Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, etenkään jos kaipaa hiljaisuutta, omaa rauhaa ja karuja avoimia maisemia. Ulkosaaristoalueet ovat eteläisen Suomen omia erämaita (Kuva: Heidi Arponen).
Saaristomeren ulkosaariston laaja EMMA-alue sijaitsee Saaristomeren uloimmalla reunalla, avomeren tuntumassa. Kartta: Lasse Kurvinen/Metsähallitus. |
Saaristomeren eteläisessä ulkosaaristossa katse pyyhkii silmänkantamattomiin ulapan pintaa, jota täplittävät siellä täällä pinnan päälle yltävät pienet, karut kalliosaaret ja luodot. Ulkosaarten mosaiikki näyttää siltä, kuin joku olisi heittänyt ilmaan pussin pieniä kiviä ja katsonut, kuinka ne laskeutuvat sikin sokin mereen mikä millekin kohtaa. Satunnaisesti joukkoon on molskahtanut jokunen isompi metsäinen saari tai soraikkoinen moreeniluoto kauniin hiekkarannan kera.
Ulkosaaristossa vesipinta-alaa on enemmän kuin saaria. Kuva: Kevin O'Brien/Metsähallitus. |
Saaristomeren ulkosaariston EMMA-alue sijaitsee uloimmasta uloimmalla, eteläisellä saaristovyöhykkeellä. Alue kattaa laajan viipaleen ulkosaaristoa: se ulottuu Utön eteläpuolelta, Alun saaren kulmilta yli 60 km päähän itään aina Hangon läntisen selän puolelle saakka. Ulkosaariston EMMA -alueissa on eri tyyppisiä suojelualueita, kuten Saaristomeren kansallispuistoon kuuluvia vesi- ja maa-alueita, yksityisiä suojelualueita (YSA) ja Saaristomeren Natura 2000 -alueita (FI0200090 ja FI0200164; SAC, SCI ja SPA). Alue kuuluu myös HELCOM MPA -merisuojelualueeseen (Marine Protected Area).
Vedenalaiset riutat ja ulkosaarten ja -luotojen pinnanalaiset kalliorannat ovat ulkosaariston
EMMA-alueen tyypillisiä Natura-luontotyyppejä. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus |
Merenpohjan geologia on ulkosaariston EMMA-alueella monipuolista ja syvyysvaihtelut huikaisevan suuria. Merenpohjaa halkovat yli sadan metrin syvyiset kanjonit voivat varsin nopeasti vaihtua alle metrin syvyisiksi matalikoiksi ja kallioluotojen rannoiksi.
Pääosa EMMA-alueen merenpohjista on kovaa kalliota, mutta pinnan alla kulkevat myös koillis-lounaissuuntaiset vedenalaiset Salpausselkien moreenimuodostumat (I ja II). Niiden kohdalla on hiekka- ja sorapohjia ja pinnalle yltäviä kivikkorantaisia moreenisaaria.
Ulkosaariston luodot ovat karuja, mutta heti vedenpinnan alta löytyy erittäin monimuotoisia eliöyhteisöjä. Kuva: Heidi Arponen. |
Sinisimpukat viihtyvät ulapan kallio- ja kivikkopohjilla tiiviinä rykelminä. Kuva: Heidi Arponen |
Ulkosaariston kivikko- ja kalliopohjat ovat erityisesti valoa ja kirkasta vettä vaativien punalevien suosiossa. Tällä alueella on VELMU -kartoituksissa löydetty ainakin 10 eri punalevälajia tai -sukua, kuten haarukkalevä (Furcellaria lumbricalis), mustaluulevä (Polysiphonia fucoides), purppuraluulevä (P. fibrillosa), siroruusulevä (Aglaothamnion roseum), hauskanniminen lajipari töpöpunaröyhelö (Coccotylus truncatus)/sarvipunaliuska (Phyllophora pseudoceranoides) sekä harvinainen tummahelmilevä (Ceramium virgatum).
Ulkosaaristo on erityisen tärkeä elinalue punalevälle nimeltään takkupunahuiska (Rhodomela confervoides), jota rannikollamme tavataan lähes ainoastaan Suomenlahden ja Saaristomeren ulkosaaristovyöhykkeellä. Komea ja tanakkavartinen takkupunahuiska on makrolevien uhanalaisuusarvioinnissa luokiteltu silmälläpidettäväksi lajiksi (NT). Mereistä alkuperää olevan lajin uhkana on rehevöitymisen ohella meriveden mahdollinen makeutuminen ilmastonmuutoksen seurauksena.
Takkupunahuiska on harvinainen ulkosaariston punalevälaji. Kuva: Kevin O’Brien/Metsähallitus. |
Matalilla merenpohjilla ja saarten rantavyöhykkeessä on mahdollista löytää myös useiden eri pohjatyyppien muodostamia mosaiikkimaisia sekapohjia. Näillä hiekka-sora-kivikkopohjilla kasvaa pehmeiden pohjien putkilokasvilajeja, kuten hapsivitoja (Stuckenia pectinata) ja meriajokasta (Zostera marina). Saattaapa sukeltajan silmään sattua jopa yleensä suojaisia merenlahtia suosivia ahvenvitojakin (Potamogeton perfoliatus).
Ulkosaaristossa voi paikoitellen löytää vielä elinvoimaisia, laajoja rakkohauruesiintymiä. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus. |
Ulkosaariston EMMA-alue on yksi vähiten rakennetuista ja liikennöidyistä merialueista Saaristomerellä. Luonnontilaisuus ja erämaisuus kuvaavatkin aluetta hyvin. Sokkeloinen ja karikkoinen ulkoluotoalue ei ole helpoimmasta päästä navigoida ja jää siksi sivuun useimpien huviveneilijöiden reiteiltä.
Ihminen ei suinkaan ole ainoa, jota ulkoluotojen hiljaisuus viehättää. Häiriöttömät karvanvaihtoluodot ovat elintärkeitä harmaahylkeille ja itämerennorpille. Ulkosaariston luodot ovat harmaahylkeen tärkeimpiä lepäily-, karvanvaihto- ja lisääntymisalueita Saaristomerellä. Itämerennorpan tulevaisuutta etelärannikollamme uhkaa lauhojen talvien jäättömyys. Pieni Saaristomeren norppapopulaatio ei kaipaa ylimääräisiä stressitekijöitä elämäänsä. Tästä syystä rauhalliset saaristoalueet ovat olennaisia harvinaisemman hyljelajimme tulevaisuudelle. Hylkeiden lisäksi voi hyvällä tuurilla nähdä pyöriäisen käyvän ulkomeren reunalla pyörähtämässä.
Eteläinen ulkosaaristo on harmaahylkeen parhaita esiintymisalueita. Hallien ujeltava ”laulu” voi ulkosaariston hiljaisessa illassa kiiriä pitkiä matkoja vedenpintaa pitkin. Kuva: Mervi Kunnasranta. |
Kovakuoriset merirokot (Amphibalanus improvisus) istuvat tiukasti kiinni aallonpieksemillä kallioseinämillä. Kuva: Roosa Mikkola/Metsähallitus. |
Kuva: Heidi Arponen |
Aikaisemmat EMMA-teemablogit löydät täältä:
Mikä on EMMA?
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-mika-ihmeen-emma.html
Luontyypit pinnan alla
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-luontotyypit.html
Merenpohjan monimuotoiset eliöyhteisöt
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/06/emmat-esittelyssa-merenpohjien.html
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-ihmispaineet.html
Uhanalaiset merilajit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti