Taistele Rakas! - terveisiä Perämereltä

Kansan Tahto kävi haastattelemassa minua tänään. Kun kerroin puhelimessa miehelleni että lehdestä soitettiin, mies sanoi että ”Eikös se ole Suomen punaisin lehti?”.
Värillä ei ole väliä. Sen verran piti kuitenkin katsoa että kurkistaa, mitä Google sanoo Kansan Tahdosta. ”Pohjois-Suomen vasemmistolehti, perustettu 1906.” Kansan Tahto oli kiinnostunut Perämeren vedenalaisista inventoinneista ja rupattelimmekin toimittajan kanssa melkein kaksi tuntia.

Kummallisesti tämä viikko on muutenkin pyörinyt punaisissa merkeissä. Kotona törmäsin Kristiina Halkolan taistolaislaululevyyn, jota kuunneltiin viimeksi vappuna.

Tiistai ja keskiviikko taas menivät Tikkurilassa ArcGIS-kurssilla. Pitäisi opetella uusi paikkatieto-ohjelma, paino sanalla ”pitäisi”. Kovin tuntui vaikealta se kelluva eli keskitetty ArcGIS, joka toimi (jos toimi) langattoman netin kautta. Kaikki aineistot piti ladata kelluvaan versioon verkkolevyiltä, joilta operoiminen on muutenkin hidasta, saati sitten epäluotettavaan nettiyhteyteen yhdistettynä.

Olin ladanut EUREF-FIN-järjestelmästä koko Suomen rantaviiva-aineistoa 22 minuuttia ja juuri saanut sen koneelle kun läppäri ilmoitti ”yhteys katkennut”. Sinne meni kelluva ArcGIS ja melkein puolen tunnin työ. Aineisto pitäisi kuitenkin saada, joten uutta yritystä vaan. Rantaviiva-aineisto siirtyi tällä kertaa reippaassa 18 minuutissa, mutta ladatessani syvyyskäyriä yhteys katkesi jälleen. Luonnollisesti myös rantaviiva-aineisto hävisi samalla kertaa, koska kerran yhteys verkkolevyyn hukkui.

Lähetin tuskaisen ja turhautuneen viestin miehelleni, jolta aina löytyvät parhaat lohdutukset. Tällä kertaa vastaustekstissä luki vain ”Taistele Rakas!!”

Joukko meribiologeja opettelee paikkatieto-ohjelman saloja.

P.S. Ensi viikolla merelle. Sieltä ei ole yhteyttä kelluvaan eikä uppoavaankaan paikkatieto-ohjelmaan.

Vieraalla maalla - terveisiä Perämereltä

Viime viikolla edustin Suomea kaksi päivää kestävässä tuulivoimaseminaarissa Riikassa. Matka oli ensimmäiseni Latviaan, mutta loppujen lopuksi ehdin nähdä kaupunkia vain taksin ikkunasta. Aikataulu oli sorvattu niin vedenpitäväksi, että ehdin lentokentältä taksilla hotellille juuri lounaaksi ja seminaarin alkukahveille. Ohjelma venyi mielenkiintoisen keskustelun ja kiinnostuneen mutta puheenvuoroja herkästi jakavan puheenjohtajan voimin kahden tunnin myöhästymiseen. Vihdoin saimme päivän päätökseen, myöhästyimme seminaaripäivälliseltä vain vaivaiset kaksi ja puoli tuntia ja päätimme päivän iltakymmeneltä. Seuraavana aamuna seminaari jatkui heti hotelliaamupalan jälkeen, ja ohjelman myöhästymisen vuoksi lähdin suoraan lounaalta taksilla lentokentälle.

Mitä siis jäi käteen kahden päivän Riikanvierailusta, jonka aikana en poistunut hotellista kertaakaan? Erinomaisen hyvä seminaari ja valtavan mielenkiintoinen keskustelu. Kerrankin oli saman pöydän ääreen tuotu sekä viranomaisia, lainsäätäjiä, luonnonsuojelijoita, tutkijoita, hankevastaavia että konsultteja. Näkökulmia oli yhtä monta kuin eri tahoja ja keskustelu rönsysi. Aiheena olivat ulkomeren tuulivoimapuistot ja muut suuret ulkomerirakennelmat, niiden ympäristövaikutusten arvioinnit, YVA-lainsäädäntö, kansalliset lainsäädännöt suurten ulkomerihankkeiden suhteen, lupaprosessit ja kaikki mahdollinen esim. Nord Stream -putken tyyppisten hankkeiden ympärillä pyörivä byrokratia.

Ja mikä parasta, pääsin puhumaan Suomen Ympäristöministeriön suulla :) Toisen Suomesta pyydetyistä puheenvuoroista oli tarkoitus tulla Ympäristöministeriöltä, mutta kun sieltä ei ehditty matkustaa Riikaan, minut kelpuutettiin pitämään YVA-lainsäädäntöä ja lupaprosesseja koskeva puheenvuoro. Suomen Tuulivoimayhdistys auttoi antamalla valmiita englanninkielisiä kalvoja, ja esitys tuli pidettyä. Se jopa herätti keskustelua, joten Riikanmatka ei tuntunut turhalta.

Nyt vielä viimeinen viikko sisällä kärvistelyä ja ensi viikolla päästään jo lähtemään toimistolta maastoon! Tämänpäiväistä kokousta voi ehkä jopa ajatella pehmeänä laskuna, koska katselemme habitaattikarttoja, joita neljän vuoden FINMARINET-hanke on tuottanut. Illalla vielä saunotaan projektia loppuun.

Maastoa odotellessa siis!

Hotelli Helpotus - terveisiä Perämereltä

Tyyni päivä Merenkurkussa.

Ajattelen tässä vessoja. Huusseja, kylpyhuoneita, vesiklosetteja, hyyskiä, ulkohuoneita, ”paikkaa, jossa naiset pesevät kätensä ja/tai puuteroivat nenänsä”, toiletteja. On varma kesän ja maastokauden merkki, kun joutuu jotenkin enemmän ajattelemaan sitä, voiko tai viitsiikö nyt ottaa toisen kupillisen teetä vai joutuuko siitä vain ongelmiin myöhemmin, kun pitäisi veneestä päästä vessaan.

Menossa Hailuotoon.

Teimme eilen kevään ensimmäisen veneretken. Minä ja Johanna, Perämeren meritiimin tämänhetkinen miehitys, olemme Merenkurkun saaristossa pitämässä jokakeväistä ”pre-maastokausikokousta” Vaasan meritiimin kanssa. Eilen oli hyvä sää, aurinko paistoi eikä tuullut pahasti, joten lähdimme tekemään ajoharjoituksia Maian sisaraluksella Electralla. Samalla kävimme Norrskärillä UNESCOn luonnonmaailmanperintöalueella, kaukana lännessä keskellä merta. Vaasan tiimin on tarkoitus viettää Norrskärillä jonkun aikaa maastokaudesta, ja kävimme tarkastamassa majoitustilat.

Norrskärin majakka ja majoitustilat.

Ulkona oli reilut kymmenen astetta lämmintä, mutta merellä on aina kylmä. Minulla oli päälläni lämpökerrasto, sen päällä microfleece-kerrasto ja sen päällä sukellusalushaalari, jalassa kaksi paria villasukkia. Koko komeuden kruunasi pelastautumispuku. Ja tietysti pipo ja lapaset. Vajaan tunnin venematkan aikana vaatetusta ei ollut yhtään liikaa, pikemminkin pieni vilu hiipi ytimiin kosteassa viimassa.

Perämerellä on vielä jäitä.

Norrskärillä on oikein asiallinen ulkohuone, tilava ja puhdas, nätti näköala kalastajatuville, ja vessapaperiakin löytyi. Kun pelastautumispuvusta ja haalarista lähtee kuoriutumaan vessareissua varten, se ei kuitenkaan ole mikään hätäinen toimitus. Hanke täytyy suunnitella hyvin ja ajoittaa tarkasti. Se on varsinainen projekti.

Electralla Norrskärille, Merenkurkussa.

Mietin siinä kerros kerrokselta kuoriutuessani (”henkselitkin vielä… Ja ristissä, etteivät pääse putoamaan harteilta pelastautumispuvun sisällä…”) vanhempiani, jotka parhaillaan ovat töissä Japanissa. Heidän vessansa pytty avaa automaattisesti kannen, kun sitä lähestyy, ja nappia painamalla myös sen ”miesten kannen”. Napista kannet myös sulkeutuvat. Reunuksen lämpötilan saa säätää kunkin takapuolen mukaisesti, yhdestä napista saavat ujot vessassakävijät laittaa lintujenlaulua tai veden kohinaa peittämään lorinan. Kahden napin takana ovat ”heikko” ja ”runsas” vessanveto. Kolme nappia on varattu erilaisille pesuille. Isäni sanoi, että olihan niitä kokeiltava. Täsmäsuihku oli kuulemma hiukan hassu ja se piti saada osumaan kohdalleen, mutta suihkulähdemäinen pesu oli jo miellyttävämpi. Kuivaus olikin jo sitten ihan rutiinitoimenpide.

Norrskär on lohkare- ja lintuparatiisi.

Minä käytän kesällä lähinnä ulkohuonetta ja aika paljon myös ihan puskia. Aivan OK, en koe itse vessarakennusta minkäänlaisena ongelmana. Tätä ihmisen perustoimintoa joutuu kuitenkin miettimään huomattavasti enemmän ja tarkemmin: ”Olen menossa tekemään parin tunnin sukelluslinjan kuivapuvussa, en siis voi tänä aamuna juoda teetä.” ”Olemme menossa ulos kumiveneellä, veneestä ei siis mitenkään voi pissiä vaan täytyy käydä maissa asti, ja menemme alueelle, jossa rannat ovat upottavaa liejua, en siis voi tänä aamuna juoda teetä.” Menemme ulkomerelle, ainut tapa käydä vessassa on roikkua veneen perästä ja pidellä pelastautumispuvun hihoja ja huppua sylissä ja toivoa, ettei osu muualle kuin saappaille, en siis voi juoda tänä aamuna teetä.” Asia on siis vain tiedostettava ja sitä on ajateltava enemmän kuin maissa, mutta varsinaista ongelmaa siitä ei saa rakennettua.

Nyt nautinkin siis jo kolmannesta teekupillisesta, koska tänään kokeillaan kameroita ja ladataan moottoripyöräakkuja, ei olla menossa pelastautumispuvussa minnekään, ja kaiken lisäksi meillä on sisävessa.

Meribiologeillakin on tietokoneita. Tässä minä ja Johanna olemme levittäneet Oulun tiimin läppäriarsenaalin Sommarön mökin pöydälle. Kuten kuvasta näkyy, kullekin taitojensa mukaan: Johannalla on viisi konetta ja minulla yksi :)

Meritiimin matkassa - terveisiä Perämereltä

Tällä kertaa kirjoittajana on meritiimiin ujuttautunut ulkopuolinen henkilö, joten aloitetaanpa esittäytymisellä: Olen Riitta Kananen, 29-vuotias maantieteen ja biologian opettaja, joka on matkan varrella näköjään hairahtunut vähän varsinaisesta ammatinkuvastaan vieraille teille. Tulin metsähallitukselle työkokeiluun huhtikuun alussa, kun olin nihkeän työtarjonnan vuoksi saanut tarpeekseni kotona istuskelusta.  Halusin nähdä ympäristöalan töitä vähän laajemmin ja metsähallituksella haave on totta tosiaan toteutunut. Olen saanut nähdä ja kokeilla jo nyt monenlaisia eri työtehtäviä. Eniten olen kuitenkin viettänyt aikaani meritiimissä Essin ja Johannan työhuoneessa (ja sen ulkopuolella).

Pelastautumispuku ja muskelit

En ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi, että metsähallituksella edes tehtäisiin meribiologin töitä. Kuitenkin kuunnellessani Essin kertomusta omasta työstään leukani loksahti hetki hetkeltä enemmän auki. Meritiimissä tehdään todella mielenkiintoista työtä, joka sisältää vielä paljon käytäntöä ja maastossa työskentelyä. Ylipäätään Essin kertoma merellä työskentely kuulostaa varsin eksoottiselta näin vannoutuneen maakravun korviin. Itse pääsin aloittamaan työskentelyni kosketuksilla merikasveihin. Tarkemmin sanottuna yritin raaputella viimekesäisiä merikasvinäytteitä ehyinä irti papereiden välistä ja muodostaa niistä kontaktimuovitetun herbaarion.  Sivukorvalla vakoilin, mitä toimiston "oikeat" työntekijät touhuilivat.  Näpertelyn päätteeksi minulla olikin muutama kymmenen kelvollista kasvia tietolappuineen kontaktin välissä ja mielessä astetta avarampi mielikuva meribiologin työstä. Pääsin myös oppimaan uutta monesta Itämeren lajista kuten korvameduusasta, siloneulasta, kilkistä, murtovesisienestä ja rasvakalasta, kun tehtävänäni oli kirjoittaa kyseisistä lajeista infotekstejä VELMU-postereihin. Tehtävä sujui muuten ihan mukavasti, mutta kilkkien sukupuolielämästä löytyi kumman vähän tietoa, miksiköhän?

Työpöytä

Seuraavaksi oli tehtävänä uudistaa yleisötapahtumissa esiteltävät meritiimin työstä ja perämeren luonnosta kertovat posterit. Johannan kanssa valitsimme arkistojen kätköistä kaikkein edustavimmat kuvat ja aloitimme askartelunäpertelyharjoituksemme. Viimeistelimme uurastuksen tulokset vielä laminointikoneella ja tadaa, sanoisin, että ensi kesänä kelpaa näitä postereita esitellä ;) ! 

Vappuviikolla ohjelmassa oli monenlaista toimistohuoneen ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa. Maanantaina menimme Johannan kanssa hallille, jossa tarkoituksena oli mm. pestä sukellusliivit, tarkistaa ilmapullojen päiväykset, järjestellä ja tarkistaa pelastautumispuvut sekä päivittää ns. touhulaatikko, joka lähtee kesällä merelle ja sisältää työvälineitä. Päivä menikin oikein lupsakasti työn touhussa ja ehdimme saada kaikki sopivasti valmiiksi. Hieman sain myös harjoittaa "työpaikkakiusaamista", kun pääsin tähtäilemään Johanna parkaa painepesurilla… 

Torstai aamuna hyppäsimme Johannan kanssa Hiluxiin ja suuntasimme kohti Kokkolaa. Tehtävänä oli toimittaa meritiimin kesällä merelle lähtevät vedenalaiset kamerat huoltoon. Perille osasimme hienosti kerralla Johannan tekemän tarkan karttasuunnitelman avulla ja maantieteilijän (ei välttämättä aina niin) upean kartanlukutaidon ansiosta.  Kun kamerat oli vastuullisesti toimitettu määränpäähän, suuntasimme keskustaan syömään. Sapuskoiden taso oli varsin kohdallaan ja kotimatka saattoi alkaa mukavasti täydellä vatsalla. Toki kahvilla ja munkilla piti vielä kotimatkalla pysähtyä...



Pitää syödä että jaksaa...

Perjantaina vuorossa oli lähinnä shoppailua eli hankintoja kesän töitä varten. Aamulla suuntasimme kuitenkin hallille tyhjentämään ylimääräiset vedet maanantaina pestyistä sukellusliiveistä. Samalla veimme sinne puuttuvia tavaroita ja otimme katsastukseen vietävät ilmapullot kyytiin. Hankintalistalla oli monenlaista tavaraa kuten silikoniletkua, pakasterasioita, happipulloja ja desinfiointiainetta. Kaupat kierrettyämme veimme vielä ilmapullot katsastukseen, haimme pari lääkehappipulloa ja kävimme kasvimuseolla viemässä kesällä kerättyjä kasveja. Lopuksi vielä pikainen visiitti yliopiston kirjastoon ja viikon työt olivat pulkassa.  Tämän viikon jälkeen oli minun aika siirtyä meritiimiltä muihin tehtäviin, mutta jos meritiimistä minulle vielä jotain hommia keksitään, niin ilolla menen niitä suorittamaan. Täältä löytyy nimittäin TODELLA mahtavat työkaverit ja monipuoliset työtehtävät. Kiitos Essi ja Johanna ja iloa kesän töihin!

Johanna tankkaa ja matka jatkuu.