Kehä Kolmosen sisäpuolella

Huh mikä viikko! Tiimi on pyörinyt Etelä-Suomessa maanantaista lähtien, tänään on perjantai ja kasvilajintuntemuskurssi Helsingissä Suomen Ympäristökeskuksen saunatiloissa kellarikerroksessa. Eilen saatiin lyhyt johdanto mallinnukseen Ympäristöministeriöllä. Teoriakoulutusta siis. Nyt taas tiedetään jotain enemmän. Ainakin teoriassa.

Tiistaina GEO-lehti järjesti Töölönlahdella kaupunkiluonnon monimuotoisuustapahtuman, johon kerääntyi yli neljäkymmentä eri alojen huippututkijaa Suomesta. Oli tietysti aika hienoa kun pääsi joukkoon jota kutsutaan huippututkijoiksi! Tapahtuma liittyy YK:n kansainväliseen luonnon monimuotoisuuden juhlavuoteen, ja tarkoituksena oli kartoittaa Töölönlahden lajisto mahdollisimman tarkkaan. Minä ja tiimini sekä kollegat Korppoosta ja Kotkasta toimimme vesiluontotiiminä, tongimme siis Töölönlahden pohjaa.

Kun hiukan kaivelin etukäteen Töölönlahden sukellusolosuhteita, minulle vastasi kaksi henkilöä. Toinen sanoi että oli kerran humalassa kaatunut Töölönlahteen ja loukannut polvensa (”varokaa siis pohjalla olevaa rojua”) ja toinen kertoi kartoittaneensa Töölönlahtea ja sanoi, että ”se nyt ei varsinaisesti ole mikään urheilusukeltajan ykköskohde”. Lahti on syvimmillään 2,5 m ja näkyvyys vaihtelee seitsemästä sentistä pohjoispäädyn n. 50 senttimetriin. Näkösyvyys on vajaan metrin. Pohja on pehmeää sedimenttiä ja haisevaa mustaa mutaa ja täynnä pullonpohjia, koukullisia ja siimallisia vieheitä, kanaverkkoa ja muuta mukavaa, johon sukeltaja voi loukata itsensä tai takertua.

Kävimme varmuuden vuoksi jo maanantaina katsastamassa tilanteen ja varmistamassa että varusteet toimivat. Varusteet eivät oikein toimineet ja näkyvyys oli täysin olematon, mutta löytöjä tuli heti. Aivan lahden länsipuolen hiekkarannan edustalta löytyi valekirjosimpukan kuoria. Tätä lajia ei aiemmin ole tavattu Suomesta kuin Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalaitosten lauhdevesien vaikutusalueelta. Aivan uusi lajihavainto siis.

Tiistaiaamu alkoi kauniilla auringonpaisteella ja kovalla hyörinällä, kun GEO-lehti avasi tilaisuuden yhdeksältä. Lehden päätoimittaja ja tilaisuuden vetäjä Katriina Palo-Närhi sanoi tarjoavansa pullon kuohuviiniä ensimmäisestä lajihavainnosta. Kuohuviiniä! Meidän tiimille heti! Ennen kuin kukaan muu ehti reagoida esimerkiksi huutamalla ”vaahtera”, joiden varjossa seisoimme, minä kohotin käteni ja ääneni ja huusin ”Mytilopsis – valekirjosimpukka!” Sitten tuli aplodeja ja huraa-huutoja ja monta haastattelupyyntöä eri lehdiltä, radio- ja televisiokanavilta. Nyt meidän tiimi on kolmea televisioesiintymistä, radio- ja lehtihaastatteluja ja aitoa Shampanjapulloa rikkaampi.

Töölönlahti osoittautui yllättävän monipuoliseksi lajistoltaan. Kaikkiaan lajeja löytyi 755, siis kun myös vedenpinnan yläpuolelta laskettavat lajit kirjattiin ylös. Muita vedestä löytyneitä yllätyksiä olivat muutamat putkilokasvilajit, joita ei aiemmin ole havaittu Töölönlahdella (esim. ahvenvita ja hapsivita) ja harvinaisuus, josta kasvimuseollakin jaksettiin innostua, eli pyörösätkin.

Vesiluontotiimillä oli oma teltta, jossa tutkimme haisevasta mudasta löytyneitä pohjaeläimiä mikroskoopeilla ja esittelimme koululuokille sukellusvarusteita. Ainahan sukellus kiinnostaa kaikkia, taas se tuli huomatuksi! Vesiluontotiimi sai kovasti huomiota ja koululaisia kiinnosti.
Keskiviikkona pidettiin lehdistötilaisuus, jossa meidän tiimin voittama shampanjapullo luovutettiin juhlallisin menoin ja kerroin taas kerran lehdistölle Mytilopsis-löydön merkityksestä. Timo Tanninen Ympäristöministeriöstä kävi puhumassa, samoin kuin muutama muu tärkeä henkilö, ja tuntuihan se kieltämättä ihan hyvältä istua siellä ”Suomen huippututkijoiden” joukossa kertomassa uusista löydöksistä.

Tiukka viikko siis takana. Yksi gradukin tuli arvosteltua ja suunniteltua ensi viikon töitä. Maanantaina tulevat harjoittelijat! Mutta kunhan tästä perjantai-iltapäivästä vielä selvitään niin menen kaverille saunomaan ja grillaamaan ja saan toivottavasti yhden saunasiiderinkin.
Ensi viikkoa katsotaan sitten maanantaina.

Jäiden lähtöä odotellessa

Aurinko paistaa ulkona ja maastoon tekisi mieli mutta meri on vielä jäässä. Perämeren meritiimin vahvuus on tällä hetkellä kolme henkeä – minä eli aluemeribiologi Essi, ympärivuotinen kollegani Pekka ja tämän kesän projektityöntekijä Jusku. Kesäkuun alusta tiimi lisääntyy vielä kahdella yliopiston työharjoittelijalla ja sitten ollaankin valmiit kesän maastotöihin.

Tällä hetkellä odotamme jäidenlähtöä. Joka kevät on yhtä jännittävää nähdä, milloin jäät lähtevät ja veneet saadaan vesille. Juuri nyt Perämerellä on jäätä vielä vajaa puolimetrinen kerros mutta Ruotsin puolelta meri alkaa avautua. Helteiden alettua helatorstaina voisi kuvitella, että jäät lähtisivät nopeasti, mutta nyt tarvittaisiin navakkaa tuulta, joka rikkoisi yhtenäisen jääkuoren ja puhaltaisi jäät liikkeelle. Sunnuntaina näytti Oulun Nallikarin rannassa polskuttelevan jo joitakin uskaliaita pikkulapsia eikä jäästä ollut tietoakaan. Tilanne on kovin erilainen kun ajaa Oulusta Tornioon ja yrittää saada venettään vesille.

Mitä tiimillinen meribiologeja sitten tekee kun meri on jäässä, paitsi odottelee? Tähän aikaan vuodesta kaikki maastovarusteet täytyy huoltaa tulevaa kenttäkautta varten, veneet katsastaa, varmistaa maastokämppien vuokraustilanne, käyttää paineilmakompressori vuosihuollossa, kopioida kaikki kesän aikana käytettävät lomakkeet veden- ja sukeltajankestävälle paperille, käydä sukelluslääkärintarkastuksessa jne. Töitä siis kyllä riittää, tekisi vain jo mieli päästä tositoimiin. Koko talvi on istuttu ja analysoitu edellisenä vuonna kerättyä dataa, tehty teemakarttoja ja suunniteltu tulevaa kenttäkautta.

Uusi vedenalaiskamerakin piti käydä testaamassa ennen maastokauden alkua. Ouluntullista löytyi lähes jäätön hiekkakuoppa, jossa uutta kameraa ja sen vedenkestävää koteloa käytiin testaamassa. Hyvinhän tuo tuntui toimivan. Samalla tiimiä vahvistanut slovenialainen työharjoittelija Sasa pääsi näkemään hiukan elämää toimiston ulkopuolellakin.

Niin kuin luonto herää pitkän talven jälkeen eloon toukokuussa, meribiologit tomuttavat sukelluspukunsa ja pakkaavat painovyöt autoihin. Kun muu toimiston väki kahvitunnilla ryhtyy puhumaan kesälomista ja kokouksia suunnitellaan pidettäväksi ennen tai jälkeen kesälomien, meritiimi suunnittelee maastokautta ja kokouksia syksylle ”sitten kun ollaan pois maastosta”. Nyt aletaan siis heräillä talven data-analyysihorroksesta, verrytellä jäseniä ja valmistautua tulevan maastokauden koitoksiin.

Tervetuloa Metsähallitus merellä -blogin pariin!

Perämeren meribiologitiimi

Tässä blogissa on tarkoitus kurkistaa meribiologien elämään yhden maastokauden ajan. Suunnitelmat on tehty ja tavoitteet asetettu, mutta kukaan ei voi tietää, mitä kesä tuo tullessaan. Tuuleeko, sairastuuko kukaan, hajoaako veneen moottori…

Metsähallituksen Oulun toimistolla istuu aluemeribiologi Essi Keskinen, joka vastaa Perämeren vedenalaisista kartoituksista Kokkolasta aina Tornioon asti. Essin tiimiin kuuluu ympärivuotisesti suojelubiologi Pekka Lehtonen ja kesän ajaksi tiimiä täydennetään projektityöntekijällä, yliopistoharjoittelijoilla ja venekuskeilla. Perämeren meribiologitiimin työhön kuuluu vedenalaisen meriluonnon kartoitus valtion merialueilla rantaviivasta aina 25 m syvyyteen asti. Töitä tehdään tällä hetkellä etupäässä Perämeren kansallispuistossa ja Krunnien luonnonsuojelualueella.

Tule mukaan seuraamaan!