Pallomeressä

Kirjoitanpas vielä vaikka lupasin että ehkä en! Toivottavasti joku vielä lukee. Asia on nimittäin niin että vihdoinkin meri tyyntyi kahdeksi päiväksi – sunnuntai-iltana lakkasi tuulemasta eikä tuuli alkanut uudelleen ennen kuin keskiviikkona iltapäivällä. Minä ja Pekka ehdittiin siis merelle ja tulosta tuli.

Lampurille on nyt tarkastettuna kaikki muut mahdolliset maihinnousupaikat paitsi Tiurasenkrunni, jonne olisi ollut niin pitkä venematka että valoisa aika tuskin olisi riittänyt. Vesi oli Busterin lämpömittarin mukaan mukavan kaksiasteista. Kasvillisuus vetelee viimeisiään, paitsi vesisammalet, jotka ovat monivuotisia ja elää purskuttavat iloisesti talvenkin läpi. Suurin osa muista kasveista kuolee ainakin niiden osiensa suhteen, jotka ulottuvat merenpohjan yläpuolelle – juurakoita saattaa toki jäädä. Osa kasveista lisääntyy ensi keväänä siemenistä.

Koko lokakuun on tuullut mutta sentään pariksi päiväksi helpotti.

Vedenalainen luontopolku on nyt myös korjattu talviteloille eli molemmat poijut on viety varastoon, laatat kerätty hyvään talteen syvempään veteen, köydet poistettu ja suurin osa laattojen poijuistakin – rosterisakkelit ruostuivat puhki muutamassa viikossa, kaikki täytyy ensi keväänä vaihtaa haponkestäväksi.

Pekka kelluu poijujen pallomeressä vedenalaisen luontopolun poisto-operaation loppumetreillä.

Ilma oli luontopolun poiskeräämiseen mitä parhain! Aurinko paistoi ja meri oli niin tyyni kuin se nyt yleensä voi olla. Vesikin tuntui jostain syystä hieman lämpimämmältä, ehkä melkein kolmeasteiselta. Kilkit ja halkoisjalkaiset eli massiaiset(mysikset, siis sellaiset pienet katkaravun näköiset äyriäiset) olivat löytäneet tiensä mataliin rantavesiin, yleensä näitä lajeja löytää vain kylmistä vesistä syviltä pohjilta.

Selkä-Sarvessa oli muitakin kävijöitä kuin me, vaikka luulimme kyllä olevamme ainoat. Kalastaja-Pekka oli majoittuneena Pirkkiön kalastusseuran mökkiin naapurisaarelle Maasarveen, ja lampuri itse kävi parin vieraan kanssa tekemässä jotain mittauksia. Muuten Sarvessa oli kyllä rauhallista.

Taivaan tulet

Keskiviikkoiltapäiväksi luvattiin kovaa tuulta niin että Sarvesta lähdettiin heti aamupäivällä kohti Tornion Röyttää. Tyyni pakkasyö oli tehnyt tepposensa ja satama-allas oli yllättävän paksussa jäässä. Buster toimi kuitenkin oivana jäänsärkijänä ja vene saatiin vielä maihin asti vaikka oli siinä ja siinä, suostuiko traileri menemään jään läpi ramppia alas. Hyvissä ajoin tultiin siis maihin.

Buster joutui jäänsärkijäksi kun Röyttän satama-allas olikin yllättäen jäätynyt.

Perämeren merityöt on siis tältä vuodelta tehty ja ensi vuonna merelle lähdetään taas uusin innoin! Hyvää talvikautta kaikille!

Tuulta ja sadetta

Tälläkin viikolla hiukan jännättiin, josko sittenkin päästäisiin merelle torstaiksi ja perjantaiksi. Viime hetkessä suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin kun keskiviikkona luvattiin 9-12 m/s tuulta. Ei siis merelle vieläkään.

Meneillään on harvinaisen pitkä tuulijakso - yleensä väliin kuitenkin mahtuu muutamia tuulettomiakin päiviä. Ensi viikko voidaan vielä kyttäillä mutta sitten pukkaavat lomat päälle ja merikin jo rupeaa jäätymään. Päivät siis kuluvat nykyään kesän videoita katsellessa ja merituulivoimapuistojen ja muiden ympäristövaikutusten arviointiselostusten lausuntoja antaessa. Myös ensi vuoden budjetointi ja suunnittelu pukkaa päälle mutta suunnittele nyt sitten tässä kun hallitus vielä miettii budjettia ja niskassa on sekä YT-neuvottelut että rekrytointikielto.

Ehkä on parasta lopetella tämän vuoden blogi tähän kun kerran merellekään ei enää päästä. Jos päästään niin siitä voin vielä kirjoittaa mutta muussa tapauksessa tähän jäädään. Hauskaa syksyä, talvea ja kevättä kaikille ja ensi kesänä nähdään taas!

Toimistoon lukitut

Koko viikko on pian mennyt eikä merelle ole päästy kun siellä vain tuulee ja tuulee. Muutenkin syksy tekee tuloaan – Jukka lopetti työt syyskuun lopussa ja Jusku viime viikolla. Ensilumi satoi edellispäivänä ja Kemi I majakalla kävi tuuli lähes 25 m/s pari yötä sitten. Hossasta tuodut tavarat on purettu ja huollettu, Buster viety talliin ja mapit tuotu takaisin toimistoon.


On ollut pakko käydä käsiksi olennaiseen eli videoiden katseluun. Kesän aikana kerätyt videot pitää katsoa läpi ja analysoida. Tänä aamuna suurten lumiräimäleiden iskeytyessä ikkunana katselin videoita Santapankilta, keskeltä Perämerta. Vedenalainen maailma siellä oli suorastaan lumoavan näköinen! Mahtavia kivenlohkareita, upeita aaltojen dyyneiksi muotoilemia hiekkapohjia, lähes pintaan asti ulottuvia ahvenvitoja, näkinpartaisniittyjä… Jukka ja Johanna kuvasivat nämä videot sillä aikaa kun minä, Pekka ja Jusku olimme sukeltamassa. Sukellus onnistuttiin sijoittamaan puhtaalle sorapohjalle, josta ei löytynyt yhtään mitään. En siis nähnyt videoita ennen kuin nyt, räntäsateisena pimeänä lokakuun aamuna. Vaikka videot hienoja ovatkin, ne ovat silti aika kehnoja korvikkeita sille että pääsisi sukeltamaan aitoon veteen.

Jos tuuli ensi viikolla tyyntyisi, lähdettäisiin Pekan kanssa parin-kolmen päivän reissulle Selkä-Sarveen. Muutamat kansallispuiston saarten rannoista pitäisi vielä tarkistaa ja vedenalainen luontopolku laittaa talviteloille. Viime vuonna polku kerättiin pois 18-19.11 eli vasta marraskuun puolivälissä. Oli pimeää ja kylmää ja rannat alkoivat jäätyä. Toivottavasti merelle päästään tänä syksynä hiukan aikaisemmin.

Peukut pystyyn siis että tuuli tyyntyy ja päästään merelle! Seinät alkavat jo ahdistaa vaikka täällä ei ole istuttu kuin viikko…

Hossan hautaus

Maanantaina saatiin monta asiaa päätökseen. Illalla pidettiin Hossan maastokauden lopettajaisia rantasaunalla, nostettiin Buster Iso-Valkeaisesta ja sukellettiin Pekalle viimeinen 30 m syväsukellus tutkimussukelluskurssia varten.

12 m syvyisellä lavalla Öllöri-järvessä on komeita ja uteliaita ahvenia.

Hossan maastokauden lopettajaisia varten Jusku teki pienestä männystä pikkujoulukuusen, joka oli koristeltu sukeltajalipulla, roudarinteipistä tehdyllä tähdellä ja Hossan järvistä löytyneillä ”koristeilla” kuten kaljatölkillä. ”Kuusi” ajoi hyvin virkansa takkahuoneen somistajana. Minulla oli ruuasta visio (loimulohi), jonka mission Pekka ja Jusku toteuttivat (pala pitkospuuta ja viisi ruuvia). Hyvää tuli. Kuohuviini oli eteläisestä Venäjästä tuotettua ja Tallinnasta haettua ja Eve ehti juuri väistää itsestäänlaukeavan muovikorkin tieltä. Sauna oli lämpimänä puoleenyöhön asti, 3/5 väestöstä kävi 9-asteisessa Öllörissä uimassa ja mökille könytessä oli TODELLA pimeää kun leirintäalueen muutamat katuvalot oli sammutettu.

Krouvin miehekkäästi valmistettu loimulohi.

Tiistaina pakattiin sitten kimpsut ja kampsut ja muutettiin taas, jo neljättä kertaa tälle kesää. Kesäkuun alussa muutettiin Krunneille, heinä-elokuun vaihteessa Selkä-Sarveen, syyskuun alussa Hossaan ja nyt takaisin Ouluun. Toimiston nurkassa seisoo lohduton pino laatikoita jotka pitäisi purkaa. Laatikoissa on kaikenlaista tärkeää ja asiat pitäisi järjestellä oikeille paikoilleen, mutta homma ei inspiroi. Pakkaaminen on kivaa, purkaminen ei.

Nyt pitäisi sitten pikkuhiljaa, pehmeän laskun kautta, opetella tulemaan taas toimeen neljän seinän sisällä. Videoita on vielä katsottavana ja arkiset asiat pukkaavat päälle – Tornion Röyttän merituulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta pitäisi antaa lausunto. Ja kuinka paljon aikaa byrokratia viekään! On täytettävä lippua ja lappua, matkalaskua ja ajankäytönseurantaa, luettava sähköposteja ja vaikka mitä. Tällaistako ihmiset tekevät vuodet pääksytysten? Itse saa olla maastossa kuin lintukodossa.

Vihoviimeinen poseeraus kala-aidan vierellä.

Pari viikkoa vielä yritetään pyristellä ja päästä edes hetkeksi ulos mutta sitten on varmaan luovutettava ja jäätävä odottamaan ensi vuoden maastokautta. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä käymään Perämeren kansallispuistossa tutkimassa muutamat saarenrannat – voisiko niitä hiukan ruopata sitä varten että saataisiin perinnemaisemia hoitavat lampaat ensi vuonna laitumille? Nyt toivotaan vain tyyniä tuulia alkuviikolle.

Tiimipalaverista pelastautumispukuun

Tämä viikko on taas ollut yksi niitä, jolloin on saanut tehdä (tai joutunut tekemään, riippuen näkökulmasta) aivan kaikenlaista. Viikko aloitettiin kokopäiväisellä vesisammalkurssilla Oulun yliopistolla. Viisi vuotta sitten luulin tietäväni, että vesisammalia on noin kolme ja tunnistin niistä kaksi. Hyvin meni. Viime vuonna olin jo tajunnut, että vesisammalia on aika paljon enemmän ja että en tunnista niitä kaikkia. Alkoi ahdistaa. Kurssilla selvisi, että sellaisia vesisammalia, joita mahdollisuuksien rajoissa voisi löytyä Perämerestä, on itse asiassa jopa parikymmentä. Tieto siis lisää tuskaa, koska en edelleenkään tunnista vesisammalista kuin ne muutamat harvat. Mutta jospa se siitä, harjoittelemalla. Uusi mikroskooppi kyllä tarvitaan, koska vanhalla pystyy juuri ja juuri kuvittelemaan näkevänsä hampaistukset ahdinsammalen lehdenreunoissa, mutta mistään solurakenteiden näkemisestä on täysin turha puhua. Kiitokset Risto Virtaselle ja FINMARINET-hankkeelle, joka kustansi kurssin!
Muu tiimi lähti ajamaan Hossaan jo maanantai-iltapäivällä, minä jäin Ouluun odottelemaan ratkiriemukasta tiistain tiimipalaveria. 9.00-16.00, minä sihteerinä, juhuu… Voi kai sanoa että en ole mikään varsinainen palaveri-ihminen, vaikka kieltämättä kokoukset ovat joskus ihan tarpeellisiakin. Mieheni istuu kokouksissa päivät pääksytysten, lähes työkseen. En voi ymmärtää! Tiistai siis meni rattoisasti ilmastoidussa neuvotteluhuoneessa kun muu tiimi sukelsi upeassa auringonpaisteessa Hossassa. Äänensävystäni voi kuulla pienen kateudenpoikasen olemassaolon.

Tällä hetkellä ¾ tiimistä on flunssassa, yksi toipumistilassa, yksi vakaassa antibioottikuurissa ja yksi sairastumisen alkumetreillä. Kaksi sukeltajaa ollaan kuitenkin saatu päivittäin veteen ja kierretty tällä viikolla Iso ja Pieni Hossalaislampi. Kummastakaan ei löytynyt mitään muuta kuin tosi paljon vieheitä ja kirkasta vettä. Kauniita maisemia kuitenkin.

Viistokaikuluotauksen kanssa meni ihan hyvin. Eilen käytiin viistokaiuttamassa Iso-Valkeaisella ja yksi anomalia eli ”röhelmä” tulkittiin kalaparveksi. Tänään käytiin GPS:n kanssa etsimässä viistokaiusta löytyneitä jälkiä, laskettiin videokamera ja yritettiin katsoa, mitä pohjassa makaa. Kalaparven kohdalta löydettiin kalaparvi! Sadoittain ahvenia! Se meni siis oikein. Muuten löydettiin lähinnä kaatuneita puita ja muita tukkeja.

Juuri äsken tultiin metsästä autolla. Käytiin hakemassa rannasta pois Rajavartiolaitoksen jättämät eristysnauhat kun Puolustusvoimat kertoi että viimeviikkoinen ”pommi” ”ei todennäköisesti muistuta mitään tällä hetkellä tunnettua räjähdetyyppiä”. Käytiin siis ottamassa mötikästä kuvat ja piirtämässä ja mittaamassa se.

Rajavartiolaitos rajasi viimeviikkoisen löydön kunnes Puolustuslaitos varmisti, että kyseessä ei ole ”ainakaan luultavasti mikään tunnettu räjähde”.

Aamupäivällä käytiin myös ottamassa ns. ”promokuvia”. Aurinko paistoi aamulla upeasti ja ajateltiin että nytpä käydään ottamassa kuvia sukeltajasta ja muutamasta padosta – tällaisia kuvia tarvitaan aina, eikä niitä taas töiden lomassa ole aikaa ottaa. Lisäksi pohja pöllyää niin pahasti että jos patoa on alettu mitata, ei kuvien ottamisesta enää tule mitään. Kuvia piti siis varta vasten lähteä ottamaan. Kauniissa auringonpaisteessa lähdettiin, pientä pilveä alkoi kerääntyä taivaalle kun päästiin rantaan, ja kun päästiin kohteelle ja minä ja Pekka hyppäsimme veteen, aurinko meni paksuakin paksumpaan pilveen ja valo katosi. Otettiin siis kuvat hämärässä. Ihan hyviä niistä kuitenkin tuli. Heti kun päästiin takaisin veneeseen ja maihin, aurinko lähti purkamaan tietään pilviverhon takaa ja pian se jo paistoi upeasti. Tätä tuuria…

Pekan ottama Pato & Essi

Huomenna on perjantai ja lähdetään kotiin heti sen jälkeen kun perinteisten kalastusasioiden asiantuntija Ari Lappalainen Kalastusmuseosta on käynyt katsomassa patoja. Hienoa saada tänne alan asiantuntija, jos hän pystyisi vaikka hiukan valaisemaan patojen käyttöä.

Muuten on ollut ihan perusviikko. Oltiin yhdessä sanomalehdessä, Pekka pyysi mateen pelkillä käsillä ja Jusku teki meille pikkujoulukuusen männystä, sukelluslipusta ja roudarinteipistä.

Pekka pyysi mateen käsillään.