Oikeaa vai ymmärrettävää termienkäyttöä?

 

Onnistunut pohjaeläinnäytteenoton demonstraatio laiturilta le petit Ponar eli Pikku-Ponar -näytteenottimella. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus

Olin valmistelemassa lausuntoa erääseen Perämeren kalankasvatusasiaan ja törmäsin hakemuksen luontoselvityksessä Metsähallituksen tekemiin ”pohjaeläinseurantoihin”. No mitä ihmettä? Eihän Metsähallitus tee pohjaeläinseurantoja! Ensin kävi mielessä ottaa yhteyttä muihin Pohjois-Pohjanmaan eli Pohjanmaa-Kainuun Luontopalvelujen kollegoihin, olisiko joltakulta heistä tilattu vuonna 2014 pohjaeläinseurantoja, mutta sitten järki voitti - minähän olen meritiimissä ja minä jos kuka olisin tehnyt pohjaeläinseurantoja, jos niitä olisi pyydetty tekemään.

Mutta kuka nämä seurannat sitten teki? Näytteet oli otettu kahtena päivänä elokuussa 2014 Simon ja Iin edustalta ja tiedot löytyivät ympäristöhallinnon POHJE-tietokannasta, josta pitäisi löytyä kaikki Suomessa tehdyt pohjaeläinnäytteenotot.

Suorittaako Metsähallitus pohjaeläintarkkailua? Tekstissä on kyllä aivan oikein todettu, että "kyseessä kuitenkin yksi näytteenottokerta/havaintopiste." Kuvakaappaus: Eurofins Ahma Oy 2021 / LINNATIEN LOHI OY KUIVANIEMEN EDUSTAN KALANKASVATUSTOIMINTAA KOSKEVAA YMPÄRISTÖJA VESITALOUSLUPAHAKEMUSTA VARTEN LAADITUT SELVITYKSET

Mietin, mitä itse tein maastokesällä 2014. Silloinhan liikuttiin Kokkolasta Tornioon välisellä alueella, ja otettiin kyllä paljon pohjaeläinnäytteitä sekä putkinoutimella (sukeltajan operoima näytteenotin pehmeille pohjille ja hiekalle), Kautsky-noutimella (sukeltajan käyttämä kovien pohjien näytteenotin) ja le Petit Ponar -näytteenottimella (veneestä laskettava pehmeän pohjan näytteenotin). Milläs nämä kalankasvattajan mainitsemat pohjaeläinseurannat oli tehty? Ponar-näytteenottimella.

Taulukot auki vuodelta 2014 ja sieltähän se ratkaisu löytyi, viisi minun tiimini ottamaa pikku-Ponar -näytettä juuri samoilta päiviltä kuin selvityksen ”pohjaeläinseurannat”. Paitsi että meidän näytteemme eivät olleet seurantaa vaan kartoitusta.

Pikku-Ponar on suhteellisen kevyt pohjaeläinnoudin, jolla otetaan näytteitä pehmeältä pohjalta veneestä käsin. Laite laukeaa pohjakosketuksesta ja tuo ylös leuallisen mutaa. Kuva: Elina Keskitalo / Metsähallitus

Veneessä koko näytteenottimen tuoma mutapaakku huuhdellaan tarkasti saaviin. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus

Veneessä tai rannalla näyte seulotaan esim. 1 mm ja 0,5 mm seulojen läpi. Kuva: Niina Kurikka / Metsähallitus

Surviaissääsken punainen toukka on jäänyt seulaan. Kuva: Helmi Mentula / Metsähallitus

Lopulta pohjaeläinnäytteet poimitaan seuloista lasipurkkeihin, nimetään tarkasti ja purkkeihin lisätään yleensä 70 % etanolia pohjaeliöiden säilyttämiseksi. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus P.S. Tämän kuvan pitkän mutta upean päivän aikana tein yhden elämäni upeimmista sukelluksista, siitä voi lukea blogista täältä.

Mitä eroa on seurannalla ja kartoituksella? Yksittäisenä näytteenä ei kyllä välttämättä yhtään mitään, sarjana kyllä. Seuranta tehdään aina samalla tavalla ja samasta paikasta ja tarkoituksena on seurata alueen eliöstön muuttumista. Kartoitus tehdään usein samalla menetelmällä vaikkakaan ei aina, mutta eri paikasta, koska tarkoituksena on tehdä kartoitus koko alueen tai laajan alueen eliöstöstä.

Jos kuitenkin POHJE-tietokannasta etsii vain niiden pohjaeläinnäytteiden pisteet, jotka löytyvät läheltä kiinnostuksen kohdetta eli tässä tapauksessa kalankasvatuskasseja, eihän sillä ole väliä, onko kyse seurannasta vai kartoituksesta. Nimi "pohjaeläinseuranta" vain hämäsi itseäni.

Onko sillä sitten väliä, mitä termiä käytetään? Seuranta, kartoitus, inventointi…? Jos joku vain haluaa tietää jonkin tietyn alueen kokonaiseliöstön rakenteen tällä hetkellä (esim. tuulivoimayhtiö, joka suunnittelee off-shore -tuulivoimapuistoa), ei ole mitään väliä, onko tiedot saatu seurannoista, velvoitetarkkailuista, kansallisesta inventointiohjelmasta tai koekalastuksista - näistä tehty kooste kertoo, mitä alueelta löytyy. Jos taas haluaa tietää, miten alueen luonto on muuttunut esimerkiksi viimeisen 20 vuoden aikana, täytyy joko koostaa vuosittaisia läpileikkaavia kattauksia koko eliöstöstä tai turvautua seurantoihin ja tarkkailuihin, joiden tarkoitus on nimenomaan pureutua luonnon muuttumiseen ajan myötä. Jos kartoitus on horisontaalinen kattaus hetken lajistosta, seuranta on vertikaalinen näkemys samasta asiasta ajan funktiona.

Kautsky-noutimella raaputetaan kalliolta tai suurelta kiveltä kaikki kehikon sisään jäävät levät ja niiden mukana pohjaeläimet ja muut selkärangattomat näytteeksi harsopussiin. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus

Olen välillä hiukan perfektionisti oikeiden termien käytön suhteen. Hermostun, jos fiktiivisessäkään kirjassa, saati sitten lehtiartikkelissa, sukeltaja sukeltaa ”happipullolla” (happea annetaan vain sukellusonnettomuuksissa, muuten sukelletaan paineilmalla tai seoskaasulla). Korjaan heti, jos joku sanoo meidän tekevän VELMU-seurantoja - ei, VELMU ei ole seurantaohjelma vaan kartoitusta, ja sitten selitän eron. Yritän olla lempeämpi, jos joku kysyy, teemmekö meri-inventaariota. Inventaariohan on esim. kaupassa tai varastossa tehtävä kartoitus. Tehdä inventointi ja inventaario ovat aika eri asioita. Onpa joku sanonut meidän tekevän myös meri-investointia, mikä on tietysti vielä kauempana totuudesta.

Kiistelin vasta äitini kanssa pakastimen toimintakunnon terminologiasta. Mökillä yksi pakastin oli sulanut. Kysyin, oliko siellä ollut sähkökatko eli oliko toinenkin pakastin sulanut. Ei, ei ollut, eli kyseessä oli vain toinen pakastin. Sanoin sen olevan siis rikki, johon äitini sanoi, että ei se ole rikki, koska siellä on nyt pakkasta. Sanoin, että jos se on sulanut jossain välissä, se on rikki, oli siellä nyt pakkasta tai ei, mutta äitini pysyi kannassaan. Siinä oli vain ollut jokin häiriö ja se oli sulanut, mutta nyt se ei ollut rikki, koska siellä oli pakkasta. No, parin päivän päästä se sitten oli äitinikin mielestä rikki, kun hän sattui mittaamaan pakastimesta + 4 astetta Celsiusta. Laite meni vaihtoon. Minusta se oli rikki koko ajan.

Kesällä 2014 otettiin paljon pohjaeläinnäytteitä sateessa. Sukeltajilla oli kaikki hyvin veden alla, mutta pintahenkilöillä oli välillä vähän ikävämpää. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus

Mieheni, joka on ammatillisesti hyvin kaukana biologista (IT-puolen ihmisiä ja laatupäällikkö), valittaa usein, miksi pitää olla niin paljon eri lajeja, eikö esim. riittäisi vain ”linnut” tai korkeintaan ”pienet linnut” ja ”isot linnut”? Siihen vastaan, että sitten alan kutsua kaikkia tietokoneita Commodore 64:ksi. Keskustelu päättyy siihen.

Minkälaista johtopäätöstä pitäisi vetää? Että termeillä on merkitystä, mutta niihin ei pidä hirttäytyä, erityisesti silloin, jos sillä ei ole asian kannalta merkitystä. Silloin kun oikealla termillä on merkitystä, sitä pitää toki käyttää oikein. Sen verran on oltava ajankohtainen, että päätän tämän blogin viimeisimpään somea ja mediaa pöyristyttäneeseen keskusteluun termeistä - sota vai konflikti?

Essi, meribiologi, joka antaa muutaman lukuvinkin viimeisen kuvan alla

Välillä merellä on niin kaunista että ihan henki salpautuu. Kuva: Teemu Mustakallio / Metsähallitus

P.S. Jos aihe kiinnostaa enemmän, tässä on vuosien varrelta muutama blogi, joissa pohditaan nimen tai kuvan voimaa ja merkitystä:

Kun lapsuudesta on jäänyt niin voimakas kuva- ja nimimuisto, että asia häiritsee vielä aikuisenakin: http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2017/03/nimen-voima.html

Kun pitäisi päättää hankkeen nimestä ja logosta kolmikielisessä projektissa: http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2017/11/kuva-kertoo-enemman-kuin-tuhat-sanaa.html

Kun esineitä on monia ja ne pitäisi erotella jotenkin ymmärrettävästi ja helposti toisistaan: http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2018/12/nimeamisen-into.html