EMMAt esittelyssä: Kulttuurihistoria - Perämeren kansallispuisto eteläinen

Selkä-Sarven vartiotorni siirtyi Metsähallitukselle rajavartiolaitokselta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Perämeren kansallispuisto on Itämeren pohjoisin kansallispuisto. Sieltä löytyy yllättäen myös Suomen valtakunnallisessa vedenalaiskartoitusohjelmassa VELMUssa kerätyn tiedon mukaan kaikkein monipuolisin vesikasvillisuus ja eniten lajeja (lisää vesikasvillisuuskartoituksista Saumaton Perämeri SEAmBOTH -hankkeen blogista englanniksi täältä). Ihmekös se, että lajeja on paljon, kun osa lajeista on sopeutunut murtoveteen ja osa makeaan veteen (lisää makeanveden lajeista englanninkielisestä blogista täältä), jota virtaa jättiläismäisistä Kemi- ja Torniojoista aina Perämeren kansallispuistoon asti. Näistä joista virtaavan veden määrä on yhteensä yli neljänneksen koko Perämereen laskevasta jokivesien määrästä. Alueella viihtyvät myös molemmat Itämeren hyljelajit, itämerennorppa ja harmaahylje eli halli. Molemmat myös poikivat alueella. Norppa tarvitsee lisääntyäkseen tarpeeksi kiinteän jään tarpeeksi pitkäksi aikaa, ja ilmastonmuutoksen myllerryksessä Perämeri on niitä harvoja alueita Itämerestä, joka edelleen lähes varmasti jäätyy joka vuosi.

Vaikka Perämeren kansallispuisto edustaa pohjoisinta Itämerta, sen kasvillisuus ei suinkaan ole vähäistä. Koko Suomen rannikolta eniten lajeja VELMU-kartoituksissa on löydetty juuri Perämeren kansallispuistosta. Tätä selittävät murtovesi-, makeanveden- ja jokisuistolajien löytyminen samalta alueelta, samoin kuin reilut parikymmentä lajia vesisammalia ja pari uhanalaista vedenalaista putkilokasvilajia. Video: Metsähallitus.

Selkä-Sarven eteläpäädyn kalastajakylässä on parhaimmillaan asunut jopa kolmisensataa henkeä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Yksi syy Perämeren kansallispuiston kahden EMMA-rajauksen (eteläinen ja pohjoinen) nimeämiseen voisi olla kulttuurihistoria. Enemmän vedenalaisesta kulttuuriperinnöstä pääset lukemaan täältä. 

Perämeren kansallispuiston eteläisen saariryhmän suurin saari Selkä-Sarvi nousi merestä niin, että 1500-luvulla sitä on käytetty kalastuksen kausitukikohtana. Parhaimmillaan 1,5 km mittaisella saarella asui jopa 300 henkeä pyytämässä lohta ja silakkaa. Saaren eteläpään kylässä kalat säilöttiin suolaamalla ne puutynnyreihin. Kyläläisillä oli myös mukanaan eläimiä, jotka pitivät saaren keskiosan nummen avoimena. Nykyisin nummea hoidetaan siellä laiduntavien lampaiden avulla.

Kieltolain aikaan 1920-1930 -luvuilla Selkä-Sarvi oli pohjoiskalotin pirtutrokareiden reitin varrella yksi tärkeimmistä kohteista. Pirtu saapui saarelle veneillä ja täältä sitä jaettiin ympäri pohjoista Skandinaviaa kesäisin veneellä ja talvisin suksilla. Trokariperheet asuivat saarella, kalastivat ja salakuljettivat pirtua, jota kerrotaan yhä löytyvän salakellareista saaren kivisestä maaperästä.

Näkinsammalet ovat Perämeren vesisammalista kookkaimpia ja helpoimmin huomattavia. Niitä löytyy neljää eri lajia, vaikka isonäkinsammal onkin ehdottomasti yleisin. Virtaavista vesistäkin tutut näkinsammalet muodostavat Perämeren kansallispuiston kivikkopohjilla 1,5-6 m syvyydessä komeita puskia ja toimittavat riutoilla mm. eteläisempien rakkohaurujen ja muiden Perämerestä puuttuvien suurten makrolevien virkaa. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus.

Pieni ja huomaamaton vellamonsammal (1-4 cm korkea) luokiteltiin aiemmin alueellisesti uhanalaiseksi, mutta kun Metsähallituksen meritiimi alkoi sukeltaa kansallispuistossa ja muualla Perämeressä, kävi ilmi, että vellamonsammal löytyy lähes aina 1-7 m syvyiseltä kivikkopohjalta kun sitä vain etsii. Se ei näy drop-videoissa eikä pienikokoisena ja haaromattomana yleensä tule myöskään haran mukana, joten ainoa keino löytää se on sukeltaminen. Vuoden 2019 uhanalaisarvioinnissa vellamonsallam pudotettiin uhanalaisten luokasta hyvinvoivaksi. Kuva: Jalmari Laurila / Metsähallitus.

Selkä-Sarvessa myös kummittelee. Sarven Muori soutelee sumussa veneellään ja käy keittelemässä kahvia kalastajille tai koputtelee oviin. On hän kuulemma herättänyt luodolle nukahtaneen kalastajankin, jonka vene oli aikeissa karata. Sarven Muori ei ole lainkaan pahansuopa, vaikka lapsia hänellä onkin peloteltu. Muorilla lienee todenperäinen maallinen hahmonsa saarilla kieltolain aikoihin hukkuneessa kalasajan vaimossa.

Maasarven fladasta löytyy mm. vaarantunutta upossarpiota sekä tusinan verran muita putkilokasvilajeja. Suojaisat fladat lämpenevät keväisin ympäröivää vesialuetta nopeammin ja toimivat kalojen kutupaikkoina. Kuva: Pekka Lehtonen / Metsähallitus.

Selkä-Sarven fladat pitävät sisällään mm. vaarantuneen vesipaunikon, ja paljon muuta kasvillisuutta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Vaarantunut vesipaunikko (lisää paunikosta englanninkielisestä blogista täältä) asustelee huomaamattomana Selkä-Sarven fladan pohjalla. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus.

Perämeren kansallispuisto pääsi EMMA-rajausten (ekologisesti merkittävät vedenalaiset merialueet) joukkoon kahdella eri alueella - eteläinen alue ylsi statukseen monipuolisen vesikasvillisuutensa, luonnontilaisuutensa ja maankohoamisrannikon maisemien myötä. Kulttuurihistoriallisesti saaristo on arvokas esimerkki Perämeren kalastuskulttuurista 1500-luvulta aina 1960-luvulle asti. Ja löytyypä Sarven saaristosta pari hylkyäkin. Kansallispuiston lounaispuolelta muutama vuosi sitten paikallisten sukeltajien toimesta löytynyt Hylkyloukuksi nimetty alue, jolta löytyy useita vanhoja hylkyjä. Hylkyloukun kartoituksesta ja vuonna 2013 pidetyistä Hylkytalkoista voit lukea blogista enemmän täältä.

Perämeren kansallispuiston eteläisen osan EMMA-rajaus osittain jäässä olevalla merellä. Perämeri jäätyy keskimäärin puoleksi vuodeksi kerrallaan, mutta ilmastonmuutoksen myötä jääpeite pikkuhiljaa pienenee ja jääaika lyhenee. Vuoden 2019-2020 talvella Perämeri ei jäätynyt kokonaan. Siitä voi lukea englanninkielisen blogin ja katsoa videon täältä. Kartta: VELMU.

Nykyisin Perämeren kansallispuisto johtaa tilastoja vähiten kävijöitä keräävänä kansallispuistona. Tätä kunniapaikkaa on kiittäminen siitä, että kansallispuisto sijaitsee kokonaan merellä eikä sinne pääse millään julkisilla liikennevälineillä. Taksiveneet ja yleisöristeilyt kuljettavat veneettömiä retkeläisiä ihmettelemään saarten upeaa historiaa ja hienoa maankohoamismerimaisemaa.

Essi, meribiologi

Lampaat hoitavat perinnebiotooppeja monilla Perämeren kansallispusiston saarilla. Saarilla ovat aiemmin laiduntaneet kalastajaperheiden lampaat, jotka ovat pitäneet kasvillisuuden kurissa. Kuva: Teemu Uutela / Metsähallitus.

Pikkujärvisimpukka (enemmän pikkujärvisimpukasta englanninkielisestä blogista täältä) viihtyy hyvin Perämeren kansallispuiston vähäsuolaisessa murtovedessä. Sifonsa eli suuaukkonsa kautta se vetää sisäänsä vettä, josta onkii suuaukkoa ympäröivillä lonkeroilla happea ja ravintohiukkasia. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Selkä-Sarven rannat edustavat maankohoamissaaristoa parhaimmillaan. Vedenkorkeus saattaa parin päivän sisällä vaihdella jopa reilut kaksi metriä, jolloin rantaniitty joko peittyy veteen tai merenpohjaa saattaa paljastua kymmeniä metrejä. Kuva: Antti Pekkala / Metsähallitus.

Selkä-Sarvi on n. 1,5 km mittainen ja sen pohjoiskärjestä suojasatamasta kulkee kilometrin mittainen pitkospolku saaren eteläpäädyn kalastajakylään (kuvan katselusuuntaan). Saaren länsirannalla (kuvassa oikealla) on muodostumassa paljon uusia fladoja eli maankohoamisen myötä merestä irti kuroutuvia pieniä laguuneja. Fladoista voi lukea englanninkielisestä blogista enemmän täältä. Kuva: Ville Savilampi / Metsähallitus.

Sekapohjalla tarkoitetaan merenpohjaa, josta löytyy sekä kiviä että pehmeitä pohjasedimenttejä eli hiekkaa, silttiä, soraa tai mutaa. Tällaisessa ympäristössä vesikasvillisuus on monimuotoista. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Yksi perustamissyy Perämeren kansallispuistolle oli maankohoamisrannikon maiseman ylläpito. Kansallispuiston saarten rannat ovat hyvin matalia ja kivikkoisia ja rantautuminen on mahdollista vain kahdessa suojasatamassa ja parissa muussa paikassa. Kuva: Teemu Uutela / Metsähallitus.

Perämeren kansallispuiston maankohoamissaariston rannat ovat usein karuja ja kivikkoisia, vaikka veden alla avautuvatkin tiheät vesikasviniityt. Kuva: Sjef Heijnen / Metsähallitus.

Kilkkejä löytyy Perämeren kansallispuiston syviltä pehmeiltä pohjilta. Syvän pohjan habitaateista voi lukea englanniksi enemmän täältä. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Kiisket ovat uteliaita ahventen serkkuja, jotka eivät juuri pelkää sukeltajia tai heidän valojaan. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus.

Pensaskari löytyy pohjoisemmasta Perämeren kansallispuistosta (toinen EMMA-alue). Sieltä löytyy mm. vanhoja verkonkuivatustelineitä ja pieni kotiseutumuseo, joka esittelee kalastusvälineistöä. Nykyisin Pensaskarin perinnebiotooppeja hoidetaan lampaiden voimin ja Perämeren kansallispuisto on kirinyt lammaspaimenviikkojen tavoiteltuun joukkoon. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus.

Perämeren kansallispuiston riutoilta löytyy murtovesisientä ja polyyppeja. Polyypit ovat Kaspian- ja Mustanmeren alueelta kulkeutuneita kaspianpolyyppeja (Cordolyphora caspia), koska Itämeren alkuperäinen laji murtovesipolyyppi ei viihdy näin vähäsuolaisessa murtovedessä. Perämeren kansallispuiston eteläosissa suolapitoisuus on parin promillen luokkaa ja putoaa alle yhden promillen pohjoista kohti siirryttäessä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Jäikö tiedonnälkä? Lue lisää tietoa täynnä olevista EMMA-teemablogeista:

Kiviset & soraset eli vedenalainen geodiversiteetti rannikollamme:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-geodiversiteetti_10.html 

Mitä luonnontilaisuus tarkoittaa Itämerellä? Onko se edes mahdollista?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/09/emmat-esittelyssa-teema-luonnontilaisuus.html

Tutustu Itämerta uhkaaviin ihmispaineisiin:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-ihmispaineet.html

Missä Itämeren kalat oikein syntyvät?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-kalantuotantoalueet_10.html

Niin siis mikä EMMA?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-mika-ihmeen-emma.html

Ai pinnan allakin on luontotyyppejä?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-luontotyypit.html

Merenpohjalla on monimuotoisia eliöyhteisöjä! http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/06/emmat-esittelyssa-merenpohjien.html

Myös pinnan alla on uhanalaisia lajeja:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-uhanalaiset-lajit.html

Perämeren kansallispuisto - Haparanda Skärgårds national park -puistoparista pääsee lukemaan blogin englanniksi täältä: https://seamboth.com/2018/05/25/national-parks-of-the-bothnian-bay/