiset haluavat kiusallaankin vaihtaa renkaan itse vain todistaakseen että pystyvät siihen. Ymmärrän kyllä tämänkin pointin. Minua ei haittaa jos miehet luulevat minua naisellisen avuttomaksi. Itsehän tiedän mitä osaan ja mitä en vain viitsi tehdä.

Keskustelu, johon emme edes ehtineet, oli tytöttely. Toisia naisia ei saa tytötellä lainkaan, minua taas kuuluu tytötellä, jos istutaan vanhempien kalastajasetien kanssa nuotiolla ja paistetaan ahvenia ja miehet ihmettelevät että ”tyttökin osaa sukeltaa”. Minähän olen silloin ylittänyt odotukset ja rikkonut jonkun luutuneen ennakkokäsityksen siitä mitä naiset – tai tytöt – osaavat tai eivät osaa tehdä. Toinen asia on tietysti se, jos tytötellään jossakin asiantuntijapanelissa tai konsultointitehtävissä. Silloin se on aina alentavaa.

Ruotsissa kokeiltiin kaikkia mahdollisia uusia ja vanhoja kameroita, koska kuvaamisen opetteleminen on kirkkaassa vedessä huomattavasti helpompaa kuin ruskeassa Perämeressä. Lisäksi Perämeri on yleensä vielä toukokuussa jäässä - tämä vuosi on poikkeus.

Annica pudottautuu sukellustukialuksesta Smögenissä.

Meillä meribiologipuolella tasa-arvo on varsin pitkällä – jopa niin pitkällä, että en välttämättä aina haluaisi sen olevan aivan siellä asti vielä. Me kaikki sukellamme, kannamme itse painavat sukelluslaitteemme, ajamme kaikkia veneitä, tunnistamme lajeja, peruutamme venetrailereita, nostamme veneitä ja käytämme kameraa. Meidän haluttaisiin tai oletetaan osaavan jonkin verran perämoottorinkorjaustaitoja, kaikenlaista teknistä nikkarointia ja esimerkiksi kolvausta tai sähkövetoja, jotka eivät kerta kaikkiaan kiinnosta minua tippaakaan. On se sitten sukupuolesta tai kiinnostuksen puutteesta kiinni, en osaa korjata perämoottoria. En kuitenkaan usko, että jokainen maapuolen kartoittajakaan osaa itse korjata autoaan, eli siinä olen tasoissa. Enhän voi osata kaikkea vaikka olenkin nainen. Tai pitäisi tietysti sanoa ”sukupuolesta riippumatta”... Välillä tulee riittämätön olo kun puhutaan moottorin tulpista tai öljynvaihdosta tai muusta minulle miehisestä alasta, jonka osa naiskollegoistani kuitenkin pystyy hanskaamaan aivan helposti. Sitten yritän vain ajatella, että jokainen ei voi osata kaikkea ja siksi meitä on toisiamme täydentävä tiimi.  Sukupuolesta riippumatta.

Pekka puhuu ruotsia sorsille.

Essin kuvaama putkisuukala, merihevosten ja särmäneulojen sukulainen. Kokoa vain oli reilu puoli metriä.

Johannan löytämä ja Essin kuvaama komea taskurapu.

Yöpyminen tässä kartanossa maksoi 25 € hengeltä. Ei paha.

39 vuoden elämänkokemuksella, biologian tohtorin koulutuksella ja kahden psykologin kasvattamana sukeltajanaisena yhteenvetoni on, että naisten kohdalla Freud oli varmaankin oikeassa – naisia on vaikea ymmärtää. Meillä kun tuntuu olevan yhtä monta käsitystä naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta kuin naisia on maan päällä. Maastotöissä tasa-arvo on kuitenkin ehkä parhaimmillaan – kaikki tekevät aivan kaikkea mihin kykenevät, ja loput asiat tekevät ne, jotka sen osaavat, sukupuolesta riippumatta. Oulun tiimi muuttaa tänä kesänä 6 kertaa ja varoituksen sana siitä – naiset (tai tytöt, kuinka vaan) joutuvat kyllä kantamaan yhtä paljon kuin miehetkin (tai pojat, ehkä, koska ovat vasta reilun parikymppisiä?) ja jokainen kynnelle kykenevä saa ajaa veneellä. Riippumatta siitä, onko mies, nainen, vegaani, sivari, vihreän kemian opiskelija, ulkomaalainen tai Kuivaniemeltä.

Kalibroimme koko Pohjanmaan tiimin peittävyysarviointia kolmen värin paperisilpulla. Tulos oli järisyttävän hyvä - kaikkien arviot mahtuivat reilun viiden prosenttiyksikön virhemarginaaliin!!

Essi Keskinen