Odotettavissa perjantaihin asti: tyyntä, heikkoa vesisadetta, merisumua

Nyt se meri sitten tyyntyi. Keskiviikkona tuuli enää vain 2-5 m/s ja torstaina ei yhtään. Meri oli täysin rasvatyyni koko päivän ainakin kahteen asti iltapäivällä. Sitten tiimi halusi lähteä kotiin ja minkäs minä sille voin kun vene nostettiin alta trailerille ja ajettiin kaupunkiin. Tänään eli perjantaina on edelleen täysin tyyntä. Harmittaa olla toimistolla eikä merellä mutta toisaalta viikko oli kyllä töiden kannalta loistava.

Pauhalla laituriin

Metsähallituksen Oulun puistoalueen johtaja Saara tuli tutustumaan meritöihin maanantaiksi ja tiistaiksi. Olin kutsunut häntä jo pitkään, kun hän kerran istuu Oulun Virkistyksen pomona eli mm. niiden veneiden, mökkien ja varastojen päällä, joita minä ja tiimini joka kesä käytämme. Maanantaina hiukan tuuleskeli ja Jusku kävi vaihtamassa vedenalaiselle luontopolulle paremman kiinnittymispoijun ja sen kettingin. Jusku kävi myös valokuvaamassa ja sukelsi samalla polun läpi poiju koiranflexillä pullossa kiinni niin että Saara näki pinnalta, mistä polku menee. Illalla käytiin vielä katsomassa Pensaskarissa, saisiko sieltä mahdollisesti videointipisteitä. Saihan sieltä. Maanantaina saatiin sitten vielä kunnon rankkasade niskaan juuri kun Annika ja Saara kävelivät Sarven eteläpäähän Kokon kämppään. Kastuivat raukat aivan läpimäriksi. Niitä vaatteita kuivateltiinkin sitten loppuviikko, kun ulkona ei mikään kuivunut syksyisessä tihkusateessa ja sisälle ei oikein mahtunut.´

Vilja pesee skumppalaseja.

 

Jusku tulossa sukellukselta



Keskiviikkona varustettiin kaksi venettä tekemään pitkää päivää Suomen Ympäristökeskuksen SYKEn satunnaistamien pisteiden parissa. Jäljelläolevat pisteet oli ripoteltu tasaisesti Vatungista Ajokseen. Simon edusta jäi vielä tekemättä. Minä ja Annika ajelimme yliopiston Busterilla ja poltimme viitisenkymmentä litraa polttoainetta. Jusku ja Vilja heittivät ensin Annan Kemiin linja-autoasemalle (veneellä…) ja jatkoivat sitten ajelua. Pitkä päivähän siitä muodostui kun a) Metsähallituksen Buster veti jäähdytykseen mutaa eikä tarkistussuihkua näkynyt joten Jusku nilkutti huoltamolle ja poltti muutaman tunnin. Minä ja Annika taas rupesimme Vatungissa epäilemään, että varattu bensamäärä ei välttämättä riitä enää takaisin Sarveen. Mikäs neuvoksi, kun Vatungissa ei ollut enää kahvilaa auki (=ei saanut bensapumppuja auki), ei ollut rahaa eikä kortteja matkassa ja oltiin liikenteessä veneellä / kävellen? Kuivaniemestä ystävällinen taksikuski haki minut pelastautumispuvussani (ei ollut myöskään kenkiä…) velaksi kyytiin, ajeli Kuivaniemen Nesteelle, josta myöskin luvattiin myydä laskutuksella bensaa, ja meidän ja taksikuskin bensatankit täysinä takaluukussa ajeltiin vielä takaisin ja tankattiin vene. En voisi kuvitellakaan, että suuremmassa kaupungissa saisi moista palvelua! Kiitoksia vaan kaikille jotka auttoivat matkan varrella! Palvelu toimi loistavasti!

Meribiologit hiukan pienemmällä merellä...

 

.. ja lumpeiden keskellä!



Moottorihuolia.



Lopulta homma meni kahlailuksi.

Torstaina Jusku ja Annika jäivät pakkaamaan Sarveen ja minä ja Vilja lähdimme yliopiston Busterilla merisumun keskelle. Varmuuden vuoksi neljällä eri navigointijärjestelmällä varustettuna luovimme Ajokseen ja aloitimme SYKEn pisteet Laitakarin sisäpuolelta. Näkyvyys oli reilut 20 m, merimerkit näkyivät parinkymmenen metrin päästä, Ajoksen tuulimyllyjä ei näkynyt missään vaiheessa vaikka ajoimme niiden alapuolelta, ja oli pelottavan hiljaista. Tuntui itsestäkin, että moottoria ei voi huudattaa täysillä kun on niin hiljaista, ei tuulen suhinaa, ei lokin kirkunaa, ei laineen liplatusta, ei mitään. Laitakarin pikku saaret, joiden puut nousevat suoraan merestä, ilmaantuivat eteen yhtäkkiä, ilman mitään varoitusta, ja mieleen tuli Costa Rican Tortugueron kansallispuisto, jossa ei ole lainkaan maata vaan vain tulvametsiä ja mangrovea. Tunnelma oli melkoisen erikoinen. SYKE sai pisteensä ja me todella erikoisen aamun.



Merisumun ja tyynen veden luoma maaginen tunnelma

 



Kello kahdelta oli treffit auton ja trailerin kanssa Vatungissa. Vielä olisi tehnyt mieli jäädä merelle ja tehdä videointipisteitä Jussinmatalalta ja muilta kivikoilta, joihin ei ole menemistä jos on metriäkään tuulta. Saatiin kuitenkin ihan hyvin taas hommia eteenpäin ja nyt on pelastautumispuvut kuivumassa täällä toimistolla. Maanantaina taas merelle!



SYKEn käsitys meripisteestä.



Pirtutrokareita ja nolla pistettä

Tämä viikko oli sitten mitä oli. Kulttuurinen anti oli ehkä suurempaa kuin työllinen, vaikka toisaalta tehtiin tosi paljon toimistohommia. Ne on aina pois syksyltä. Eli kolme päivää ollaan istuttu sisällä ja naputettu tietokoneita Selkä-Sarven pikku mökissä.


Toimistohommia kentällä. Ahertajina Essi ja Niina.



Vilja huus.. siis paineilmapulloja täyttämässä.


Markku lähti jo, aloitti opettamisen torniolaisessa koulussa, Manu puolestaan on kenttäkurssilla Kilpisjärvellä. Meitä on täällä siis Jusku ja neljä naista. Tarkoitus oli kuvata lisää videopisteitä Pensaskarin ympäristössä, mutta toisin kävi. Tuuli oli niin kova koko viikon, että ainoat merityöt, mitä saatiin tehtyä, oli vedenalaisen luontopolun kunnon tarkastaminen (kunnossa on, vierailijoita vajaat kolmekymmentä, ja hylyn kylkeen oli ilmaantunut teksti ”Jori P.”) ja starttipoijun vaihtaminen toiseen. Poijuthan olivat uppoamassa, ja ensi viikolla vaihdetaan vielä kiinnittymispoijukin. Vedenalaisen luontopolun niitty on muuten tällä hetkellä aivan upeassa kunnossa, parhaimmillaan. Tuuli tyyntyi ainoastaan hetkeksi keskiviikkoillaksi. Tämän hetken tuuli valitsi niin, että olin jo luovuttanut, ottanut viinilasillisen, sauna oli valmis, päivällinen oli valmistumassa, alkoi sataa ja kello tuli kuusi. Sitten tuuli tyyntyi kuin kiusallaan noin tunnin ajaksi. Onneksi pian alkoi tuulla uudestaan, ei tarvinnut potea huonoa omaatuntoa sen pitempään.



Pikkujärvisimpukka luontopolulta



Vehreää luontopolun niittyä


Tiistai-iltana saatiin kuukauden kulttuuripläjäys kun purjevene Pauliinan veneilijät tulivat kysymään, haluammeko tulla kuuntelemaan Jukan isoäidin veljen muistelmia. Kuuntelimme vanhalta kunnon C-kasetilta tunnin verran kun Matti muisteli 1920-30 –lukuja Selkä-Sarvessa. Kieltolain aikaan viina maistui suomalaisille ja Sarvi toimi pirtutrokareiden päämajana Perämerellä. Matin jutut olivat huimia, tarinaniskijänä hän oli taitava, ja kun on itse työskennellyt saarella joka kesä vuodesta 2006 lähtien, paikat ovat tuttuja ja historia tuntui muuttuvan eläväksi. Linnanklupussa ja Sarvessa on ollut suuria satojen ja tuhansien litrojen pirtukellareita, joita piiloteltiin tullimiehiltä ja merivartiostolta, kymmenen litran pyttyjä on sidottu nipuiksi ja piilotettu mereen niin että niitä on voitu hakea talvella hevosen kanssa, ja poliisi on aina välillä käynyt jututtamassa. En aina välttämättä jaksa kuunnella vanhempien ihmisten muisteloita, mutta nämä jutut olivat niin jänniä, että niitä olisi kuunnellut paljon lisääkin. Tiistaina kävi myös perinnealus Katariina, ja biologien rahatilanne tuli selväksi kun minä ja Jusku keräsimme yhdessä kolehdin ja saimme kasaan rahat puoltatoista oluttuoppia varten.



Katariina lähdössä jatkamaan matkaansa

Perjantaina on kokous Tikkurilassa eli takaisin kulttuurin piiriin olisi vääntäydyttävä. Ensi viikolla taas samalla porukalla, mutta pikku hiljaa ihmisiä alkaa tiputella pois, Markun lisäksi siis. Niina lähtee kurssille, Anna lähtee ulkomaille, sitten Manu tulee takaisin, Vilja lähtee kouluun jne. Pian ollaan kahdestaan Juskun kanssa. Mutta Mamban sanoin ”vielä on kesää jäljellä” – kesähän kestää tasan niin kauan kuin minä olen kesätöissä, koska eihän kesätöitä toki syksyllä tai talvella tehdä, ja minulle maastotyöt ovat yhtä kuin kesätöitä, eli kesää on toivottavasti jäljellä vielä syyskuun loppupuolelle asti. Töitä nimittäin olisi vielä vaikka ihmiset ovatkin jo lähdössä.

Perjantain kokousta ja ensi viikkoa odotellessa!



Auringonlasku rajavartiolaitoksen vanhasta vartiotornista



P.S. Nimesimme tietokoneet, koska ne menivät aina sekaisin: "Juskun läppäri, Essin läppäri, vanha maastokone, uusi maastokone". Näistä on nyt tullut Justiina, Eppu, Yrjö ja Pikku-Paavo. Heti tuntuu paremmalta.

 
 

Juskun erityisopintokurssi: Poijunvarren soveltava käyttö saaristolaiselämässä

 

 

 

Kuin rippileirillä konsanaan

Torstai, ihanan rauhallista. Kaksi veneellistä meribiologeja on sukeltamassa ja Tammisaaren, Korppoon ja Kotkan porukat ovat jo lähteneet Rönnskäreniltä Metsähallituksen meribiologileiriltä. Vain Pohjanmaa, joka saapui ensimmäisenä, on enää paikalla, Oulu ja Vaasa siis. Istun Docketissa Rönnskärin saarella Vaasan saaristossa ja kahden viikon hullunmylly eli SUPERB-leiri on ohi.

Maanantaina tuuli lähes 20 m/s.

Tässä otetaan vesinäytettä Balanus-aluksen kannelta.

Kun kerätään yhteen paikkaan kaikki Metsähallituksen viisi aluemeribiologia, heidän FINMARINET-suunnittelijansa, kesätyöntekijänsä, projektityöntekijänsä ja työharjoittelijansa, saadaan yhteensä 25 vedenalaiskartoituksen parissa työskentelevää ihmistä. Tämä porukka on viimeisen kahden viikon aikana tehnyt SUPERB-hankkeeseen kuuluvat pistesukellukset (etsimme habitaattilaikkuja, jotka voisivat antaa yksilöllisen tunnistuksen laserkeilauksen backscatter-datassa), tehnyt levälinjoja, ottanut vedenalaisia valokuvia, ajanut vedenalaisilla skoottereilla, katsellut pöydälle levitettyä rikkinäistä ROVia eli vedenalaista robottikameraa, kartoittanut ruopattavaksi aiotun lahden, keskustellut kameroiden tekniikasta ja ympäristöpolitiikan merivarojen riittämättömyydestä ja muutenkin parantanut maailmaa. Leirin virallinen lopetus oli eilen, ja niin hauskaa ja hyödyllistä kuin se olikin, on ihan kiva olla taas rauhassa omalla porukalla. Vajaasta kolmestakymmenestä työntekijästä, joista osa on syntynyt 90-luvulla (!!), lähtee kovasti ääntä ja energiaa. Sitä paitsi kokkaaminen 27 hengelle on melko haastavaa kun ei ole suurtaloustaustaista keittotaitokoulutusta.

Metsähallituksen meribiologitiimi!

                             Tänään lähtee vielä yksi kuljetus mantereelle, Tiina käy vielä viimeisen kerran kaupassa, ja huomenna lähdetään me loputkin pois. Lauantai on ensimmäinen vapaapäivä kahteen viikkoon! Pidän kyllä työstäni, ihan laittoman paljon vielä, mutta välillä on kuitenkin kiva päästä lataamaan akkuja ja tekemään jotain muuta kuin miettimään sitä, onko päivän kuvat ladattu kameroilta ja nimetty asianmukaisesti, onko videot tyhjennetty ja työaikapankin kirjanpito hoidossa. Minä tapaan mieheni ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon, menen pikkuveljeni häihin eikä minun tarvitse komentaa ketään mattimyöhäistä kesken aamupalan käskynjaolle. Jee!

Harjoittelijat tulevat sukeltamasta.

Huomaa asuntovaunun kokoinen kivenmurikka taustalla...

Sukeltaja tekemässä levälinjaa.

                             Leiri oli kyllä tosi hyödyllinen ja tarpeellinen ja erityisesti kesätyöntekijöistä ja harjoittelijoista se oli varmaan myös tosi hauska. Tunnelma oli välillä kuin rippileirillä kun soitettiin kitaralla, laulettiin, paistettiin makkaraa ja saunottiin vuoroissa. Hyödyllistä osuutta edusti tietysti se, että voimme vaihtaa toimipaikkakohtaisia kuulumisia ja ihmetellä työkulttuurin eroavaisuuksia, vaihdella teknisiä vinkkejä ja opettaa ristiin toistemme kesätyöntekijöitä. Ensimmäisenä aamuna sain kontolleni neljä harjoittelijaa ja/tai kesätyöntekijää, joille piti opettaa levälinjan tekoa ja peittävyyksien arviointia kuivalla maalla. ”Kuivalla” kuvaannollisesti, koska vettä satoi kaatamalla kun hypimme ympäri kallioita ja heinikkoa ja levittelimme levälinjaa portailta (”rantaviiva”) alas rantaan päin (”kasvillisuuden alaraja”). Sitten ”sukellettiin” linjan ”syvästä päästä” ”rantaan päin” ja arvioitiin samalla peittävyyksiä VELMU-menetelmäohjeistuksen 2011 mukaisesti. Leirin varsinainen tarkoitus, SUPERB-pisteiden sukeltaminen, hoitui nopeasti ja kivuttomasti kun monet sukeltajat ahersivat työssä. Samalla sai opetettua aloittelevia sukeltajia peittävyyksien arvioinnissa ja lajintuntemuksessa. Tältä kesältä vaadittavat julkaisukelpoiset vedenalaiskuvat saatiin myös haalattua kokoon leirin aikana. Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen ja varmasti myös tulevaisuudessa toteuttamiskelpoinen leiri.

Pekka tulossa sukellukselta.

                             Nyt siis pakkaillaan ja hoidetaan viimeiset hommat (viistokaikuluotaus, siivous) ja lähdetään huomenna Vaasaan ja siitä viikonlopunviettoon. Sitten taas maanantaina Perämerelle.

P.S. Saatiin taas pullopostia, tällä kertaa Ljusanilla. Pullossa oli viesti: "Jos saat tämän pulloposti, soita tähän numeroon." Soitettiin numeroon, ja sieltä vastasi hyvin hämmästynyt mies, joka kertoi, että "laitettiin muutama pulloposti lähtemään 2004 tai 2005 täältä Hankoniemestä"!

Merellä jälleen!

Olen Essin viimeviikon blogikirjoituksessa mainittu neljäs harjoittelija Vilja ja olen päässyt takaisin viimevuotisiin hommiin. Ensimmäinen viikko sattui sopivasti juuri Selkä-Sarveen, johon ihastuin jo viimevuonna siellä työskennellessäni. Oli mukavan tuntuista palata tutulle saarelle, kun tiesi jo paikat ja suurinpiirtein mitä mistäkin tuli etsiä. Vaikka toki tavaranpaljous oli hyvässä muistissa jo viimevuodelta. :) Onneksi työporukka tuntui heti rennolta ja hyvältä sakilta, joten ei tarvinnut arkailla kysymysten kanssa. Asioita joutui kuitenkin palauttelemaan mieleen, sillä vuodessa ehtii yksi jos toinenkin asia unohtua.

Sää oli mitä mainioin maanantaina, joten päästyämme Selkä-Sarveen Pauhalla, ryhdyimme heti lounaan jälkeen töihin. Olinkin jo kaiholla kaivanut komeita oransseja pelastautumispukuja! Markku oli jo paikalla purjeveneensä sekä yliopiston buusterin kanssa. Pääsin Markun sukellusavustajaksi ja mikäs sen mieluisampaa, homma kun oli kiinnostanut jo edellisenä vuonna. Se sopi myös hieman kuumeiselle ololleni, pikkupauhalla soutelu ei käynyt liian raskaaksi. Anna ja Niina sekä vieraanamme tämän viikon ollut Annan ranskalainen poikaystävä Marius ottivat buusterin ja Manu lähti kahlailemaan. Lähdimme Pensaskarille, jossa tarkoituksena on kartoittaa lahdelman sopivuus satamaa varten.

Manu kiipeämässä merimerkkiin.

Takaisin tullessa Manu kävi tarkastamassa, mikä lintu yhteen merimerkeistä oli pesiytynyt, mutta päästyään ylös totesi, ettei siellä ketään asustellut. Sainpahan hyviä kuvia kuitenkin :)

Tiistaina jatkettiin samalla kokoonpanolla ja samoissa hommissa. Saimme Markun kanssa tehtyä kolme linjaa lisää, joista kaksi sujui minun kahlatessa Markun perässä pelastuspuvussani. En ollutkaan vielä päässyt kokeilemaan kunnolla pelastuspuvun kellutusominaisuuksia ja pakko todeta, että vaikka meren yläpuolella puku on aika tuhti asuste, on se veden varassa mitä mainioin. Kastumiselta en toki kuitenkaan välttynyt, joten lounastauolla kuivattelin itseäni ja vaatteita lämpimässä auringonpaisteessa puskien tarjotessa tuulensuojaa. Ainoa särö tässä leppoisassa taukohetkessä oli haju, joka lähti Manun jo edellisenä päivänä löytämästä lampaanraadosta, jonka imelä tuoksu leijui lounaspaikkamme yllä. Ei kovin ruokahalua herättävä aromi.. Illalla pääsin vihdoin Sarven loistavaan saunaan ja saunoinkin sydämeni kyllyydestä.

Kompostista löytyi ampiaispesä!

Seuraavana päivänä tuuli oli yltynyt sen verran, ettei työskentelyä merellä voinut jatkaa. Kokeneemmat ja viisaammat tunnistivat kasveja mikroskoopin avulla. Päivän suunnitelma muotoutui aamun aikana. Manu lähti viemään yliopiston buusteria röyttään, me muut pääsimme Markun purjeveneen kyydillä Kemiin. Se oli kyllä upein alus, jolla olen tähän astisella vähäisellä merikokemuksellani päässyt purjehtimaan. En pystynyt tukahduttamaan pientä kateuden pistosta, kun kuulin että muut olivat viettäneet koko edellisen viikon kyseisellä aluksella. Aallot keikuttivat kunnolla ja herkkä vatsani joutui koetukselle, mutta oli se vain niin sen arvoista! Keskiviikon ja torstain välinen yö kului Kemin satamassa. Markku oli viimeistä viikkoa töissä, joten toki vietimme leppoista iltaa sen kunniaksi tietäen, että kovaa tuulta oli ennustettu myös seuraavalle päivälle.

Nina pelastaa kuivumassa olleet vaatteet purjeveneen perästä.

Torstaina hyvästelimme Markun ja lähdimme buusterin kanssa Ouluun. Käytyämme jättämässä buusterin Kellon Kiviniemeen totesin, että olin yhden viikon aikana kerinnyt käydä mantereen puolella jo kolmessa satamassa, joista kaksi oli ennestään tuttuja viimevuodelta. Ensiviikolla pääsenkin täysin uusiin maisemiin, kun lähdemme koko porukalla Essin ja Juskun avuksi Vaasaan. On hauskaa miten työskentelyni kartoittamisen parissa luo samalla omaa päänsisäistä karttaani Itämerestä. Mikäpä se parempaa rannikkoalueiden hallintoa ja hoitoa opiskelevalle!


P.S. Essi täällä vielä Vaasasta! Meillä on Rönnskärillä täysi hulina päällä! 5 aluemeribiologia suunnittelijoineen, kesätyöntekijöineen ja harjoifttelijoineen, eli yhteensä 20 henkilöä, pyörii täällä puolitoista viikkoa. Minä muonitan kaikki iltaisin. Nyt on kaksi venettä ulkona sukeltamassa (yhteensä 5 sukeltajaa, 2 kuskia ja 2 pinta-avustajaa), yksi vene matkalla Vaasaan viemään viikonlopuksi 2 henkeä kotiin, mukanaan 2 kaupassakävijää ja 1 kippari/toimistossakävijä. Meitä on täällä vielä kaksi meribiologia korjaamassa viallista ROVia eli vedenalaista robottikameraa, minä kirjoittamassa blogia ja Kotkan harjoittelija valitsemassa kuvia ja yksi Jusku parantelemassa flunssaa. Aika hauskaa kun näkee ihan yhdessä paikassa, kuinka paljon meribiologeja Metsähallituksella kesäisin oikein on! Nyt vain toivotaan parempia säitä, koska tällä hetkellä sataa ja tuulee aika pahasti. Hauskaa hommaa siis joka tapauksessa katsella kun uudet sukeltajanalut ryhtyvät kokeilemaan siipiään :) Viikonlopun yli mennään tällä ja maanantaina tulevat Oulunkin harjoittelijat matkaan, ELY-keskukselta yksi ihminen ja Ympäristöministeriöstä yksi ympäristötarkastaja. Vilskettä on. Ensi viikkoon!

Kotilo rakkolevällä.

Pekka tulee sukellukselta.

Suolilevää

Tämän viikon Selkä-Sarvi porukka [miinus Manu].