Nomadikesä ja uhanalaiset lajit - täältä tullaan!

 

Löytyykö sateenkaaren päästä kultaa eli uhanalaisia lajeja? Maastokesä 2022 sen näyttää. Kuva: Joel Nyberg / Metsähallitus

Viime kesänä valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelma VELMU keskittyi luontotyyppeihin, riuttoihin, fladoihin (laguuneihin) ja lahtiin. Tänä kesänä fokus on uhanalaisissa lajeissa.

VELMU on kartoittanut Suomen rannikolta tähän mennessä yli 170 000 näytepistettä. Niiltä on löydetty uhanalaisia vesikasveja ja meriuposkuoriaisia, mutta vain lähinnä satunnaisesti, ilman sen suurempaa suunnitelmallisuutta. Perämerellä, josta suurin osa meriluonnon uhanalaisista lajeista löytyy, on jonkin verran etsitty uhanalaista lajistoa myös mallinnuksen avulla. Nyt tällä tavoin lähestytään koko loppua merialuetta eli Luodon saaristosta Kokkolan eteläpuolelta aina Haminaan asti.

Kesän kohdelajien olemassaolevat havaintopaikat kartalla. Tältä kesältä toivotaan tietysti paljon uusia pisteitä Suomen kartalle. Kuva: LajiGIS / Metsähallitus

Suomen Ympäristökeskus SYKE on pakertanut käytettäväksi uhanalaisten lajien esiintymistodennäköisyysmalleja, jotka ennustavat alueita, joilta lajeja pitäisi löytyä. Nämä mallit on sitten laitettu päällekkäin sekä ilmakuvien että aiemmin tehtyjen VELMU-kartoitusten kanssa. Kaksi VELMU-suunnittelijaa on käynyt koko rannikon läpi tarkalla haravalla ja piirtänyt polygonit, joita lähdetään tarkastamaan maastokaudella 2022.

Suurin osa uhanalaisista lajeista löytyy rantaviivasta tai matalasta rantavedestä. Parhaita kartoitusmenetelmiä ovat kahlaaminen, vesikiikarointi ja snorklaus. Kuva: Claes Björkholm / Metsähallitus

Minä ja tiimini lähdemme Merenkurkkuun, Luodon ja Kaskisten väliselle alueelle. Tarkistettavat polygonit ovat etäällä toisistaan, ripoteltuina sinne tänne pitkin rannikkoa. Suurin osa on niin kaukana toisistaan, että yhden majoituspaikan löytäminen on täysi mahdottomuus, koska ajomatkoista tulisi liian pitkiä. Karttatarkastelun perusteella näyttää siltä, että yksi viikko vietettäisiin Luodossa, toinen Raippaluodossa, kolmas Vaasassa ja niin edelleen.

Venettä ei tänä kesänä juuri tulla tarvitsemaan. Suurin osa uhanalaisesta merilajistosta viihtyy hyvin matalassa ja jopa aivan rantaviivassa. Kartoitusmenetelminä ovat siis kahlaaminen pelastautumispuvussa, vesikiikarin käyttö, ehkä snorklaus, ja paikasta toiseen siirtyminen SUP-laudalla. Varusteet mahtuvat siis yhteen pakettiautoon, jolla ajetaan mahdollisimman lähelle rantaa ja jalkaisin vesirajaan.

Tänä kesänä kahlataan rantavesiä. Siellä ne uhanalaiset lajit piileskelevät. Kuva: Linda Jokinen / Metsähallitus

Kun kaikki pitää kuljettaa mukana eikä kiinteää kenttätukikohtaa ole, arkiviikon maanantai ja perjantai kuluvat aina siihen, että päästään jonnekin ja majoittaudutaan, tai lähdetään pois ja mennään kotiin. Tämä tietysti lisää painetta kolmeen jäljelle jääneeseen päivään - tiistaista torstaihin pitäisi saada jotakin aikaiseksi! Onneksi suurin osa kartoitettavista alueista on suojaisia sisälahtia ja hyvin tuulensuojassa, eli sään vaikutus maastotöiden edistymiseen pitäisi olla huomattavasti pienempi kuin veneilykesinä.

Etsittävänä on seitsemän lajia uhanalaisia merilajeja: upossarpio (VU), nelilehtivesikuusi (VU), paunikko (VU), lietetatar (EN), tähtimukulaparta (NT), otavita (NT) ja meriuposkuoriainen (NT). Listalta löytyy EU:n luontodirektiivin liitteen II lajeja, koko maassa rauhoitettuja lajeja ja kiireellisesti ja erityisesti suojeltavia lajeja. Muutama laji jäi listalta pois (piikkinäkinparta EN, silonäkinparta VU, hentonäkinruoho EN, tummahelmilevä VU), koska niistä oli niin vähän havaintoja, että mallintaminen ei tuottanut luotettavaa tulosta. Näillä siis mennään. Jos haluat tietää enemmän mallintamisesta ja luontoarvojen saattamisesta kartalle, lue blogi täältä.

Tässä tämän kesän kohdelajit, blogi jatkuu kuvien jälkeen:

Upossarpio kasvaa hiekka- tai silttipojalla Perämeren rannoilla. Se on melko heikko kilpailija ja kärsii rantojen umpeutumisesta ja rantarakentamisesta. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus

Paunikko kasvaa aivan vesirajassa, joko hieman vedenpinnan alapuolella tai juuri vesirajan yläpuolella kostealla maalla. Kuiville joutuessaan se on joskus kauniin punertava. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus

Meriuposkuoriaiset kulkevat usein pariskuntana. Ne eivät pysty lentämään vaan kävelevät pohjalla ja ryömivät pitkin vesikasveja. Kuva: Jyri Tirronniemi / Metsähallitus

Tähtimukulaparralla on nimensä mukaisesti pieniä valkoisia, tähden mallisia mukuloita, joiden vuoksi se on saanut lempinimen "tähtitaivas". Kuva: Petra Pohjola

Nelilehtivesikuusella voi nimensä mukaisesti olla neljä, mutta joskus myös viisi tai kuusi lehteä kiehkurassa, usein kauniin punaisen varren ympärillä. Lehdet ovat lehtivälejä lyhyemmät. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus

Lietetatar kasvaa matalassa vedessä tai kostealla mutarannalla. Se on heikko kilpailija ja viihtyy häirityllä, esim. vasta ruopatulla tai jäiden puhtaaksi kaluamalla rannalla, johon muu kasvillisuus ei ole vielä ehtinyt. Lietetatar on jokisuistojen uhanalainen kasvilaji. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Otavita on vitakasveihin kuuluva laji, jota kasvaa Perämerellä sekä mutaisissa, melkein mustissa lutakoissa että ulkosaariston sorarannoilla kirkkaissa vesissä, muualla Suomessa vielä useammissa erilaisissa elinympäristöissä. Otavidalla on nimensä mukaisesti ota lehtensä kärjessä. Kuva: Ville Savilampi / Metsähallitus

Mielenkiintoinen kesä siis tulossa! Oletan, että otavitaa ja paunikkoa tulee löytymään vähäisessä määrin, samoin meriuposkuoriaista, Selkämereltä kenties nelilehtivesikuusta ja Suomenlahdelta ehkä tähtimukulapartaa, mutta upossarpiota ei varmasti. Kokemäenjoen suistosta saattaisi hyvässä lykyssä löytyä lietetatarta.

Syy siihen, miksi näitä uhanalaisia lajeja on löytynyt aiemmin lähinnä Perämeren rannoilta, löytyy pitkälti siitä, että lähes kaikki uhanalaiset merilajit kärsivät rantarakentamisesta ja rantojen umpeenkasvusta, ja Perämereltä löytyy vielä myös rakentamattomia ja toisaalta laidunnettuja rantoja. Toisaalta, koska Perämeren rannat ovat niin laakeita ja matalia, siellä on VELMU-kartoituksia tehty jo aiemmin paljon kahlaamalla, mutta muussa Suomessa tällaiset hankalammiksi koetut rannat, joihin ei ole päässyt veneellä, on aiemmin helposti jätetty kartoitusten ulkopuolelle. Perämerellä niin monet rannat olisivat jääneet laskuista pois, että kahlaamaan oli ryhdyttävä jo VELMU-kartoitusten alusta pitäen, ja näin monet vesirajan uhanalaiset lajit ovat löytyneet.

Mielenkiinnolla odotan kenttätöiden alkua - paljon jalkatyötä ja leirielämää on tulossa, mutta toivottavasti myös uusia hienoja paikkoja ja kenties myös uusia uhanalaisten lajien havaintoja.

Essi, meribiologi

 

Monet uhanalaiset lajit tunnistaa jo maastossa eikä niitä tarvitse poimia edes maasta, mutta muutamia ei erota toisistaan ilman mikroskooppia. Kaikkia rauhoitettuja lajeja varten tarvitaan ELY-keskukselta näytteenottolupa. Lajit, jotka on mahdollista tunnistaa maastossa ilman tuomatta niitä mikroskoopin alle, pyritään jättämään koskemattomina luontoon - ovathan kysesssä uhanalaiset lajit. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

SUP-lauta on kätevä kulkuväline matalissa vesissä. Sen päällä kulkevat myös näytteenottovälineet. Kuva: Anni Selenius / Metsähallitus

Silonäkinparta näyttää erilaiselta kuin mikään muu näkinpartainen - se on helppo tunnistaa, kun sen on kerran nähnyt. Tässä se kasvaa uposvesitähtien kanssa sulassa sovussa. Kuva. Noora Kantola / Metsähallitus

Koska maastokaudella 2022 keskitytään uhanalaisiin lajeihin, niiden keräämiseen täytyy myös olla lupa. Vanhoista filmipurkeista on syntynyt ns. leväpatteri, kätevä työväline kasvi- ja levänäytteiden ottamista varten. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tähtimukulaparran mukulat ovat nimensä veroisia. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Tummahelmilevä on kaunis levä, jonka erottaa muista helmilevistä vain mikroskoopilla. Kuva: Katja Viitanen / Metsähallitus