|
Rahjan tumma vastaus Selkä-Sarven valkeille perinnebiotooppien hoitajille. |
Sitä luulisi, että meribiologi joko istuu veneessä tai sukeltaa, mutta ei.
Eilen istuin plussapallomaisessa pelastautumispuvussani kivenlohkareella
odottamassa, että vene hakisi minut merestä pois.
Rahjan saaristoa Kalajoen eteläpuolella voi kuvailla yhdellä sanalla:
lohkareinen. Jos nyt pitäisi tuhlata vielä toinenkin kuvaileva sana Rahjaan,
sanoisin sen olevan ennalta-arvaamaton.
|
Tyrnejä riittää! |
Oulun meritiimi on tämän viikon viettänyt kammaten Rahjan saariston natura-aluetta.
Kuusi henkeä ja yksi vene. Oli näet tarkoitus, että minut kutsuttaisiin jo
alkuviikosta Vaasaan opettelemaan uutta kameraa. Toisin kuitenkin kävi, kamera
tulee vasta ensi viikolla, ja minä jäin kuudenneksi pyöräksi Rahjaan. Kolme
henkeä inventoi veneellä, kolme henkeä kahlasi rantapisteitä.
|
Hiukan tuuleskelee... |
Minut, käsi-GPS ja leikkuulautaan teipatut kartta ja inventointilomake
laskettiin Käärmeniemen itärantaan. Onneksi huomasin ajoissa, että ensimmäinen
lohkare, jolle minut laskettiin, olisi edellyttänyt rantautumista uimalla.
Uskalsimme veneellä vielä hiukan sisemmäs rantakarikkoa ja minut saatiin lähes
maihin asti. Pelastautumispuvussa kainaloita myöten vedessä kahlaten, mutta
rantaan kuitenkin.
|
Essi ja Niina poimitaan takaisin veneeseen kahluusession jälkeen. |
Lähdin siis urheasti rämpimään rantalutikossa GPS:ää seuraten. Välillä
kahlasin inhimillisellä silttipohjalla vain reittä myöten vedessä, välillä
rämmin rantapajukossa, toisinaan taas mietin, pitäisikö tässä nyt uida lahden
yli vai kiertää monta sataa metriä rantaa pitkin fladan ympäri.
Kartalla matkaa oli linnuntietä vajaat kolme kilometriä. Maastossa
pisteeltä toiselle suunnistaessa matkaa kertyi vähintään tuplaten. Välillä
rannassa oli niin suuria lohkareita, että ne oli pakko kiertää metsän kautta,
ja sitten sitä mentiin kuusikossa rämpien pelastautumispuku päällä.
Minä en ole huonossa kunnossa enkä ole fyysisen työn välttelijä, mutta
extreme-urheilusta en pidä. En halua kiivetä, uida vaatteet päällä, pudota tai
katkoa raajojani, ainakaan töissä ja juuri ennen loman alkua. Kivikoita riitti
ja kivien koot vaihtelivat lapsen pään kokoisista asuntovaunun kokoisiin.
Pienempien yli pääsin vielä kiipeämään, mutta suurimmat piti kiertää, toisinaan
veden puolelta, toisinaan rannan puolelta. Rannan puolella kivikko yleensä
jatkui vuorotellen tyrnipusikon kanssa, veden puolella syvyyttä saattoi olla
mitä tahansa nilkan syvyisestä yli pään syvyiseen.
Välillä lompsin rehevöityneiden lahtien yli, joiden umpeenkasvun vaiheen
huomasin usein vahingossa. Välillä pysyin hyvin juurakoiden päällä enkä uponnut
syvällekään sinikaislikkoon tai heinikkoon, mutta välillä taas huomasin
uppoavani jokaisella askeleella yhä syvemmälle ja syvemmälle. Jossain vaiheessa
sitten saavutin pisteen, jossa taaimmainen jalka piti käsivoimin irrottaa
pohjetta myöten uponneesta mustasta, haisevasta mudasta. Silloin kaikki paino
oli toisella, tukipilariksi jääneellä jalalla, joka vastaavasti upposi
pulputtaen yhä syvemmälle. Jalkoja yksitellen irrotellessani ja yhä syvemmälle
upotessani mietin että tästä jos nyt kaatuisi selälleen, hukkuisiko sitä
siihen, koska jalkoja ei saa irti pohjasta.
Erästä kluuvijärveä etsiessäni rymistelin läpi metsän ja törmäsin
supiloukkuun, johon oli jäänyt vauhkoontunut orava. Se ei syystä tai toisesta
osannut löytää tietään pohjan läpi menevän luukun kautta ulos, vaan hyppi
katossa hätääntyneenä. Päästin kattoluukun kautta oravan menemään ja jatkoin menoa
hämähäkinseitit naamalla ja havunneulaset päälle varisten.
Ja pelastautumispuku ei ole mikään jumppapuku, sen voin taata! Sanotaan
Gore-texin hengittävyydestä mitä tahansa, ei se ainakaan estä hikoilemasta kun
kiipeilee, konttaa, ryömii ja ylittää lammasaitoja.
|
Manun hino tulkinta Najas marinasta. |
|
Lepäsen kämppä oli täynnä yökkösiä, joita kannettiin kourakaupalla ulos, elävänä, kuolleena, hiukan elävänä ja lähes kuolleena. |
Matalat pisteet ovat kuitenkin vähintään yhtä tärkeitä ja mielenkiintoisia
kuin syvät pisteet, joten kahluutyö on tärkeää kun rannat ovat sellaisia kuin
Rahjan saaristossa. Jos karttaa katsomalla ei voi mitenkään ennustaa, pääseekö
niemennokkaan purjeveneellä vai voiko siitä kahlata lohkareita väistellen sadan
metrin päähän, on parempi lähettää asialle jalkamies kuin mennä tökkimään
alumiiniveneen pohjaan lommoja.
Hidasta työtä, mutta tärkeää. Kyllä se vene sieltä kerää niitä syviä
liejupohjapisteitä nopeammin. Saadaan siis sekä laatua että määrää.
|
Manun ärviät. |