21531 = Videotulkinta

Essi lomailee vieläkin, joten Johanna tarinoi.

Tällä viikolla meidän tiimissä kävi kato ja meistä tuli kerta heitolla todellisia toimistorottia. Niinalla, Manulla ja Markuksella loppui työt, joten loppuviikosta meitä oli toimistolla enää minä, Pekka ja Lari. Ja tietenkin juuri tällä viikolla piti olla FINMARINET-datan luovutusdeadline! Onneksi meillä oli kaiken muun kuin HD-linjadatan osalta hommat suhteellisen hanskassa. HD-linjoja ei siis kuitenkaan oltu katsottu ja ne piti saada analysoitua ja naputeltua viikossa. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja video pyörimään!

Videoilla tuli vastaan kaikenlaista mielenkiintoista. Aloitetaan nyt vaikka pohjasta: oli hiekkapohjaa, sorapohjaa, kivikkoa ja välillä saveakin!



Isokin kivi voi näyttää saksanpähkinältä

Savea

Kivien päällä kasvoi paikoitellen runsaastikin runkopolyyppeja ja murtovesisientä.



Valkoista murtovesisientä ja veden virtauksessa huojuvat runkopolyypit

Syvillä hiekkapohjilla vastaan ui kiiskiä ja näkyipä muutama kivinilkkakin siellä täällä.


Kiiski

Kivinilkka päivänokosilla

Oli kyllä melkoista ruudun tuijottelua koko viikko, mutta saatiinpas HD-linjat analysoitua! :)

Tehty on!

Kotkan komeuksissa

Äänessä taas Johanna, Essin ollessa lomalla.

Tällä viikolla Oulun porukka oli taas hajaantuneena ympäri Suomea. Minä ja Niina vaihdettiin Manun kanssa paikkaa, ja mentiin Kotkaan Larin ja Vaasan Ulrikan kanssa. Manu tuli puolestaan Ouluun Essin, Pekan ja Markuksen avuksi. Viikon sana oli HD-linjat, joiden tekemisen kanssa alkoi olla jo pikkuisen kiire.

Uusi HD-kamera

Meidän Kotkan Pohjanmaan tiimi majoitettiin lähelle Venäjän rajaa, Haminan Ulko-Tammion saarelle, josta oli hyvä tehdä ulkomereisiä HD-linjoja. Lari ja Ulrika opettivat Niinalle ja minulle HD-linjakuvauksen salat ja niin päästiin aloittamaan kuvaaminen vihdoin tiistaina. Sain huomata heti ensimmäisen linjan kanssa, kuinka tuskaisen painavan kameran olimme saaneet kuvaamista varten. Normaalit pistekuvauskameramme ovat kuin kärpäsen pieru uuden, hienon HD-kameran rinnalla. Vuorottelemalla saatiin kuitenkin säästettyä sen verran käsilihaksia, että jaksettiin roikottaa kameraa veneestä vielä torstainakin. Kuvaaminen meinasi vastustaa aina välillä myös muistakin syistä: milloin akku loppui kesken, ohjelma jumitti, alkoi sataa vettä tai aallot olivat liian isoja. Loppujen lopuksi saatiin kuitenkin kuvattua linjoja haluamamme määrä.


Lari valokuvaussukelluksella

Jyrkkä kallioranta

Tuulinen ja sateinen viikko ei tosiaan ollut säiden puolesta missään puolella Suomea kovin ihanteellinen, ja siksi ehdimme käydä tutustumassa myös Ulko-Tammion saaren luontoon ja historiaan. Jylhät kalliorannat olivat meille normaalisti Perämerellä liikkuville vierasta, mutta upeaa katsottavaa. Tuntui hurjalta ajaa ihan muutaman metrin päähän kalliorannasta ja huomata kaiun antavan syvyydeksi jotain 20 metrin tienoilta. Että terveisiä vaan Perämeren kivisille maankohoamisrannoille! Saarella oli myös sotahistoriaa, ja löydettiinkin sieltä mm. tunneli ja tykki. Vitsit, jos olis päässyt pienenä sellaiseen tunneliin…! :)

Raskas rannikkotykki 152/45C (Canet)

Sammalsaaret kalliolla

Tunnelin toinen pää...

Perjantaina sitten Ulrika antoi meille kyytiä Grisslanilla, kun palattiin tuulen tuiverruksessa ja sateen ropistessa takaisin Kotkaan. Viime yö meni junassa ja nyt istun toimistolla.

Vähän oli kylymä...

Oulun porukka oli päässyt kuvaamaan HD-linjoja vasta keskiviikkona maanantain ja tiistain myrskyjen jälkeen. Merenkäynti oli ollut vielä keskiviikkonakin melkoista ja linjoja oli tehty merisairauden uhalla. Essi jäi sitten torstaina suunnitellulle lomalle. Koska linjoja jäi kuitenkin vielä jäljelle, on osa porukasta paraikaa kuvaamassa niitä. Pidetään peukkuja, että onnistuu!

Hajaantumista, MUOTIA, sähkötöitä ja tekniikkaa…

Minä (Johanna) ja Niina oltiin tällä viikolla meidän tiimistä ainoat, jotka lähti Kalajoelle kartoittamaan. Saatiin vahvistusta Vaasan tiimistä, kun Charlotta, Tuuli ja Mikko saapuivat apuun. Maanantaina ja tiistaina aurinko ei järin paistellut, vaan sää oli pilvinen ja kolea. Päivät kuitenkin hurahtivat ohi nopeasti saariston suojissa kartoittaessa. Keskiviikkona tuuleskeli jo hieman enemmän, ja tehtiinkin vain aamupäivästä inventointihommia. Iltapäivän huolto- ja toimistotöiden lomassa me tytöt saatiin sitten hullu ajatus kuvata ”Metsähallituksen Pohjanmaan meribiologitiimien vuoden 2012 syysmallistoa”. Kuten Essi on aiemmin blogissa kirjoittanut, on kunnon pukeutuminen erittäin tärkeää meribiologin työssä.

Tässä parhaat palat mallistosta:



Retro, Navy-sininen, topattu välipuku on ominaisuuksiltaan kevyt ja lämmin. Väljä malli sopii niin iso- kuin pienikokoisillekin naisille ja miehille.



Kirkkaanoranssi, veden- ja tuulenpitävä, päivittäiseen käyttöön soveltuva pelastautumispuku on ihanteellinen asu Suomen ankariin oloihin. Se kelluttaa veden varaan joutuessa, eikä hengitä ollenkaan.



Miellyttävän tuntuisesta trilaminaatista tehty musta kuivapuku on erittäin vedenkestävä.





Se maastoutuu joskus liiankin hyvin tummaan mereen.



 



Uskomattoman lämmin ja trendikäs kelluntapuku koostuu indigonsinisistä henkselihaalareista ja raskaasta takista. Pukua voi piristää raikkaan värisillä asusteilla ja aurinkoisilla kengillä.



Huomioväreillä ja heijastimilla koristellut, vedenpitävät housut ja takki saattavat päästää vettä läpi toisinaan. Aurinkolasit ovat koko vuoden ehdottomin hitti suojaamaan silmiä auringolta.



Valokuvaaja epäili kuvan taiteellisuutta, mutta onneksi ammattimallit onnistuivat luomaan otokseen hämyisää lumoa.





Vaasalaisten tervehdys:

Vaasan Meritiimistä tuli tällä viikolla Mikko, Charlotta ja Tuuli vierailemaan Kalajoelle ja auttamaan Oulun tiimiä. Oli mielenkiintoista nähdä miten toisessa tiimissä työskenneltiin, ja oli kiva tutustua myös Oulun tiimin porukkaan. Ilma oli harmaa, mutta sydämissämme paistoi rauhan ja yhteistyön kynttilä :) Tuloksena tästä syntyi sekä monta tehtyä kuvauspistettä että katsaus sesongin 2012 muotiin! Juhlistimme maastokauden viimeisiä päiviä "mys" leffaillalla, joita ei tietääksemme olekaan koskaan ennen tiimissämme pidetty. Kiitos vieraanvaraisuudesta ja tulemme mielellään uudestaan taas joskus!     -Tuuli

Mikko, Charlotta och Tuuli från Vasas havsinventerings-team besökte den här veckan Kalajoki för att hjälpa Uleåborgs team. Det var intressant att se hur man jobbade i den andra gruppen och trevligt också att bekanta sig med Uleåborgs-gänget. Vädret var verkligen grått, men i våra hjärtan sken fredens och samarbetets ljus :) Resultatet blev både många filmade punkter och en titt på säsongens mode 2012! Vi firade fältsäsongens sista dagar med mysiga filmkvällar, vilka till våran kännedom aldrig har upplevts tidigare. Tack för gästvänligheten och vi kommer gärna igen någon gång! -Charlotta

Lopputiimi seikkaili ympäri Suomea: Anna jatkoi istumistaan Helsingin päässä videoita tuijotellen; Lari ja Manu menivät helppimään kotkalaisia HD-linjakuvausten parissa; ja Essi, Pekka ja Markus sekä Vaasasta saatu vahvistus, Annica, pähkäilivät sähkötöiden ja tekniikan parissa, jotta HD-linjakuvaukset pääsisivät kunnolla käyntiin.

Extreme-urheilua

Rahjan tumma vastaus Selkä-Sarven valkeille perinnebiotooppien hoitajille.

Sitä luulisi, että meribiologi joko istuu veneessä tai sukeltaa, mutta ei. Eilen istuin plussapallomaisessa pelastautumispuvussani kivenlohkareella odottamassa, että vene hakisi minut merestä pois.

Rahjan saaristoa Kalajoen eteläpuolella voi kuvailla yhdellä sanalla: lohkareinen. Jos nyt pitäisi tuhlata vielä toinenkin kuvaileva sana Rahjaan, sanoisin sen olevan ennalta-arvaamaton.

Tyrnejä riittää!

Oulun meritiimi on tämän viikon viettänyt kammaten Rahjan saariston natura-aluetta. Kuusi henkeä ja yksi vene. Oli näet tarkoitus, että minut kutsuttaisiin jo alkuviikosta Vaasaan opettelemaan uutta kameraa. Toisin kuitenkin kävi, kamera tulee vasta ensi viikolla, ja minä jäin kuudenneksi pyöräksi Rahjaan. Kolme henkeä inventoi veneellä, kolme henkeä kahlasi rantapisteitä.

Hiukan tuuleskelee...

Minut, käsi-GPS ja leikkuulautaan teipatut kartta ja inventointilomake laskettiin Käärmeniemen itärantaan. Onneksi huomasin ajoissa, että ensimmäinen lohkare, jolle minut laskettiin, olisi edellyttänyt rantautumista uimalla. Uskalsimme veneellä vielä hiukan sisemmäs rantakarikkoa ja minut saatiin lähes maihin asti. Pelastautumispuvussa kainaloita myöten vedessä kahlaten, mutta rantaan kuitenkin.

Essi ja Niina poimitaan takaisin veneeseen kahluusession jälkeen.

Lähdin siis urheasti rämpimään rantalutikossa GPS:ää seuraten. Välillä kahlasin inhimillisellä silttipohjalla vain reittä myöten vedessä, välillä rämmin rantapajukossa, toisinaan taas mietin, pitäisikö tässä nyt uida lahden yli vai kiertää monta sataa metriä rantaa pitkin fladan ympäri.

Kartalla matkaa oli linnuntietä vajaat kolme kilometriä. Maastossa pisteeltä toiselle suunnistaessa matkaa kertyi vähintään tuplaten. Välillä rannassa oli niin suuria lohkareita, että ne oli pakko kiertää metsän kautta, ja sitten sitä mentiin kuusikossa rämpien pelastautumispuku päällä.

Minä en ole huonossa kunnossa enkä ole fyysisen työn välttelijä, mutta extreme-urheilusta en pidä. En halua kiivetä, uida vaatteet päällä, pudota tai katkoa raajojani, ainakaan töissä ja juuri ennen loman alkua. Kivikoita riitti ja kivien koot vaihtelivat lapsen pään kokoisista asuntovaunun kokoisiin. Pienempien yli pääsin vielä kiipeämään, mutta suurimmat piti kiertää, toisinaan veden puolelta, toisinaan rannan puolelta. Rannan puolella kivikko yleensä jatkui vuorotellen tyrnipusikon kanssa, veden puolella syvyyttä saattoi olla mitä tahansa nilkan syvyisestä yli pään syvyiseen.

Välillä lompsin rehevöityneiden lahtien yli, joiden umpeenkasvun vaiheen huomasin usein vahingossa. Välillä pysyin hyvin juurakoiden päällä enkä uponnut syvällekään sinikaislikkoon tai heinikkoon, mutta välillä taas huomasin uppoavani jokaisella askeleella yhä syvemmälle ja syvemmälle. Jossain vaiheessa sitten saavutin pisteen, jossa taaimmainen jalka piti käsivoimin irrottaa pohjetta myöten uponneesta mustasta, haisevasta mudasta. Silloin kaikki paino oli toisella, tukipilariksi jääneellä jalalla, joka vastaavasti upposi pulputtaen yhä syvemmälle. Jalkoja yksitellen irrotellessani ja yhä syvemmälle upotessani mietin että tästä jos nyt kaatuisi selälleen, hukkuisiko sitä siihen, koska jalkoja ei saa irti pohjasta.

Erästä kluuvijärveä etsiessäni rymistelin läpi metsän ja törmäsin supiloukkuun, johon oli jäänyt vauhkoontunut orava. Se ei syystä tai toisesta osannut löytää tietään pohjan läpi menevän luukun kautta ulos, vaan hyppi katossa hätääntyneenä. Päästin kattoluukun kautta oravan menemään ja jatkoin menoa hämähäkinseitit naamalla ja havunneulaset päälle varisten.

Ja pelastautumispuku ei ole mikään jumppapuku, sen voin taata! Sanotaan Gore-texin hengittävyydestä mitä tahansa, ei se ainakaan estä hikoilemasta kun kiipeilee, konttaa, ryömii ja ylittää lammasaitoja.

Manun hino tulkinta Najas marinasta.

Lepäsen kämppä oli täynnä yökkösiä, joita kannettiin kourakaupalla ulos, elävänä, kuolleena, hiukan elävänä ja lähes kuolleena.

Matalat pisteet ovat kuitenkin vähintään yhtä tärkeitä ja mielenkiintoisia kuin syvät pisteet, joten kahluutyö on tärkeää kun rannat ovat sellaisia kuin Rahjan saaristossa. Jos karttaa katsomalla ei voi mitenkään ennustaa, pääseekö niemennokkaan purjeveneellä vai voiko siitä kahlata lohkareita väistellen sadan metrin päähän, on parempi lähettää asialle jalkamies kuin mennä tökkimään alumiiniveneen pohjaan lommoja.

Hidasta työtä, mutta tärkeää. Kyllä se vene sieltä kerää niitä syviä liejupohjapisteitä nopeammin. Saadaan siis sekä laatua että määrää.

Manun ärviät.