torstai 29. syyskuuta 2011

Myrskyn silmässä

Maanantain kokouksen jälkeen lähdettiin Juskun ja Jorman kanssa Fasterilla Iin Kestilän satamasta Selkä-Sarveen. Tarkoituksena oli mennä laittamaan vedenalainen luontopolku talviteloilleen. Se onnistuttiinkin tekemään, 19 m/s lounastuulessa, mutta kaupanpäällisiksi saatiin vuosituhannen hienoin syysmyrsky!

Selkä-Sarven ja Maasarven välinen pikkuinen aukko voi olla näinkin isoilla vaahtopäillä.

Tuuliennuste nousi tunti tunnilta, ensin varoitettiin kovasta 14 m/s tuulesta, sitten 18 m/s tuulesta, sitten 22 m/s ja viimeisin varoitus oli 27 m/s. Lopputulema oli Kemi I ja Marjaniemen mittausasemilla 29 m/s keskituuli ja puuskissa 33 m/s. Ylittänee kaikenlaiset myrskytuulen rajat mennen tullen. Oulussa kaatui puita, Selkä-Sarvessa nousi vesi metrin ja tuli aallonmurtajan ylitse. Tuuli kääntyi pahimmillaan luoteelle ja paiskoi saunan ulko-ovea pahemmin kuin Sarven Muori. Saunaa sai lämmittää suu vaahdossa ja silti lopputulema oli melko laimea, löylyt toki ihan hyvät.

Myrskyä oli tullut seuraamaan kaksi muutakin venekuntaa, jotka asustelivat eteläpään mökeissä ja kävivät välillä katsomassa että veneet ovat kunnossa. Fasterkin siirrettiin ulommasta laiturista sisimpään ja sidottiin paremmin laituriin kiinni. Olihan myrskyä hienoa katsella sisältä mökin lämmöstä, takkatulen roihusta, videoita analysoiden ja teetä siemaillen – tosin Jusku ja Jorma pesivät laiturilla vesisateessa ja 25 m/s tuulessa vedenalaisen luontopolun köysiä. Joskus kannattaa valita toimistotyöt :)
Muitakin veneilijöitä oli tullut katsomaan syysmyrskyä.

Luontopolun poisto Fasterilla ja lähes 20 m/s tuulessa oli hurjaa hommaa. Erityisesti pintahenkilökunta oli kovilla, ja minä pohjalla taas sain luottaa siihen, että minua ei jyrätä moottorilla eikä päälleni pudoteta yhtään 25 kg betonilaattaa. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta ikinä ei enää kokeilla moista stunttia! Mutta olihan sitten hyvä tulla pois mereltä kun työt oli hoidettu ja saattoi kaikessa rauhassa katsella myrskyn riehumista kun tiesi, että ei ole hätää kotiin eikä tarvitse lähteä minnekään ennen kuin pahin tuuli talttuu.
Illan auringonlasku kummallisen usvapilven läpi oli oudon värinen, mieleen tuli lähinnä kelmeä oksennus.

Seuraavana päivänä tuuli laskikin lähes tyyniin lukemiin, aallot hiipuivat saman tien ja kotiin päästiin alle kahden tunnin merimatkan päätteeksi.

Nyt olenkin täällä Vaasassa, toin Hiluxin sukelluskamoilla pakattuna Pekalle ja jatkan Helsinkiin ja kokoukseen junalla, maanantaina minulla, Hiluxilla ja Pekalla on treffit SYKEn kokouksessa ja siitä jatketaan kaiken järjen mukaan kohti Kotkaa. Kotkalaisilta kun meni pari viikkoa tehokasta työaikaa Vaasan SUPERB-leirillä, joten menemme sinne auttamaan heitä videointipisteiden kokoonkeräämisessä.
Seuraavana aamuna aurinko nousi kauniin tyynestä merestä kirkkaansiniselle taivaalle!

Ensi viikkoon ja Etelä-Suomeen!

lauantai 24. syyskuuta 2011

Virkistäytymistä ja budjetteja

Tämä viikko menikin sitten hujauksessa kahden asian parissa - hyvää ruokaa syödessä ja budjetteja vääntäessä. Pohjanmaan meribiologitiimit eli Oulun ja Vaasan tiimit ovat ottaneet perinteeksi viettää maastokauden lopettajaisia Finngrundetilla Merenkurkun maailmanperintöalueella. Keskustellaan kesän töiden onnistumisesta, käydään läpi onnistumisia ja epäonnistumisia, eri toimipaikkojen harjoittelijat saavat tutustua toisiinsa ja lopuksi kaikki palkitaan kesän kovasta työstä mahtavalla ruualla. Olemme myös aina tehneet pieniä puhdetöitä B&B:n omistajalle Ankille, ja tänä vuonna käännettiin muutama metri pirunpeltoa erotelluiksi multa- ja kivikasoiksi.

Meribiologit oikeassa työssä...
Budjettiosuutta riitti maanantaille (jolloin Pekka, minä ja Tiina yritimme selvittää sitä, miksi rahat eivät taaskaan riitä), keskiviikolle (jolloin keskusteltiin siitä, paljonko töitä on ja paljonko rahaa sen tekemiseen oikein menee) ja torstaille (jolloin tehtiin ensi vuoden budjetit ja katsottiin vielä toistamiseen Pekan kanssa tämän vuoden budjettia). Keskiviikoksi kerääntyivät muutkin aluemeribiologit eli Heidi Korppoosta, Ari Kotkasta ja Mats Tammisaaresta Finngrundetille ja aloitimme toiminnansuunnittelun vuodelle 2012. Kuulimme myös uusista Ympäristöministeriön tulosohjauksista, jotka koskevat meripuolta, eli saunomisen ja hyvän ruuan ja seuran vastapainoksi tehtiin kyllä niin raskasta työtä kuin se on mahdollista laittamatta jalkaan saappaita ja lähtemättä ulos.

Tässä valmistuu ensimmäinen ruokalaji, graavihaukea ja sinappikastiketta.
Finngrundetilla on stressinpoistajakoira Lassemaija, ihana kettuterrierityttö, joka osaa nauttia elämästään täysin siemauksin. Kun pidimme kuivahkoa vaikkakin tärkeää kokousta, Lassemaija kävi vuorotellen makaamaan selälleen jokaisen jalkoihin ja sitten sitä piti rapsutella masusta ja muualta. Kun yksi ihminen kyllästyi ja ajoi sen pois, Lassemaija siirtyi seuraavan jalkoihin. Jokaisessa toimistossa ja erityisesti kokoustilassa pitäisi olla oma lassemaijansa, koska jonkun lämpimän, elävän ja selkeästi nautiskelevan olennon rapsuttelu on niin hyvää stressilääkettä että sen varjolla jaksaa raskaampiakin kokouksia.

Merenkurkun maailmanperintöaluetta.
Manu oli tehnyt viime viikolla Kalajoelta keräämistään tyrnimehuista tyrnilikööriä. Se oli huimasti parempaa kuin mikään Alkon tyrnistä valmistama tuote! Likööri oli yhtä aikaa raikasta ja makeaa, sokeria oli tietysti mennyt isot määrät, mutta C-vitamiini säilyi eikä alkoholia ollut kuin kymmenisen prosenttia. Loistava tuote!

Torstai-iltana en ehtinyt kuin vasta 18.08 Vaasasta lähteneeseen Oulun-junaan, ja päätin käyttää matkustusajan hyödyksi ja tehdä Micken FINMARINET-hankkeelle pyytämän jättikokoisen Excel-taulukon kaikista meidän koskaan keräämistämme videoista ja sukelluksista. 22.30 heräsin siihen että kuolasin näppäimistölle ja päätin lopettaa. Onneksi Ouluun oli vielä tunnin matka enkä ajanut pysäkin ohitse...

Lautalla saareen!
Tänään on lauantai ja istuskelen täällä toimiston rauhassa analysoimassa videoita. Se on sellaista hommaa, jota on äärimmäisen hankalaa tehdä arjen ja toimiston hässäkässä kun puhelin soi, sähköposteja tulee ja joku käy alvariinsa ovella. Tänään täällä ei ole muita ja saa kaikessa rauhassa keskittyä videoiden tuijotteluun.

Ensi viikolla yritetään lähteä Selkä-Sarveen laittamaan vedenalainen luontopolku talviteloille. Toivottavasti ei tuule...

perjantai 16. syyskuuta 2011

Uusi aluevaltaus

Oltiin koko viikko Kalajoella! Oulun aluemeribiologin aluehan ylettyy Torniosta Kokkolaan ja Hailuodon eteläpuolella ei silti juuri olla käyty. Nyt mentiin viikoksi tutkimaan Kalajoen edustaa eli Rahjan saaristoa. Olipa hieno viikko!

Jusku laittamassa sukelluslinjaa.
Metsähallituksella on Lepäsen saaressa vuokrakämppä, jonne majoituttiin. Sauna oli yksi Perämeren parhaita! Viikko kierreltiin Rahjan saaristoa, sukellettiin paljon, videokuvattiin ja Manu kahlasi matalia pisteitä.

Manu inventoimassa Ulkokallan satama-allasta.
Keskiviikkona tuuli tyyntyi niin että päästiin ensin Maakallaan ja sitten Ulkokallaan asti. Maakallassa tekemäni sukellus oli epäilemättä yksi parhaita ikinä Suomessa tekemiäni sukelluksia! Vaakanäkyvyys oli 6-8 m kieppeillä, samoin secchi-syvyys eli pystynäkyvyys - vedimme linjaköyden 7.8 m syvyydestä rantaan (100 m) ja köysi näkyi koko matkan pintaan asti. Vedenalaiset maisemat olivat aivan mahtavat. Kuplavolkkarin kokoisia kivenlohkareita, punaleviä ja upeita kalliomuodostumia jo reilun parinkymmenen metrin päässä rantavedestä. Olisi niin tehnyt mieli sukeltaa vielä Ulkokallassa, mutta aurinko oli laskemassa ja piti ehtiä takaisin mökille ennen pimeäntuloa. Toisen kerran sitten...

Rahjan saariston natura-aluetta.
Ulkokallassa kuulin myös, että siellä on Oulun yliopiston lahjoituksena saama talo. Sinnehän voisi mennä jonakin kesänä muutamaksi viikoksi...

Essi aloittamassa matalan lahden sukelluslinjaa... 100 m linjaa ja suurin syvyys 0,9 m.
Aivan yllättävää oli huomata, että Kalajoella on niin paljon kalliorantoja, kallioluotoja ja jättikokoisia lohkareita ylipäätään, kun Hailuodon pohjoispuolellahan on etupäässä hiekkaa. Pohjoisen Perämeren tummanruskeaan humusveteen tottuneelle oli varsinainen elämys päästä tekemään työsukelluksia kristallinkirkkaassa vedessä, jossa kasvilinjan narua ei hukkaa heti kun päänsä kääntää toiseen suuntaan. Kalajoen edustalle pitää päästä sukeltamaan lisää tulevaisuudessa!

Juskun näkemys ilmeisesti pikkuriikkisestä kivisimpusta.
Tyrnit olivat parhaimmilleen mehustuneita ja Manu ja Jusku kävivät keräämässä vajaat parikymmentä litraa tyrnimehua. Omassakin kylmälaukussa odottaa purkamista yksi puolen litran pullo. Siitä voisi tehdä viikonloppuna vaikka tyrnimoussea, tai sitten tyrnilikööriä...

Onko tämä se vedenhenki Näkki, jolla minun lapsuudessani peloteltiin menemästä liian lähelle vettä?
Illat olivat jo kovin pimeitä ja sähköttömässä mökissä tiheässä koivikossa oli kynttilöillä ja taskulampuilla kova kysyntä. Talvea kohti ollaan ikävä kyllä menossa...

perjantai 9. syyskuuta 2011

Muunlaisiin vesistöihin tutustumassa

Tämä oli taas yksi näitä repaleisia viikkoja. Maanantaina tuuli ja vietiin vain veneet lähtövalmiiksi satamiin. Tiistaina minulla oli kokous, josta ei voinut olla pois ja muut lähtivät merelle. Keskiviikkona olimme koko porukka merellä, koko porukka tarkoittaen minua, Juskua, Jormaa, Manua ja Niinaa. Torstaiksi Jusku ja minä lähdimme Pyhännälle Pohjanmaan luonnonsuojelutiimin kaksipäiväiseen palaveriin / virkistyspäiville, ja Manu ja Jorma lähtivät merelle. Ja nyt perjantaina, kun kirjoitan tätä tässä Pyhännän kunnantalon kokoushuoneessa ja samalla seuraan esitystä Metsähallituksen vapaaehtoistyöskentelystä, Manu, Jorma ja Niina ovat merellä hakemassa viimeistä neljää pistettä jostain Simon edustalta. Hyvä että maastokauden loppumetreillä on näitä ”pehmeä lasku” –viikkoja, mutta silti tuntuu niin kovalta pudota pariksi päiväksi toimistoon ja jumiutua tietokoneen ääreen. Vieroitusoireet maastoon ovat kovat.
Outoja liftareita.

Koko viikon on tuullut kovaa, mutta säännönmukaisesti etelästä, eli teimme töitä Oulun edustalla Kraaselin saaren pohjoispuolella matalassa vedessä. Kahlausta on nyt suoritettu taas kilometrikaupalla ja löydetty paljon uusia uhanalaiskasvien esiintymiä (paunikkoa ja upossarpiota), Yksi hylsykin osui kuvauspisteelle kun satuimme kuvaamaan sorsanmetsästysalueella. SYKEn satunnaispisteet taas oli ripoteltu Simojoen suuhun, varmaan ihan mielenkiintoisia alueita, täytyy kysyä Manulta. Minähän en tiedä kun rämmin Kansannevan suolla.
Suon ennallistamistyömaalla.

Pari kertaa vuodessa koko Pohjanmaan luonnonsuojelutiimi tapaa ajankohtaisten kuulumisten ja muun tapaamisen merkeissä. Tällä kertaa päätettiin tutustua samalla soiden ja metsien ennallistamiseen ja käytiin opintokäynnillä Kansannevalla, jossa on kunnostettu ojia patoamalla, hakkuilla ja poltoilla. Asiaan vihkiytymättömän silmiin työn jälki näyttää melko rajulta vaikka heti huomasikin alueen vesitalouden parantuneen. Oli hirvikärpäsiä ja hyttysiä ja upottavaa suota. Ei suo ole meribiologin paikka vaikka märkää olikin.
Komea on kone, mutta ei siitä meribiologi paljon irti revi...

Illalla parannettiin tietysti maailmaa nuotion äärellä ja kuunneltiin pohjanlepakon metsästystä järven yläpuolella lepakkodetektorilla eli infraääniä kuulevalla laitteella. Ihan hauskaa hommaa.
Sinilevää Pyhännän järvessä.

Meribiologitiimiä ei ihan jokainen avokonttori kestäisi...
Ensi viikoksi mennään Kalajoelle. Ihan uusi aluevaltaus, siellä ei olla koskaan oltukaan. Toivotaan vain sellaisia säitä kuin nyt viikonlopuksi on luvattu… Syksyisin tuntuu usein olevan niin että viikolla tuulee kun pitäisi päästä töihin ja viikonlopuksi tyyntyy. Tällainen maailmanjärjestys tuntuu meribiologista hiukan epäreilulta mutta näin se nyt vaan sitten sattuu olemaan.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Viimeistä viikkoa Sarvessa


Viimeistä viikkoa viedään monessakin mielessä. On elokuun viimeinen viikko, viimeinen työviikkoni tältä kesältä ja sattumalta tämä tulee olemaan myös viimeinen viikko Sarvessa, sillä muutamme huomenna. Tuntuukin vallan sopivalta, että kirjoitan tämän viimeisen viikkoni blogikirjoituksen, kuten kirjoitin ensimmäisenkin. Essiä tuuraa siis jälleen työharjoittelija Vilja Tammisaaresta.

Viikko pääsi käyntiin varsinaisesti vasta tiistaina, sillä kova tuuli esti Sarveen pääsyn sitä aikaisemmin. Töissä ei tällä viikolla ollut kuin Essi, minä ja Manu. En usko syyn olleen päiden vähyydessä, vaikka vauhtiin pääseminen tuntui olevan tällä viikolla tavallista vaikeampaa.

Minä lähdin Jorman kyydissä Fasterilla Iin Kestilän rannasta kun Essi ja Manu jatkoivat tavaroinemme Tornion Röyttään Pauhalle. Merellä oli kovan tuulen jäljestä kunnon mainingit joilla keinuessa sain kokea aidontuntuista merenkäyntiä. Mukavahan se oli kun en kumpaakaan, Jormaa tai Fasteria, sitten viime kesän ollut nähnyt. Loppumatkasta pääsin kokeilemaan ajamista, mutta ei aikaakaan kun moottorista alkoi kuulumaan outoa ääntä ja hetkeä myöhemmin vauhtimme vain varoittamatta pysähtyi, vaikka moottori ei sammunutkaan. Jorman päästelemistä ärräpäistä päättelin, ettei tapahtunut ollut jokapäiväistä. Asiaa tutkittuaan Jorma soitti Essille ja istuimme odottamaan Pauhaa. Mikäs siinä istuessa aaltojen keikuttaessa, auringon paistaessa ja tuulen puhaltaessa suotuisessa suunnasta vieden Fasteria poispäin Möylyn karikosta, jonka viereen matkamme oli tyssännyt.


Pauha veti meidät ongelmitta Sarveen ja jätti meidät tavaroinemme maihin, lähtien viemään Jormaa ja Fasteria Tornioon. Myöhemmin saimme kuulla, että vetolaite oli mennyt rikki, eikä alusta voinut käyttää ainakaan viikkoon, ennen kuin uusi oli saatu tilattua ja asennettua.

Fasteri hinauksessa.

 
Seuraava hämminki syntyi siitä kun ryhdyimme ihmettelemään tavaroidemme perään. Hiljalleen selvisi, että yksi jos toinenkin tarve-esine ei ollut päätynyt sarveen asti. Onneksi tärkeimmät kuitenkin lopulta löytyivät (joista osan Pauha heitti vielä matkallaan takaisin Ouluun) jotta pystyimme aloittamaan työt. Illasta tuli kaikesta huolimatta hyvä sekä säiden että kartoitusten kannalta. Manu juoksi tapansa mukaan pitkin poikin Posin ja Inakarin rantoja samalla kun videoimme Busterilla lähistöllä hieman syvempiä pisteitä.


Eloa lampaiden parissa.


Keskiviikkona lähdimme liikkeelle jo seitsemän jälkeen koska tuulen ennustettiin nousevan illaksi ja ajoimme Möylyn edustalle. Siellä meitä odotti sumun täyttämä maisema. Kuvasimme hyvällä tahdilla koko aamupäivän. Mitä lähemmäksi Möylyä pääsimme, sitä useammin huomasimme uteliaiden päiden pilkistävän merestä ja tarkkailevan puuhiamme. Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun näin hylkeitä luonnossa! Niitä oli yli puolentusinaa ja uskaliaimmat tulivat vain muutaman kymmenen metrin päähän kurkkimaan. Olin tietenkin niin innoissani, että ajoin muutaman kerran pisteen ohitse vain yrittäessäni tiirailla josko sattuisin näkemään hallin.


Näillä eväillä kelpaa työskennellä.



Iltapäivällä mitä mainioimpien karitsapurilaisten jälkeen Essi lähti sukeltamaan kuvatakseen luontopolkua Manu mukanaan. Minulla kun on jo kertynyt ylityötunteja enemmän kuin tarvitsisin, lähdin kävelemään Sarven eteläpäähän, jotta pääsisin näkemään jälleen vanhan kalastajakylän. Takaisin tullessani aurinko lämmitti niin kuumasti, että päädyin ottamaan aurinkoa isolla kivellä, jonka olin bongannut pienen suon keskeltä. Se tuntui varsin sopivalta elokuun viimeisen päivän kunniaksi. Illalla pääsin Essin valmistamille rapukesteille jo toista kertaa saman kesän aikana! Tämä johtui porukan vaihtuvuudesta ja oikein ajoittuneesta pestistäni.



Minä pääsin ihailemaan saaren luontoa..

.. samalla kun toiset ahersivat toimistotöissä.


Torstaina tuuli oli noussut niin kovaksi, ettei merelle ollut asiaa, mikä tarkoitti lähinnä toimistohommia, mitä nyt istuimme jonkin aikaa nuotiolla amerikkalaisten vierailijoiden seurana. Perjantaina pääsin vielä kertaalleen muuttamaan. Kyyti Busterilla ja Arton ajamalla avoveneellä Tornion Röyttään sujui hyvin vaikka kastumiselta ei vältytty.



Once more!


Kesäduunari Vilja kiittää ja kumartaa päästyään jo toista kertaa viettämään mitä mainiointa aikaa näiden hommien parissa, joita harvemmin tulee työksi miellettyä.


 
ps. Muistoihimme jää Manun matkasta jäänyt vesipullo..