Maastosta messuille ja takaisin

Kevät on aina samanlaista - odotellaan kieli pitkänä jäiden lähtöä. Tällä hetkellä Perämeren rannat ovat vapaat mutta erityisesti Kansallispuiston kohdalla on vielä kovasti jääsohjoa, josta kyllä kuulemma pääsee veneellä joten kuten läpi mutta aika yrittämistä se vaatii. Maastokaipuuta lievittämään hankimme Ilmatieteenlaitokselta lainaan sondin eli CTD:n eli laitteen, joka mittaa veden konduktiviteettia eli käytännössä suolapitoisuutta, lämpötilaa ja ilmanpainetta eli käytännössä syvyyttä. Laite saapui lentokoneella, esiliinanaan Tuomo, joka halusi esitellä vekottimen käyttöä aidoissa olosuhteissa.

Tuomo esittelee ja Jari ihmettelee Helsingistä asti tuotua sondia.

Mistä Oulun alueelta löytyy jäätöntä vettä n. 3 m syvyydeltä ilman että täytyy lähteä veneilemään? Hietasaaren satamasta tiedettiin laituri, jonka alla piti olla kolmisen metriä vettä. Ensimmäinen ongelma oli Helsinkiin unohtunut tulppa. Reikä piti tukkia jollakin jotta vesi ei pääsisi laitteeseen sisälle. Tulppaa ei ollut, ravintola ei ollut vielä auki niin että olisi voitu lainata hiukan voita, mutta lopulta Jari yliopistolta kävi lainaamassa etusormellisen silikonirasvaa muutamalta venettään rassaavalta mieheltä. Toinen ongelma ilmeni kun laite laskettiin veteen. Tarkoitus oli, että sondi laskeutuu n. puolen metrin syvyydelle pohjan yläpuolelle ja jää siihen kellumaan poijunsa varaan. Laite jäi kellumaan pinnalle poijunsa varaan eikä suinkaan laskeutunut minnekään. Tuomo ryhtyi sadattelemaan ja päivittelemään liian vähiä painoja, muut viereen mereen tiirailemaan ja ihmettelemään tapahtumien kulkua. Kunnes joku tajusi, että eihän tuossa ole sen enempää vettäkään, laite on jo pohjassa, vettä vain ei löydy kuin metri. Siitä sitten päivittelemään sitä että "tähän laituriinhan tullaan isoilla veneillä! Eikä vettä löydy kuin metri!" jne. Mistä siis syvyyttä? Puolen kilometrin kävelyn päässä oli Hietasaaren ja Pikisaaren yhdistävä kävelysilta, sinne siis. Sillan alta vielä kulkee veneväylä. Väylältä löytyi vettä kaksi metriä. Ei järin syvää siis siinäkään. Suolaisuutta ei löytynyt juuri yhtään, joten vielä päätettiin vaihtaa paikkaa.


Essi ja Tuomo värkkäävät sondia käyttökuntoon.


Parinkymmenen minuutin ajomatka ja oltiin perillä Kiviniemen satamassa. Mutta Voi Ei! Pistolaiturit kelluivat ponttoniensa varassa vielä parin metrin päässä rannasta satama-altaan sisällä, niille ei olisi päässyt kuin erittäin reippaalla loikalla. Septitankkilaiturista löytyi vihdoin 2,5 m ja jopa jotakin hiukan suolavettä muistuttavaa, ja laitetta päästiin harjoittelemaan. Nyt sitten pitäisi kesällä päästä tekemään mittauksia.

Eilen alkoivat Pohjois-Suomen Erämessut Oulun messukeskuksessa. Metsähallituksen ständillä esitellään eräpalveluita, tonttikauppaa, lomatuotteita ja luonnonsuojelua. Koska emme myy mitään emmekä edes jaa kyniä tai karkkeja, ihmiset piti saada pysähtymään jostakin muusta syystä. Pysäyttäjäksi minun kuminen sukelluspukuni ripustettiin kolmen metrin korkeuteen ja sen huppu täytettiin styroksisella poijulla. Kilpailussa saa arvata, onko puku tarkoitettu a) Erän käytettäväksi sudenkestävänä maastopukuna, b) Laatumaan tonttitiimin käyttöön rantatonttien uimarantojen tarkastukseen, c) Virkistyksen ja Villin Pohjolan pojille, jotka keräävät takaisin asiakkaiden hukkaamia uistimia tai d) Metsähallituksen meribiologille. Samalla voi voittaa risteilyn Perämerelle. Monet arvelivat pukua historialliseksi venäläiseksi käytöstä poistetuksi sukelluspuvuksi. Että puvun valmistajalle Loitokarille terveisiä vaan. Messuyleisön houkuttelemiseksi kehitetyt keinot on kyllä monet - eräällä asemyyjällä oli pari kappaletta sinkeitä Lara Croft -naisia reisiaseidensa ja push-up -varustustensa kanssa. Miehet kuolasivat ja keski-ikäiset rouvat tuhahtelivat.


Loitokarin kuminen sukelluspuku veti hyvin messukansaa.


Sunnuntaina ajellaan Juskun kanssa Vaasaan ja lähdetään testaamaan varusteita kollegoiden avovesiin. Jos nyt saadaan veneet vesille sitä ennen. Välillä tuntuu, että meribiologia on varsinaista Inhsallah!-toimintaa.

Kuulemisiin ensi viikkoon!

Essi

Meribiologit heräävät talvihorroksesta!

Talvi on analysoitu viime kesän datoja, huollettu laitteita, ladattu akkuja ja suunniteltu tulevia ja pian on taas aika lähteä maastotöihin! Sukeltajien talviturkit päästiin heittämään pois Hossassa huhtikuun alussa, kun näytettiin toimittajille, kuinka (hieman liian pienestä) avannosta sukelletaan uponneelle reelle. Sukeltaja kuljetti mukanaan videokameraa ja toimittajajoukko sai ihmetellä vedenalaisia ahvenparvia jään päältä näyttöruudulta.

Perämeri on vielä jäässä mutta Vaasasta jäät ovat jo lähteneet. Ensiksi suunnataan siis parin viikon päästä Vaasaan, jossa aiotaan tehdä viimeiset huollot laitteisiin, kalibroida sukeltajien välisiä eroja peittävyyksien arvioinnissa ja muutenkin katsoa, missä terässä tässä ollaan pitkän talven jälkeen.

Blogitekstit alkavat siis soljua viikoittain taas toukokuun loppupuolelta lähtien. Tervetuloa sekä vanhoille että uusille "Metsähallitus merellä" -blogin seuraajille!