Peukutetaan yhdessä!

SOME. Sosiaalinen media. Jollekin se on kirosana, toinen käy tykkäämässä ja peukuttamasas joka välissä. Joku jakaa koko elämänsä Facebookissa, toinen vain käy katselemassa muiden valokuvia ja tykkäämässä niistä.

On Facebook, blogit, Twitter, Instagram ja vaikka mitä muita. Ensin tykkäsi nuoriso, nyt vanhemmatkin kuin nuoriso. Nuoriso on jo kuulemma lähdössä Facebookista kun "se on niin out!" ja siirtymässä kuvapalveluihin kuten esimerkiksi Instragrammiin. Twitterissä puolestaan hengaavat akateemikot, tiedottajat, media ja sieltä haetaan ammattitietoutta. Blogeja lukevat kaikki ja Facebookin tuomionpäiväpuheista huolimatta siellä on vielä varsin vireä sosiaalinen yhteisö.YouTubestakin meidät löytää.

Metsähallitus on mennyt someen täysillä. Nyt vain pitäisi löytää se oma kanava jota seurata. Facebook-sivuista löytyy mistä valita: on Metsähallituksen yhteinen sivu ja Suomen luontokeskuksen Haltian sivu. Kaikilla kansallispuistoilla ja monilla retkeilyalueilla on omat sivustonsa, hae vain puiston nimellä ja käy tykkäämässä. Suomen kansallispuistot -sivustolla on yhteenvetoa kansallispuistoista. Uusimpana tulokkaana Metsähallituksen Facebook-perheeseen on saapunut Luontotyypit-sivusta, jossa jutellaan lajeista ja luonnosta, jaetaan kuvia ja ihmetellään yhdessä. Käypä kurkkaamassa ja tykkäämässä!

Twitteristä meidät löytää Metsähallituksen ja Luontopalveluiden nimellä ja logolla, Instagrammista puolestaan #finnishparks eli suomalaiset puistot -nimellä. Twitteriin menevät virallisemmat tiedotteet, suuremmat tapahtumat ja isommat jutut. Instagram on vasta aloittelemassa, mutta sieltä voi seurailla kauniita kuvia Suomen kansallispuistoista ja ihmisistä, jotka tekevät töitään luonnonsuojelun tai virkistyksen parissa.

Ainakin yhden blogin olet varmasti jo löytänyt jos kerran luet tätä. Metsähallitus merellä -blogi on aktiivisimmillaan kesällä kun maastossa tapahtuu. Sama pätee kaikkiin Metsähallituksen sivustoihin - kesällä ehkä tapahtuu eniten, paitsi tietysti erityisesti talviretkeilykohteissa. Ympäri vuoden on aina jotakin katseltavaa, mutta monet Luonnonsuojelupuolella työskentelevät tekevät maastotöitään nimenomaan kesällä.

Mikä sosiaalisessa mediassa sitten on niin ihmeellistä? Miksi pitäisi roikkua somessa ja käydä peukuttamassa jonkun ottamaa kuvaa tai postausta? Minusta itsestäni on hauska seurata ensinnmäkin sivustoja, joihin tulee kuvia ja päivityksiä joka puolelta Suomea - esimerkiksi Luontotyypit. Suomi on pitkä maa, kuten joku totesi sivustolla, ja sen huomaa erityisesti vuodenaikojen vaihtuessa. Meillä Oulussa ollaan vasta hiirenkorvalla kun eteläisessä Suomessa on jo täysi kesä. Toiseksi on kiva vaihtaa kuvia ja kuulumisia oman puistoalueen käyttäjien kanssa. Odotan aina innolla, kommentoisiko joku Perämeren veneilijä tai kalastaja postauksia, joita teen Perämeren kansallispuiston sivuille. Minulla on yksi näkökulma puistoon, veneilijällä aivan toinen.

Vanha sananlasku "Yksi kuva sanoo enemmän kuin tuhat sanaa" pätee someenkin - Facebookissa eniten katsojia keräävät kuvat, ja Instagram perustuu ainoastaan kuviin. Blogissa sentään pääsee vielä jaarittelemaan :)

Jokainen voi siis valita omat kanavansa ja mediansa ja käydä peukuttamassa mitä tykkää, mutta somen kaltaiset mediat ovat varmasti tulleet jäädäkseen. Peukku sille!

Essi Keskinen

Linkkejä: Facebook Metsähallitus https://www.facebook.com/pages/Mets%C3%A4hallitus/44947558009?ref=ts&fref=ts Suomen kansallispuistot https://www.facebook.com/pages/Mets%C3%A4hallitus/44947558009?ref=ts&fref=ts#!/suomenkansallispuistot?fref=ts Haltia Suomen Luontokeskus https://www.facebook.com/pages/Mets%C3%A4hallitus/44947558009?ref=ts&fref=ts#!/haltiacom?fref=ts LuontoTyypit https://www.facebook.com/pages/Mets%C3%A4hallitus/44947558009?ref=ts&fref=ts#!/pages/Luontotyypit/539331819516651?fref=ts

Blogeja

Rakkaudesta lajii http://lajikirjo.wordpress.com/
Metsähallitus merellä http://metsahallitusmerella.blogspot.fi/
Luonto ja Kulttuuri http://luontojakulttuuri.wordpress.com/

Penkinmerkkausmatkalla

Utterön pieni majakkasaari Kosterhavetin kansallispuistossa Ruotsin länsirannikolla.

Benchmarkin-matka. Mikä ihme sekin taas on? Google-sanakirjan mukaan "benchmark" on "kiintopiste", "suorituskykytesti" tai "mitata jonkin suorituskykyä". Työmatkapuheessa "benchmarkkaus" on opintomatka, tutustumismatka, verkostoitumisreissu. 

Minulle tulee benchmarkingista lähinnä tällainen ajatusketju mieleen: Benchmarking - penkinmerkkaus - penkinlämmitys - oman reviirin merkkaus - koirat haistelemassa toistensa takapuolia. Siis tutustumassa toisiinsa.

Minä kävin siis kuvaannollisesti haistelemassa ruotsalaisten ja norjalaisten takapuolia Göteborgin pohjoispuolella Strömstadissa. Pienen ja kuvankauniin Strömstadin ulkopuolella sijaitsee valtioiden rajat ylittävä Ytre Hvaler (Norja) ja Kosterhavet (Ruotsi) -kansallispuistopari. CBC-hanke eli rajatylittävä kansallispuistojen yhteistyöhanke Perämeren kansallispuiston ja Haparanda Skärgårds -kansallispuiston välillä kävi tutustumassa siihen, kuinka ruotsalaiset ovat norjalaisten kanssa rajapuistoa lähestyneet. Penkkejä lämmittämään lähti minun lisäkseni projektipäällikkö Sasa, Oulun puistoalueen johtaja Saara, Tornion ja Haaparannan kaupungin ihmisiä ja Haaparannan saariston kansallispuiston väkeä.

Torstaina ja perjantaina tutustuimme Norjan ja Ruotsin puistojen pyörittäjiin ja kuulimme puistoparin yhteistyöstä ja käytännöistä. Suurin osa ajasta oli kuitenkin varattu Kosterhavetin kansallispuistoon tutustumiseen. Taksivene kuljetti seuruetta saarelta toiselle samalla kun yhteistyökumppaneilta kyseltiin käytännön asioista.

Sateista ilmaa lukuunottamatta kansallispuistokierros oli huima elämys. Upea saaristo, elävät kyläyhteisöt, toimivat palvelut, kymmenettuhannet kävijät ja lukuisat hylkeet saivat pienen Perämeren kansallispuiston ylpeän lipunkannattajan hieman hämilleen. 

Kosterhavetin saarelle rakennettu mahtava Naturum, Luontokeskus, löi ällikällä. Kosketusallas, jossa sai tutustua paikalliseen eläimistöön, on sekä lasten että aikuisten suosikki. Pronssista oli valettu hienoja puiston ja sen ympäröivän alueen syvyysprofiileja saarineen - yksi löytyi Naturumista, muut puiston "sisäänkäynneiltä" kaupungin keskustasta ja kahdelta muulta paikalta. Itse näyttely oli vaikuttava - seiniä kiersivät upeat vedenalaiset valokuvat eksoottisesta lajistosta pinnalta mataliin rantavesiin, ulapalle, syvälle pohjalle ja viimein yli 200 metrin syvyisen kanjonin pohjamutiin. Interaktiivisuuttakin löytyi, samoin kuin mielenkiintoisia videoita.

Ihailun ja ihmettelyn sekä hyvien yhteistyöneuvojen lisäksi benchmarkkausmatkojen tärkein anti on kuitenkin aina se, että sähköpostinimille pystyy vihdoin antamaan kasvot. "Ai Anders näytääkin tältä! Onpa mukava mies, hänelle voikin tulevaisuudessa soittaa matalalta kynnykseltä." 

Vaikka nykytekniikan suomista nettikokouksista, puhelinkokouksista ja sähköpostinvaihdosta onkin valtavasti hyötyä, puolustavat vanhat kunnon kasvokokoukset kuitenkin paikkaansa. Kun ollaan ryhtymässä johonkin uuteen ja suureen, on parempi käydä tutustumassa johonkuhun, joka on jo kulkenut saman polun. Helpointa on jutella ihmisten kanssa kasvotusten ja oppia tuntemaan mahdolliset tulevaisuuden yhteistyökumppanit. Yhteistyö on hankalaa niin kauan kun sähköpostinimillä ei ole kasvoja.

Ruotsin ja Norjan kansallispuistoparin synnyttäminen kesti kymmenen vuotta. Mahdetaankohan 2024 nähdä uusi uljas Perämeren kansallispuisto - Haparanda Skärgårds National Park -puistopari?

Essi Keskinen

Suhdesoppa

Tästä ne valmistelut lähtee...

Painettu ja virallinen versio:

Missio: Tutustua Maakrunnin Säätiön ihmisiin.

Visio: Viranomais- ja suojelutyö toimii tulevaisuudessakin Krunnien luonnonsuojelualueella Maakrunnin Säätiön, Metsähallituksen, ELY-keskuksen ja Oulun yliopiston Perämeren tutkimusaseman toimivana yhteistyönä. Luontoarvot yhdellä Suomen vanhimmista ja upeimmista suojelualueista on turvattu.

Epävirallinen kahden naisen (=Perämeren meritiimi, Essi ja Johanna) versio:

Missio: Tutustua Maakrunnin Säätiön ihmisiin samalla kun syödään hyvin.

Visio: Saamme edelleen tehdä töitä ja asua upealla Ulko-Krunnilla. Ja huomiseksi lounaaksikin jää ehkä vielä thaimaalaista.

Oulun yliopiston biologianlaitoksen tutkimusteknikko Jari Ylönen otti yhteyttä ja kysyi, järjestettäisiinkö Kasvimuseon tiloissa yhteinen sidosryhmätilaisuus, jossa tapaisivat Maakrunnin säätiön ihmiset, Perämeren tutkimusaseman tutkijat ja Metsähallituksen Perämeren meritiimi. Jari ehdotti tapaamiseen epävirallisempaa lähestymistapaa (minä ja Johanna kokkaisimme thaimalaista ruokaa), jotta tilaisuuden luonne pysyisi rentona.

Nousukaudella käytiin pitkillä (ja kosteilla) bisneslounailla, joilla ilmeisesti myös keskusteltiin asiaa. Ainakin hoidettiin suhteita. Yhdeksänkymmentäluvulla telkkarista tuli poliittinen satiirisarja Hyvät herrat, jossa asioita (ja suhteita) hoidettiin saunassa. Näinhän Suomessa on ennenkin toimittu. Eikös Kekkonenkin saunottanut vieraitaan? Naiset vain keksivät jossakin vaiheessa närkästyä, kun eivät päässeet miesten saunaan hoitamaan Hyvä Veli –verkostojaan. Monien kongressien ja seminaarien yksi tärkeimmistä tehtävistä on toimia verkostoitumisen apuvälineenä. Parhaita tilaisuuksia tähän ovat posterisessiot viinilasillisen kera ja kongressipäivälliset.

Minusta hyvän ruuan äärellä ei koskaan voi tapahtua mitään pahaa. Ruokapöytä on siis mitä oivallisin paikka hoitaa sidosryhmäyhteistyötä ja edunvalvontaa, vaikka sanahirviöinä en näitä haluaisi ruokapöytään tuodakaan. Lounastapaamiset ja kokoukset päivällispöydän ääressä pitäisi ottaa useamminkin käyttöön, kun halutaan hyvässä hengessä aloittaa jotakin tai vain vaihtaa kuulumisia.

Oulun yliopisto tarjosi thaimaalaista ruokaa: uunisiikaa, haukipullia, vihreää kanacurrya, possu-dimsumia, äyriäissalaattia, lasinuudeli-mango -salaattia, kurkku-maapähkinäsalaattia, possun jauhelihasalaattia ja naudanfilesalaattia. Jari Ylönen tarjosi viiniä ja olutta. Essi tarjosi kalliimmat ruoka-aineet eli luomu-naudan sisäfileen, jättikatkaravut ja pienet seepiat (mustekalat). Ruoka laitettiin talkoohengessä Essin, Johannan ja Jarin kanssa.

Jarin ehdottama sidosryhmäpäivällinen tapahtui tiistai-iltana (aprillipäivänä) Oulun yliopiston Kasvimuseon tiloissa. Tilaisuus sujui erittäin hyvässä hengessä, ESCAPE-projekti (jossa uhanalaisia kasveja kasvatetaan laboratorio-oloissa ja pyritään siirtämään uusille kasvupaikoille entisten tuhouduttua) ja Lassi Kalleisen hienot Krunnien valokuvat käytiin läpi. Metsähallituksen Perämeren meritiimi kiitteli vuolaasti siitä että on vuosien VELMU-työn varrella saanut käyttää tukikohtanaan upeaa Ulko-Krunnin luotsitaloa. Maakrunnin säätiö sai kasvot, kuten me meribiologitkin, jotka olemme vain vuosien ajan anoneet tutkimus- ja maihinnousulupia Krunnien luonnonsuojelualueelle byrokratian rattaiden kautta. Varsin onnistunutta edunvalvontaa ja sidosryhmäyhteistyötä siis.

Ja mikä parasta: ruoka oli tosi hyvää! Ja sitä jäi vielä lounaaksi asti J

Kiireellä kiireestä

Aurinko nousee Pyhällä.

Metsähallitus vietti maaliskuussa jokavuotisia luonnonsuojelupäiviä Pyhä-Luostolla,  kansallispuiston kupeessa. Luonnonsuojeluprosessin väkeä saapui ympäri Suomea ja meripuolikin oli hvyin edustettuna. Käytiin läpi viimeaikaiset suuremmat hankkeet, päälimmäisenä askarruttavat suuremmat asiat kuten natura-aluetietokannan päivitys ja luontotyyppien luokittelu.

Yksi suuri käsiteltävä paketti oli kiire. Saimme ennakkotehtävän kiireeseen liittyen ("Kirjoita eri värisille post-it -lapuille aiheittain, mikä aiheuttaa sinulle kiireen tuntua, miten työ aiheuttaa sinulle kiireen tuntua ja miten olet kiireen ratkaissut.") Aihetta piti käsitellä pienryhmissä ja lisäksi saimme alustuksen aiheeseen.

Mitäkö luulette tapahtuneen? Kaikessa kiireessä alustuksesta jäi näkemättä ilmeisesti 2/3 esityksen kalvoista (ne kelattiin nopeasti ohi, mutta vilkaisemallakin näki, että asiaahan siellä olisi ollut ja olisi ollut mukava ehtiä näkemään nekin), pienryhmillä ei ollut tarpeeksi aikaa keskusteluun vaan ennakkotehtävien setvimisessä tuli niin kiire että ratkaisuehdotuksia ei juuri ehdittty kaikelta kiireeltä käsitellä, ja ryhmien keskustelujen purkamiseen varattu aika kutistui lähes olemattomiin. Kuulemme ehkä joskus aiheesta vielä, mutta luultavasti sille ei juuri ole aikaa.

Mikä ihme tämän kaiken kiireen takana oikein on? Resurssien vähentäminen, töiden keskittäminen niille, joilla työpaikka vielä on, halvan työvoiman puute, ajankäytön suunnittelemattomuus? Vai se että sähköpostilla on niin helppo laittaa työpyyntöä menemään ja kaikkien oletetaan koko ajan olevan vähintään puhelimen, jollei jopa sähköpostiyhteyden päässä?

Meriluontotiimillä on kesällä aina paljon tekemistä ja se johtuu siitä, että kolmen kuukauden maastokauden aikana yritetään tehdä lähes viiden kuukauden työt. Tuulista ja säistä ei myöskään voi tietää, joskus säät suosivat ja toisinaan sitten taas ei.

Minusta kaksi asiaa pitäisi kuitenkin erottaa toisistaan: kiire ja se, että on paljon tekemistä. Kiire on sitä, että aika ei tunnu riittävän, pitää ehkä juosta paikasta toiseen, voi olla ahdistunut ja stressaantunut olo, aikataulut mättävät, dead-linet puskevat. Se, että on paljon tekemistä, vaatii hyvää organisointia ja ajankäytön suunnittelua, tehokkuutta ja silkkaa suorittamista. Perfektionismi pitää jättää yhtälöstä kokonaan pois.

Minulla ei kesällä yleensä ole kiireen tuntua. Tuntuu kyllä, että on valtavasti tekemistä ja toivotaan että kaikki ehditään tehdä maastokauden kuluessa, mutta varsinaisesta kiireestä ei voi puhua. Kesällä sähköposti ja puhelin jäävät toissijaisiksi, työt ovat konkreettisia ja niiden tulokset näkee heti - päivän aikana otettiin 127 videota, 285 valokuvaa, kaksi pohjaeläinnäytettä. Kovasta työstä saa heti palautteen eli näkee tehdyn työn määrän. Tavoitteet ovat myös hyvin konkreettisia - kesän aikana pitää kuvata esimerkiksi 1500 videota. Kun 200 on tehty, 1300 on vielä jäljellä. Rastia ruutuun vain.

Toimistossa työt ovat usein abstraktimpia, tuloksia ei näe heti tai niitä ei näe itse, tavoitteet ovat varsin hämäriä ja epämääräisiä. Kun ei ihan tarkkaan tiedä, mitä minulta odotetaan, tulee epämääräisesti hermostunut olo.

Fakta on kuitenkin se, että työt eivät tästä enää koskaan tule vähenemään, päinvastoin. Kustannustehokkuuden nimissä yhä enemmän töitä kasataan samoille harteille ja odotetaan, että tänä vuonna työntekijästä voi puristaa 120 % kun viimevuonnakin se sai aikaan 110 %.

Joka syksy maastokauden jälkeen ihmettelen, kuinka Perämeren meritiimi taas pystyi saamaan aikaan niin paljon tuloksia. Silti kaikki suitsuttavat yhteen ääneen kesän mukavuutta ja ihanuutta, kuinka kivaa taas oli, paras kesätyö ikinä, paras harjoittelupaikka ikinä, tulisipa jo ensi kesä. Ja silti saatiin aikaan valtavasti.

Toimiston ulkopuolella, ulkona, luonnossa, konkreettisissa ja fyysisissä töissä, ryhmässä, hyvässä hengessä, motivoituneiden ihmisten kanssa. Siellä saadaan aikaan, siellä tehdään paljon töitä vaikka ei olekaan varsinainen kiire.

Tulisipa jo kesä :) Nyt on kiire merelle!

Essi Keskinen