Maastosta talviteloille

PÖK – Perämeren öljyntorjunnan kehittämishankkeen seminaari Kokkolassa. Kawatec esittelee pian öljyntorjunnan laitteistoa. Enköhän pysty sen verran multitaskingiin että kykenen seuraamaan sekä esitystä että kirjoittamaan yhden blogin. Naisen aivojenhan pitäisi kyetä keskittymään nimenomaan moneen asiaan kerrallaan kun aikanaan metsästäjä-keräilijäkansan naisten piti hoitaa lapset ja samalla keräillä syötäviä juureksia, hedelmiä, marjoja ja lehtiä, hakea vettä ja samalla pitää huolta etteivät pedot päässeet yllättämään. Tiedä häntä sitten, mutta katsotaan nyt kuinka naisen käy.

Auringonnousu Korpoströmin vierasvenesatamassa.

Mainitsinko muuten viime viikolla, että Pekka puhallutettiin Busteria Kotkaan ajaessa? Pekka oli armadan ensimmäinen ja hänet puhallutettiin, Maiju ja Petra menivät Apollolla seuraavana ja heiltä kysyttiin vain, ovatko työtehtävissä, meidän Riskilälle enää vilkutettiin iloisesti. Hyvä että valvovat, ei kukaan muu kuin joko humalainen tai työasioissa liikkuva olisikaan ollut niin pienellä Busterilla avomerellä sellaisessa myrskyssä.

Korppoon Metsähallituksen komea venekalusto. Oikeanpuoleinen Rönqvist tosin kuuluu Åbo Akademille.

Viikonlopun STOY-päivät eli Suomen tutkimussukelluksen ohjausyhdistyksen syyspäivät Korpoströmissä sujuivat leppoisissa merkeissä. Lauantain sukellukselle osallistui viisi STOYlaista. Sukelsimme Stora Hästön vedenalaiselle luontopolulle, joka oli mitä parhaimmassa kunnossa. Rihmalevät olivat hävinneet, punalevät olivat parhaimmillaan, isoja härkäsimppuja oli noussut matalaan vesien kylmettyä ja siloneuloja löytyi kymmenittäin. Polku oli kauneimmillaan ja sukellus oli leppoisa. Vesisadekin taukosi sukelluksen jälkeen niin että pystyimme syömään eväitä saaren rannassa.

STOYn porukka lähtee sukellukselle

Maanantaina pakkasin auton yöjunaan ja sain auton onnellisesti takaisin Ouluun. Ehdin käydä nukkumassa yhden yön kotona ja sitten olikin siirto tänne Kokkolaan. Tässä nyt ollaan toista päivää seuraamassa öljyntorjuntaseminaaria. Iltapäivästä on ajo takaisin Ouluun ja sen jälkeen olen peräti kaksi viikkoa kotona! Se on tuplaten se määrä, jonka olen kotona viettänyt huhtikuun jälkeen!

Neula punalevissä.

Huomenna on nettikokouksena pidettävä Pohjanmaan luonnonsuojelutiimin palaveri, eli tervetuloa arkeen. Maastokausi on väistämättä ohi, nyt on jäljellä enää analysointityö, kalustohuolto, valokuvien perkaus ja muu talviteloille asettautuminen. Tämä lienee siis syksyn viimeinen blogi, eli hyvää talvea kaikille ja tervetuloa matkaan taas ensi kesänä!

Trichopteran (korennon) toukka.

P.S. Ihan hyvin meni kirjoittaminen ja esityksen seuraaminen. Kevatecilla on paljon erilaisia alumiiniveneitä.

Vuoroin vieraissa

Istun Kotkassa Maretariumin yläkerran kahviossa Metsähallituksen, RKTL:n, Maretariumin ja kenen vielä jakamassa tilassa. Tultiin aamulla mereltä kun tuuli lähti nousemaan, Iltasanomat ja –lehti toitottavat hirmumyrskyn tulemista, jopa 30 m/s. Päällä on vielä maastovaatteet eli Gore-texin alta löytyy pitkät kalsarit ja jalasta villasukat ja kuuma on täällä normaalisti lämmitetyssä toimistossa. Illalla hotellissa uskaltautuu ehkä luopumaan pitkästä kerrastosta. Ei tarvitse kuitenkaan mennä pelastautumispuvussa hotelliin vaikka joskus olen senkin joutunut tekemään, Vaasassa. Marssin hotellin respaan vettävaluvana ja paukkuliivit kaulassa, otin huoneeni ja olin juuri lähdössä kun vastaanottovirkailija kysyi kohteliaasti, saako hän tiedustella, mistä oikein olen tulossa kun olen pukeutunut näin erikoisesti. Kerroin olevani meribiologi ja tulevani suoraan mereltä, johon virkailija sanoi että ”juu, en minä sinua kongressivieraaksi luullutkaan”. Ei siis jakkupukua, korkokenkiä ja siistiä kampausta ja/tai banaaninutturaa.

Kiinnittäytyminen luonnonkivistä kasattuun aallonmurtajaan etenkin korkean veden aikaan vaatii tarkkuutta.

Minä ja Vaasan Pekka olimme tämän viikon auttamassa Kotkan kollegaa Aria ja hänen tiimiään Maijua, Petraa ja Hanna-Kaisaa videointityössä. Itäisellä Suomenlahdella on nimittäin ollut tänä kesänä ennätystuulista niin että Kotkan porukka ei ole pystynyt tekemään lainkaan niin paljon töitä kuin on ollut tarkoitus. Koko Kotkan tiimi (aluemeribiologi, FINMARINET-suunnittelija ja kaksi harjoittelijaa) olivat Vaasassa pari viikkoa elokuussa SUPERB-leirillä auttamassa Pohjanmaan meritiimejä, ja nyt makselimme velkoja takaisin. Saatiin videoitua jonkun verran, mutta ei kyllä erityisen paljon, koska maanantain jälkeen nousi heti tuuli. Muutama sukelluslinja saatiin kuitenkin tehtyä joidenkin videointien lisäksi, ja minä sain katseltua 150 videota Arin ja Pekan korjatessa Apollo-veneen plotteria (ei tullut kuntoon – plotteri heittäytyi välillä hankalaksi ja viskasi kesken ajon esille Floridan kartan).

Mustaviiristä löytyy komea jatulintarha, joidenkin mielestä jopa Suomen hienoin.

Aamulla ajettiin sitten kunnon armada veneitä takaisin Kotkan satamaan – Riskilä, 10-metrinen alumiinivene, Apollo, pienempi pulpettivene, ja pienimpänä Buster. Mustaviirin ulkopuolella aukealla selällä länsituuli nostatti komeat aallot ja niillä sitten surffailtiin. Pekka ajoi Busteria ja väillä koko kulkuneuvo hävisi aaltojen väliin, näkyi vain pelastautumispuvun neonkeltainen huppu. Hyvin kuitenkin päästiin ja kokkailtiin lounasta Riskilän pienellä keittolevyllä ja retkikeittimellä. Nyt on tarkoitus mennä yöksi hotelliin ja katsella huominen päivä videoita, sitten lähteä kohti viikonlopunviettoa.

Kyllä laituri on helpompi kuin kivinen aallonmurtaja, kun täytyy kantaa viikon tavarat veneestä maihin...

Ehdin tehdä pari sukellusta, ennen kuin tuuli yltyi liian kovaksi. Ensimmäisellä sukelluksella surffailtiin Pekan kanssa komeassa louhikossa ja annettiin aaltojen viedä jopa kolmemetristä liikettä lohkareiden väissä. Olo oli kuin saukolla kun aallot veivät lohkareiden yli ja ympäri ja rakkolevät huojuivat. Kuin olisi Norjan rannikolla ollut. Toinen sukellus olikin hyvin toisenlainen. Kävin tekemässä 150 m pitkän kasvilinjan matalaan hiekkapohjaiseen lahteen. Kasveja riitti mutta rannassa myös myllääntyneitä puista pudonneita ruskalehtiä, jotka metrisessä aallokossa pyörivät yhtenä suttuna metrin syvyisessä vedessä niin että näkyvyys putosi nollaan ja valo katosi täysin. Sukellukselta nousi muistoksi myös pieni ankkuri.

Pekan näkemys 15 m/s lounaistuulesta Mustaviirin lounaiskärjestä.

Oli taas kiva käydä katsomassa, miten naapurit hoitavat hommansa. On aina yhtä opettavaista katsoa, kuinka saman työn voi tehdä niin monella eri tavalla vaikka lopputulos olisikin suurin piirtein samanlainen.

Pekka kävi kuvaamassa lounaismyrskyä komealla kuutamolla.

Ensi viikolla pitäisi tuijotella loput ELYn videot analysoiduiksi, naputella ne tietokoneelle ja lähteä kahdeksi päiväksi Kokkolaan öljyntorjuntaseminaariin. Huomisen jälkeen viikonlopunviettoon siis! Tänään voisi katsastaa, onko Kotkan torstai-illassa mitään sykettä!

Myrskyn silmässä

Maanantain kokouksen jälkeen lähdettiin Juskun ja Jorman kanssa Fasterilla Iin Kestilän satamasta Selkä-Sarveen. Tarkoituksena oli mennä laittamaan vedenalainen luontopolku talviteloilleen. Se onnistuttiinkin tekemään, 19 m/s lounastuulessa, mutta kaupanpäällisiksi saatiin vuosituhannen hienoin syysmyrsky!

Selkä-Sarven ja Maasarven välinen pikkuinen aukko voi olla näinkin isoilla vaahtopäillä.

Tuuliennuste nousi tunti tunnilta, ensin varoitettiin kovasta 14 m/s tuulesta, sitten 18 m/s tuulesta, sitten 22 m/s ja viimeisin varoitus oli 27 m/s. Lopputulema oli Kemi I ja Marjaniemen mittausasemilla 29 m/s keskituuli ja puuskissa 33 m/s. Ylittänee kaikenlaiset myrskytuulen rajat mennen tullen. Oulussa kaatui puita, Selkä-Sarvessa nousi vesi metrin ja tuli aallonmurtajan ylitse. Tuuli kääntyi pahimmillaan luoteelle ja paiskoi saunan ulko-ovea pahemmin kuin Sarven Muori. Saunaa sai lämmittää suu vaahdossa ja silti lopputulema oli melko laimea, löylyt toki ihan hyvät.

Myrskyä oli tullut seuraamaan kaksi muutakin venekuntaa, jotka asustelivat eteläpään mökeissä ja kävivät välillä katsomassa että veneet ovat kunnossa. Fasterkin siirrettiin ulommasta laiturista sisimpään ja sidottiin paremmin laituriin kiinni. Olihan myrskyä hienoa katsella sisältä mökin lämmöstä, takkatulen roihusta, videoita analysoiden ja teetä siemaillen – tosin Jusku ja Jorma pesivät laiturilla vesisateessa ja 25 m/s tuulessa vedenalaisen luontopolun köysiä. Joskus kannattaa valita toimistotyöt :)

Muitakin veneilijöitä oli tullut katsomaan syysmyrskyä.

Luontopolun poisto Fasterilla ja lähes 20 m/s tuulessa oli hurjaa hommaa. Erityisesti pintahenkilökunta oli kovilla, ja minä pohjalla taas sain luottaa siihen, että minua ei jyrätä moottorilla eikä päälleni pudoteta yhtään 25 kg betonilaattaa. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta ikinä ei enää kokeilla moista stunttia! Mutta olihan sitten hyvä tulla pois mereltä kun työt oli hoidettu ja saattoi kaikessa rauhassa katsella myrskyn riehumista kun tiesi, että ei ole hätää kotiin eikä tarvitse lähteä minnekään ennen kuin pahin tuuli talttuu.

Illan auringonlasku kummallisen usvapilven läpi oli oudon värinen, mieleen tuli lähinnä kelmeä oksennus.

Seuraavana päivänä tuuli laskikin lähes tyyniin lukemiin, aallot hiipuivat saman tien ja kotiin päästiin alle kahden tunnin merimatkan päätteeksi.

Nyt olenkin täällä Vaasassa, toin Hiluxin sukelluskamoilla pakattuna Pekalle ja jatkan Helsinkiin ja kokoukseen junalla, maanantaina minulla, Hiluxilla ja Pekalla on treffit SYKEn kokouksessa ja siitä jatketaan kaiken järjen mukaan kohti Kotkaa. Kotkalaisilta kun meni pari viikkoa tehokasta työaikaa Vaasan SUPERB-leirillä, joten menemme sinne auttamaan heitä videointipisteiden kokoonkeräämisessä.

Seuraavana aamuna aurinko nousi kauniin tyynestä merestä kirkkaansiniselle taivaalle!

Ensi viikkoon ja Etelä-Suomeen!

Virkistäytymistä ja budjetteja

Tämä viikko menikin sitten hujauksessa kahden asian parissa - hyvää ruokaa syödessä ja budjetteja vääntäessä. Pohjanmaan meribiologitiimit eli Oulun ja Vaasan tiimit ovat ottaneet perinteeksi viettää maastokauden lopettajaisia Finngrundetilla Merenkurkun maailmanperintöalueella. Keskustellaan kesän töiden onnistumisesta, käydään läpi onnistumisia ja epäonnistumisia, eri toimipaikkojen harjoittelijat saavat tutustua toisiinsa ja lopuksi kaikki palkitaan kesän kovasta työstä mahtavalla ruualla. Olemme myös aina tehneet pieniä puhdetöitä B&B:n omistajalle Ankille, ja tänä vuonna käännettiin muutama metri pirunpeltoa erotelluiksi multa- ja kivikasoiksi.

Meribiologit oikeassa työssä...

Budjettiosuutta riitti maanantaille (jolloin Pekka, minä ja Tiina yritimme selvittää sitä, miksi rahat eivät taaskaan riitä), keskiviikolle (jolloin keskusteltiin siitä, paljonko töitä on ja paljonko rahaa sen tekemiseen oikein menee) ja torstaille (jolloin tehtiin ensi vuoden budjetit ja katsottiin vielä toistamiseen Pekan kanssa tämän vuoden budjettia). Keskiviikoksi kerääntyivät muutkin aluemeribiologit eli Heidi Korppoosta, Ari Kotkasta ja Mats Tammisaaresta Finngrundetille ja aloitimme toiminnansuunnittelun vuodelle 2012. Kuulimme myös uusista Ympäristöministeriön tulosohjauksista, jotka koskevat meripuolta, eli saunomisen ja hyvän ruuan ja seuran vastapainoksi tehtiin kyllä niin raskasta työtä kuin se on mahdollista laittamatta jalkaan saappaita ja lähtemättä ulos.

Tässä valmistuu ensimmäinen ruokalaji, graavihaukea ja sinappikastiketta.

Finngrundetilla on stressinpoistajakoira Lassemaija, ihana kettuterrierityttö, joka osaa nauttia elämästään täysin siemauksin. Kun pidimme kuivahkoa vaikkakin tärkeää kokousta, Lassemaija kävi vuorotellen makaamaan selälleen jokaisen jalkoihin ja sitten sitä piti rapsutella masusta ja muualta. Kun yksi ihminen kyllästyi ja ajoi sen pois, Lassemaija siirtyi seuraavan jalkoihin. Jokaisessa toimistossa ja erityisesti kokoustilassa pitäisi olla oma lassemaijansa, koska jonkun lämpimän, elävän ja selkeästi nautiskelevan olennon rapsuttelu on niin hyvää stressilääkettä että sen varjolla jaksaa raskaampiakin kokouksia.

Merenkurkun maailmanperintöaluetta.

Manu oli tehnyt viime viikolla Kalajoelta keräämistään tyrnimehuista tyrnilikööriä. Se oli huimasti parempaa kuin mikään Alkon tyrnistä valmistama tuote! Likööri oli yhtä aikaa raikasta ja makeaa, sokeria oli tietysti mennyt isot määrät, mutta C-vitamiini säilyi eikä alkoholia ollut kuin kymmenisen prosenttia. Loistava tuote!

Torstai-iltana en ehtinyt kuin vasta 18.08 Vaasasta lähteneeseen Oulun-junaan, ja päätin käyttää matkustusajan hyödyksi ja tehdä Micken FINMARINET-hankkeelle pyytämän jättikokoisen Excel-taulukon kaikista meidän koskaan keräämistämme videoista ja sukelluksista. 22.30 heräsin siihen että kuolasin näppäimistölle ja päätin lopettaa. Onneksi Ouluun oli vielä tunnin matka enkä ajanut pysäkin ohitse...

Lautalla saareen!

Tänään on lauantai ja istuskelen täällä toimiston rauhassa analysoimassa videoita. Se on sellaista hommaa, jota on äärimmäisen hankalaa tehdä arjen ja toimiston hässäkässä kun puhelin soi, sähköposteja tulee ja joku käy alvariinsa ovella. Tänään täällä ei ole muita ja saa kaikessa rauhassa keskittyä videoiden tuijotteluun.

Ensi viikolla yritetään lähteä Selkä-Sarveen laittamaan vedenalainen luontopolku talviteloille. Toivottavasti ei tuule...

Uusi aluevaltaus

Oltiin koko viikko Kalajoella! Oulun aluemeribiologin aluehan ylettyy Torniosta Kokkolaan ja Hailuodon eteläpuolella ei silti juuri olla käyty. Nyt mentiin viikoksi tutkimaan Kalajoen edustaa eli Rahjan saaristoa. Olipa hieno viikko!

Jusku laittamassa sukelluslinjaa.

Metsähallituksella on Lepäsen saaressa vuokrakämppä, jonne majoituttiin. Sauna oli yksi Perämeren parhaita! Viikko kierreltiin Rahjan saaristoa, sukellettiin paljon, videokuvattiin ja Manu kahlasi matalia pisteitä.

Manu inventoimassa Ulkokallan satama-allasta.

Keskiviikkona tuuli tyyntyi niin että päästiin ensin Maakallaan ja sitten Ulkokallaan asti. Maakallassa tekemäni sukellus oli epäilemättä yksi parhaita ikinä Suomessa tekemiäni sukelluksia! Vaakanäkyvyys oli 6-8 m kieppeillä, samoin secchi-syvyys eli pystynäkyvyys - vedimme linjaköyden 7.8 m syvyydestä rantaan (100 m) ja köysi näkyi koko matkan pintaan asti. Vedenalaiset maisemat olivat aivan mahtavat. Kuplavolkkarin kokoisia kivenlohkareita, punaleviä ja upeita kalliomuodostumia jo reilun parinkymmenen metrin päässä rantavedestä. Olisi niin tehnyt mieli sukeltaa vielä Ulkokallassa, mutta aurinko oli laskemassa ja piti ehtiä takaisin mökille ennen pimeäntuloa. Toisen kerran sitten...

Rahjan saariston natura-aluetta.

Ulkokallassa kuulin myös, että siellä on Oulun yliopiston lahjoituksena saama talo. Sinnehän voisi mennä jonakin kesänä muutamaksi viikoksi...

Essi aloittamassa matalan lahden sukelluslinjaa... 100 m linjaa ja suurin syvyys 0,9 m.

Aivan yllättävää oli huomata, että Kalajoella on niin paljon kalliorantoja, kallioluotoja ja jättikokoisia lohkareita ylipäätään, kun Hailuodon pohjoispuolellahan on etupäässä hiekkaa. Pohjoisen Perämeren tummanruskeaan humusveteen tottuneelle oli varsinainen elämys päästä tekemään työsukelluksia kristallinkirkkaassa vedessä, jossa kasvilinjan narua ei hukkaa heti kun päänsä kääntää toiseen suuntaan. Kalajoen edustalle pitää päästä sukeltamaan lisää tulevaisuudessa!

Juskun näkemys ilmeisesti pikkuriikkisestä kivisimpusta.

Tyrnit olivat parhaimmilleen mehustuneita ja Manu ja Jusku kävivät keräämässä vajaat parikymmentä litraa tyrnimehua. Omassakin kylmälaukussa odottaa purkamista yksi puolen litran pullo. Siitä voisi tehdä viikonloppuna vaikka tyrnimoussea, tai sitten tyrnilikööriä...

Onko tämä se vedenhenki Näkki, jolla minun lapsuudessani peloteltiin menemästä liian lähelle vettä?

Illat olivat jo kovin pimeitä ja sähköttömässä mökissä tiheässä koivikossa oli kynttilöillä ja taskulampuilla kova kysyntä. Talvea kohti ollaan ikävä kyllä menossa...

Muunlaisiin vesistöihin tutustumassa

Tämä oli taas yksi näitä repaleisia viikkoja. Maanantaina tuuli ja vietiin vain veneet lähtövalmiiksi satamiin. Tiistaina minulla oli kokous, josta ei voinut olla pois ja muut lähtivät merelle. Keskiviikkona olimme koko porukka merellä, koko porukka tarkoittaen minua, Juskua, Jormaa, Manua ja Niinaa. Torstaiksi Jusku ja minä lähdimme Pyhännälle Pohjanmaan luonnonsuojelutiimin kaksipäiväiseen palaveriin / virkistyspäiville, ja Manu ja Jorma lähtivät merelle. Ja nyt perjantaina, kun kirjoitan tätä tässä Pyhännän kunnantalon kokoushuoneessa ja samalla seuraan esitystä Metsähallituksen vapaaehtoistyöskentelystä, Manu, Jorma ja Niina ovat merellä hakemassa viimeistä neljää pistettä jostain Simon edustalta. Hyvä että maastokauden loppumetreillä on näitä ”pehmeä lasku” –viikkoja, mutta silti tuntuu niin kovalta pudota pariksi päiväksi toimistoon ja jumiutua tietokoneen ääreen. Vieroitusoireet maastoon ovat kovat.

Outoja liftareita.

Koko viikon on tuullut kovaa, mutta säännönmukaisesti etelästä, eli teimme töitä Oulun edustalla Kraaselin saaren pohjoispuolella matalassa vedessä. Kahlausta on nyt suoritettu taas kilometrikaupalla ja löydetty paljon uusia uhanalaiskasvien esiintymiä (paunikkoa ja upossarpiota), Yksi hylsykin osui kuvauspisteelle kun satuimme kuvaamaan sorsanmetsästysalueella. SYKEn satunnaispisteet taas oli ripoteltu Simojoen suuhun, varmaan ihan mielenkiintoisia alueita, täytyy kysyä Manulta. Minähän en tiedä kun rämmin Kansannevan suolla.

Suon ennallistamistyömaalla.

Pari kertaa vuodessa koko Pohjanmaan luonnonsuojelutiimi tapaa ajankohtaisten kuulumisten ja muun tapaamisen merkeissä. Tällä kertaa päätettiin tutustua samalla soiden ja metsien ennallistamiseen ja käytiin opintokäynnillä Kansannevalla, jossa on kunnostettu ojia patoamalla, hakkuilla ja poltoilla. Asiaan vihkiytymättömän silmiin työn jälki näyttää melko rajulta vaikka heti huomasikin alueen vesitalouden parantuneen. Oli hirvikärpäsiä ja hyttysiä ja upottavaa suota. Ei suo ole meribiologin paikka vaikka märkää olikin.

Komea on kone, mutta ei siitä meribiologi paljon irti revi...

Illalla parannettiin tietysti maailmaa nuotion äärellä ja kuunneltiin pohjanlepakon metsästystä järven yläpuolella lepakkodetektorilla eli infraääniä kuulevalla laitteella. Ihan hauskaa hommaa.

Sinilevää Pyhännän järvessä.

Meribiologitiimiä ei ihan jokainen avokonttori kestäisi...

Ensi viikoksi mennään Kalajoelle. Ihan uusi aluevaltaus, siellä ei olla koskaan oltukaan. Toivotaan vain sellaisia säitä kuin nyt viikonlopuksi on luvattu… Syksyisin tuntuu usein olevan niin että viikolla tuulee kun pitäisi päästä töihin ja viikonlopuksi tyyntyy. Tällainen maailmanjärjestys tuntuu meribiologista hiukan epäreilulta mutta näin se nyt vaan sitten sattuu olemaan.

Viimeistä viikkoa Sarvessa

Viimeistä viikkoa viedään monessakin mielessä. On elokuun viimeinen viikko, viimeinen työviikkoni tältä kesältä ja sattumalta tämä tulee olemaan myös viimeinen viikko Sarvessa, sillä muutamme huomenna. Tuntuukin vallan sopivalta, että kirjoitan tämän viimeisen viikkoni blogikirjoituksen, kuten kirjoitin ensimmäisenkin. Essiä tuuraa siis jälleen työharjoittelija Vilja Tammisaaresta.

Viikko pääsi käyntiin varsinaisesti vasta tiistaina, sillä kova tuuli esti Sarveen pääsyn sitä aikaisemmin. Töissä ei tällä viikolla ollut kuin Essi, minä ja Manu. En usko syyn olleen päiden vähyydessä, vaikka vauhtiin pääseminen tuntui olevan tällä viikolla tavallista vaikeampaa.

Minä lähdin Jorman kyydissä Fasterilla Iin Kestilän rannasta kun Essi ja Manu jatkoivat tavaroinemme Tornion Röyttään Pauhalle. Merellä oli kovan tuulen jäljestä kunnon mainingit joilla keinuessa sain kokea aidontuntuista merenkäyntiä. Mukavahan se oli kun en kumpaakaan, Jormaa tai Fasteria, sitten viime kesän ollut nähnyt. Loppumatkasta pääsin kokeilemaan ajamista, mutta ei aikaakaan kun moottorista alkoi kuulumaan outoa ääntä ja hetkeä myöhemmin vauhtimme vain varoittamatta pysähtyi, vaikka moottori ei sammunutkaan. Jorman päästelemistä ärräpäistä päättelin, ettei tapahtunut ollut jokapäiväistä. Asiaa tutkittuaan Jorma soitti Essille ja istuimme odottamaan Pauhaa. Mikäs siinä istuessa aaltojen keikuttaessa, auringon paistaessa ja tuulen puhaltaessa suotuisessa suunnasta vieden Fasteria poispäin Möylyn karikosta, jonka viereen matkamme oli tyssännyt.

Pauha veti meidät ongelmitta Sarveen ja jätti meidät tavaroinemme maihin, lähtien viemään Jormaa ja Fasteria Tornioon. Myöhemmin saimme kuulla, että vetolaite oli mennyt rikki, eikä alusta voinut käyttää ainakaan viikkoon, ennen kuin uusi oli saatu tilattua ja asennettua.

Fasteri hinauksessa.

 

Seuraava hämminki syntyi siitä kun ryhdyimme ihmettelemään tavaroidemme perään. Hiljalleen selvisi, että yksi jos toinenkin tarve-esine ei ollut päätynyt sarveen asti. Onneksi tärkeimmät kuitenkin lopulta löytyivät (joista osan Pauha heitti vielä matkallaan takaisin Ouluun) jotta pystyimme aloittamaan työt. Illasta tuli kaikesta huolimatta hyvä sekä säiden että kartoitusten kannalta. Manu juoksi tapansa mukaan pitkin poikin Posin ja Inakarin rantoja samalla kun videoimme Busterilla lähistöllä hieman syvempiä pisteitä.

Eloa lampaiden parissa.

Keskiviikkona lähdimme liikkeelle jo seitsemän jälkeen koska tuulen ennustettiin nousevan illaksi ja ajoimme Möylyn edustalle. Siellä meitä odotti sumun täyttämä maisema. Kuvasimme hyvällä tahdilla koko aamupäivän. Mitä lähemmäksi Möylyä pääsimme, sitä useammin huomasimme uteliaiden päiden pilkistävän merestä ja tarkkailevan puuhiamme. Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun näin hylkeitä luonnossa! Niitä oli yli puolentusinaa ja uskaliaimmat tulivat vain muutaman kymmenen metrin päähän kurkkimaan. Olin tietenkin niin innoissani, että ajoin muutaman kerran pisteen ohitse vain yrittäessäni tiirailla josko sattuisin näkemään hallin.

Näillä eväillä kelpaa työskennellä.

Iltapäivällä mitä mainioimpien karitsapurilaisten jälkeen Essi lähti sukeltamaan kuvatakseen luontopolkua Manu mukanaan. Minulla kun on jo kertynyt ylityötunteja enemmän kuin tarvitsisin, lähdin kävelemään Sarven eteläpäähän, jotta pääsisin näkemään jälleen vanhan kalastajakylän. Takaisin tullessani aurinko lämmitti niin kuumasti, että päädyin ottamaan aurinkoa isolla kivellä, jonka olin bongannut pienen suon keskeltä. Se tuntui varsin sopivalta elokuun viimeisen päivän kunniaksi. Illalla pääsin Essin valmistamille rapukesteille jo toista kertaa saman kesän aikana! Tämä johtui porukan vaihtuvuudesta ja oikein ajoittuneesta pestistäni.

Minä pääsin ihailemaan saaren luontoa..

.. samalla kun toiset ahersivat toimistotöissä.

Torstaina tuuli oli noussut niin kovaksi, ettei merelle ollut asiaa, mikä tarkoitti lähinnä toimistohommia, mitä nyt istuimme jonkin aikaa nuotiolla amerikkalaisten vierailijoiden seurana. Perjantaina pääsin vielä kertaalleen muuttamaan. Kyyti Busterilla ja Arton ajamalla avoveneellä Tornion Röyttään sujui hyvin vaikka kastumiselta ei vältytty.




Once more!



Kesäduunari Vilja kiittää ja kumartaa päästyään jo toista kertaa viettämään mitä mainiointa aikaa näiden hommien parissa, joita harvemmin tulee työksi miellettyä.

 

ps. Muistoihimme jää Manun matkasta jäänyt vesipullo..





Odotettavissa perjantaihin asti: tyyntä, heikkoa vesisadetta, merisumua

Nyt se meri sitten tyyntyi. Keskiviikkona tuuli enää vain 2-5 m/s ja torstaina ei yhtään. Meri oli täysin rasvatyyni koko päivän ainakin kahteen asti iltapäivällä. Sitten tiimi halusi lähteä kotiin ja minkäs minä sille voin kun vene nostettiin alta trailerille ja ajettiin kaupunkiin. Tänään eli perjantaina on edelleen täysin tyyntä. Harmittaa olla toimistolla eikä merellä mutta toisaalta viikko oli kyllä töiden kannalta loistava.

Pauhalla laituriin

Metsähallituksen Oulun puistoalueen johtaja Saara tuli tutustumaan meritöihin maanantaiksi ja tiistaiksi. Olin kutsunut häntä jo pitkään, kun hän kerran istuu Oulun Virkistyksen pomona eli mm. niiden veneiden, mökkien ja varastojen päällä, joita minä ja tiimini joka kesä käytämme. Maanantaina hiukan tuuleskeli ja Jusku kävi vaihtamassa vedenalaiselle luontopolulle paremman kiinnittymispoijun ja sen kettingin. Jusku kävi myös valokuvaamassa ja sukelsi samalla polun läpi poiju koiranflexillä pullossa kiinni niin että Saara näki pinnalta, mistä polku menee. Illalla käytiin vielä katsomassa Pensaskarissa, saisiko sieltä mahdollisesti videointipisteitä. Saihan sieltä. Maanantaina saatiin sitten vielä kunnon rankkasade niskaan juuri kun Annika ja Saara kävelivät Sarven eteläpäähän Kokon kämppään. Kastuivat raukat aivan läpimäriksi. Niitä vaatteita kuivateltiinkin sitten loppuviikko, kun ulkona ei mikään kuivunut syksyisessä tihkusateessa ja sisälle ei oikein mahtunut.´

Vilja pesee skumppalaseja.

 

Jusku tulossa sukellukselta



Keskiviikkona varustettiin kaksi venettä tekemään pitkää päivää Suomen Ympäristökeskuksen SYKEn satunnaistamien pisteiden parissa. Jäljelläolevat pisteet oli ripoteltu tasaisesti Vatungista Ajokseen. Simon edusta jäi vielä tekemättä. Minä ja Annika ajelimme yliopiston Busterilla ja poltimme viitisenkymmentä litraa polttoainetta. Jusku ja Vilja heittivät ensin Annan Kemiin linja-autoasemalle (veneellä…) ja jatkoivat sitten ajelua. Pitkä päivähän siitä muodostui kun a) Metsähallituksen Buster veti jäähdytykseen mutaa eikä tarkistussuihkua näkynyt joten Jusku nilkutti huoltamolle ja poltti muutaman tunnin. Minä ja Annika taas rupesimme Vatungissa epäilemään, että varattu bensamäärä ei välttämättä riitä enää takaisin Sarveen. Mikäs neuvoksi, kun Vatungissa ei ollut enää kahvilaa auki (=ei saanut bensapumppuja auki), ei ollut rahaa eikä kortteja matkassa ja oltiin liikenteessä veneellä / kävellen? Kuivaniemestä ystävällinen taksikuski haki minut pelastautumispuvussani (ei ollut myöskään kenkiä…) velaksi kyytiin, ajeli Kuivaniemen Nesteelle, josta myöskin luvattiin myydä laskutuksella bensaa, ja meidän ja taksikuskin bensatankit täysinä takaluukussa ajeltiin vielä takaisin ja tankattiin vene. En voisi kuvitellakaan, että suuremmassa kaupungissa saisi moista palvelua! Kiitoksia vaan kaikille jotka auttoivat matkan varrella! Palvelu toimi loistavasti!

Meribiologit hiukan pienemmällä merellä...

 

.. ja lumpeiden keskellä!



Moottorihuolia.



Lopulta homma meni kahlailuksi.

Torstaina Jusku ja Annika jäivät pakkaamaan Sarveen ja minä ja Vilja lähdimme yliopiston Busterilla merisumun keskelle. Varmuuden vuoksi neljällä eri navigointijärjestelmällä varustettuna luovimme Ajokseen ja aloitimme SYKEn pisteet Laitakarin sisäpuolelta. Näkyvyys oli reilut 20 m, merimerkit näkyivät parinkymmenen metrin päästä, Ajoksen tuulimyllyjä ei näkynyt missään vaiheessa vaikka ajoimme niiden alapuolelta, ja oli pelottavan hiljaista. Tuntui itsestäkin, että moottoria ei voi huudattaa täysillä kun on niin hiljaista, ei tuulen suhinaa, ei lokin kirkunaa, ei laineen liplatusta, ei mitään. Laitakarin pikku saaret, joiden puut nousevat suoraan merestä, ilmaantuivat eteen yhtäkkiä, ilman mitään varoitusta, ja mieleen tuli Costa Rican Tortugueron kansallispuisto, jossa ei ole lainkaan maata vaan vain tulvametsiä ja mangrovea. Tunnelma oli melkoisen erikoinen. SYKE sai pisteensä ja me todella erikoisen aamun.



Merisumun ja tyynen veden luoma maaginen tunnelma

 



Kello kahdelta oli treffit auton ja trailerin kanssa Vatungissa. Vielä olisi tehnyt mieli jäädä merelle ja tehdä videointipisteitä Jussinmatalalta ja muilta kivikoilta, joihin ei ole menemistä jos on metriäkään tuulta. Saatiin kuitenkin ihan hyvin taas hommia eteenpäin ja nyt on pelastautumispuvut kuivumassa täällä toimistolla. Maanantaina taas merelle!



SYKEn käsitys meripisteestä.



Pirtutrokareita ja nolla pistettä

Tämä viikko oli sitten mitä oli. Kulttuurinen anti oli ehkä suurempaa kuin työllinen, vaikka toisaalta tehtiin tosi paljon toimistohommia. Ne on aina pois syksyltä. Eli kolme päivää ollaan istuttu sisällä ja naputettu tietokoneita Selkä-Sarven pikku mökissä.


Toimistohommia kentällä. Ahertajina Essi ja Niina.



Vilja huus.. siis paineilmapulloja täyttämässä.


Markku lähti jo, aloitti opettamisen torniolaisessa koulussa, Manu puolestaan on kenttäkurssilla Kilpisjärvellä. Meitä on täällä siis Jusku ja neljä naista. Tarkoitus oli kuvata lisää videopisteitä Pensaskarin ympäristössä, mutta toisin kävi. Tuuli oli niin kova koko viikon, että ainoat merityöt, mitä saatiin tehtyä, oli vedenalaisen luontopolun kunnon tarkastaminen (kunnossa on, vierailijoita vajaat kolmekymmentä, ja hylyn kylkeen oli ilmaantunut teksti ”Jori P.”) ja starttipoijun vaihtaminen toiseen. Poijuthan olivat uppoamassa, ja ensi viikolla vaihdetaan vielä kiinnittymispoijukin. Vedenalaisen luontopolun niitty on muuten tällä hetkellä aivan upeassa kunnossa, parhaimmillaan. Tuuli tyyntyi ainoastaan hetkeksi keskiviikkoillaksi. Tämän hetken tuuli valitsi niin, että olin jo luovuttanut, ottanut viinilasillisen, sauna oli valmis, päivällinen oli valmistumassa, alkoi sataa ja kello tuli kuusi. Sitten tuuli tyyntyi kuin kiusallaan noin tunnin ajaksi. Onneksi pian alkoi tuulla uudestaan, ei tarvinnut potea huonoa omaatuntoa sen pitempään.



Pikkujärvisimpukka luontopolulta



Vehreää luontopolun niittyä


Tiistai-iltana saatiin kuukauden kulttuuripläjäys kun purjevene Pauliinan veneilijät tulivat kysymään, haluammeko tulla kuuntelemaan Jukan isoäidin veljen muistelmia. Kuuntelimme vanhalta kunnon C-kasetilta tunnin verran kun Matti muisteli 1920-30 –lukuja Selkä-Sarvessa. Kieltolain aikaan viina maistui suomalaisille ja Sarvi toimi pirtutrokareiden päämajana Perämerellä. Matin jutut olivat huimia, tarinaniskijänä hän oli taitava, ja kun on itse työskennellyt saarella joka kesä vuodesta 2006 lähtien, paikat ovat tuttuja ja historia tuntui muuttuvan eläväksi. Linnanklupussa ja Sarvessa on ollut suuria satojen ja tuhansien litrojen pirtukellareita, joita piiloteltiin tullimiehiltä ja merivartiostolta, kymmenen litran pyttyjä on sidottu nipuiksi ja piilotettu mereen niin että niitä on voitu hakea talvella hevosen kanssa, ja poliisi on aina välillä käynyt jututtamassa. En aina välttämättä jaksa kuunnella vanhempien ihmisten muisteloita, mutta nämä jutut olivat niin jänniä, että niitä olisi kuunnellut paljon lisääkin. Tiistaina kävi myös perinnealus Katariina, ja biologien rahatilanne tuli selväksi kun minä ja Jusku keräsimme yhdessä kolehdin ja saimme kasaan rahat puoltatoista oluttuoppia varten.



Katariina lähdössä jatkamaan matkaansa

Perjantaina on kokous Tikkurilassa eli takaisin kulttuurin piiriin olisi vääntäydyttävä. Ensi viikolla taas samalla porukalla, mutta pikku hiljaa ihmisiä alkaa tiputella pois, Markun lisäksi siis. Niina lähtee kurssille, Anna lähtee ulkomaille, sitten Manu tulee takaisin, Vilja lähtee kouluun jne. Pian ollaan kahdestaan Juskun kanssa. Mutta Mamban sanoin ”vielä on kesää jäljellä” – kesähän kestää tasan niin kauan kuin minä olen kesätöissä, koska eihän kesätöitä toki syksyllä tai talvella tehdä, ja minulle maastotyöt ovat yhtä kuin kesätöitä, eli kesää on toivottavasti jäljellä vielä syyskuun loppupuolelle asti. Töitä nimittäin olisi vielä vaikka ihmiset ovatkin jo lähdössä.

Perjantain kokousta ja ensi viikkoa odotellessa!



Auringonlasku rajavartiolaitoksen vanhasta vartiotornista



P.S. Nimesimme tietokoneet, koska ne menivät aina sekaisin: "Juskun läppäri, Essin läppäri, vanha maastokone, uusi maastokone". Näistä on nyt tullut Justiina, Eppu, Yrjö ja Pikku-Paavo. Heti tuntuu paremmalta.

 
 

Juskun erityisopintokurssi: Poijunvarren soveltava käyttö saaristolaiselämässä