Saaristomerellä huomio kiinnittyy ensimmäisenä saarten
suureen määrään - keskimäärin kolme jokaisella neliökilometrillä. Pinnan päältä
on miltei mahdoton hahmottaa, että yksi saariston omaleimaisimpia
muodostelmia ovat jääkauden sulamisvaiheessa kasautuneet, merenpohjia halkovat
Salpausselkien vedenalaiset hiekka-moreeniharjanteet.
Kookkain jääkauden reunamoreenimuodostelmista, ns. kolmas
Salpausselkä, kulkee koillis-lounaissuuntaisena läpi koko eteläisen Saaristomeren
aina Kemiönsaaren rannasta pitkälle avomeren syvyyksiin. Vedenpinnan
yläpuolelle selänne näkyy perättäisinä kivikko- ja hiekkarantaisina
moreenisaarina, joilla tavataan useita uhanalaisia kasvi-, hyönteis- ja
lintulajeja sekä sammalia ja jäkäliä. Tunnetuimpia ja edustavimpia näistä
hiekkaisista harjusaarista ovat veikeästi mutkittelevat Jurmo ja Sandön, sekä metsäisemmät
hiekkakangassaaret Fårö ja Örö. Suuren Salpausselän lisäksi eteläisellä
Saaristomerellä kulkee useita pienempiä vedenalaisia hiekkaharjannemuodostelmia.
Jurmon ja Utön välimaastosta luoteeseen kurvaa Salpausselkään nähden poikittaissuuntainen
vedenalainen moreeniharjanne. Tämä Kökarin itäpuolitse kulkeva ”Kökars åsområde” on
myös EMMA-kohde Ahvenanmaalla.
 |
| Aallokko muovaa Jurmon saaren rantoja. Vedenalaiset hiekkasärkät nousevat pinnan päälle harjumaisiksi niemenkärjiksi ja kannaksiksi. Kuva: Heidi Arponen. |
Jääkauden kasaamasta hiekkasorasta ja kivistä muodostuneet
saaret kuuluvat Natura-luontotyyppiin harjusaaret. Aallokko ja sääolot ovat
ajan kuluessa lajitelleet maa-ainekset niin, että saaren keskiosien hiekkasora
muuttuu eri kokoisiksi, pyöreähköiksi rantakivikoiksi jättäen suojaisempiin
lahdelmiin hienoja hiekkarantataskuja. Luontotyyppiin kuuluvat saarten lisäksi
niitä ympäröivät vedenalaiset hiekkapohjat. Luontotyyppi vedenalaiset
hiekkasärkät taas pitää sisällään selkeästi pohjasta kohoavia, pysyvästi veden pinnan
alla olevia hiekkasärkkiä, jotka rannikollamme usein yhdistyvät laajoihin
hiekka- ja moreenipohjiin. Merenpohjilla saattaa tyypillisesti olla useita
pohjanlaatuja mosaiikkimaisesti sekoittuneena, limittäin ja vierekkäin. Siksi
voi olla vaikea geologisesti erottaa, missä harjusaaren vedenalainen osa loppuu
ja hiekkasärkkä alkaa. Nämä kaksi Natura-luontotyyppiä menevätkin Salpausselkien
alueella monin paikoin päällekkäin. Kirsikkana tässä hiekkakakussa ovat Salpausselkien
harjusaarten komeat hiekkarannat, jotka taas kuuluvat Itämeren hiekkarannat
-luontotyyppiin.
 |
| Euroopanmerikaali (Crambe maritima) viihtyy harjusaarten soraikkorannoilla. Kuva: Heidi Arponen. |
Video: Myöhäisen syyspäivän tunnelmia Saaristomeren harjusaarilla. Kuvaus: Kevin O'Brien.
Vedenalaisten Salpausselkien puoliavoimet hiekkasorapohjat
tarjoavat sopivat kasvuolosuhteet meriajokkaille (Zostera marina).
Meriajokas on ainoa Itämeren murtovesissä viihtyvä meriruoholaji. Saaristomeren
ohella sen tärkeimpiä esiintymisalueita ovat Hankoniemi ja Ahvenanmaa.
Meriajokas muodostaa vedenalaisen Salpausselän hiekkapohjille poikkeuksellisen laajoja,
aallokossa hulmuilevia vihreitä niittyjä. Tiheiden kasvustojen suojissa viihtyvät
monenlaiset selkärangattomat eläimet, ja meriajokkaan seassa kasvaa usein
muitakin putkilokasveja, kuten vitoja, hauroja ja hapsikoita. Monimuotoisten
eliöyhteisöjen muodostamisen lisäksi meriajokkailla on muitakin tärkeitä tehtäviä
meriluonnossa. Niityt toimivat esimerkiksi liikkuvan hiekkapohjan vakauttajana ja
hiilensitojana. Rehevöityminen, ilmastonmuutos ja ihmistoiminta uhkaavat
meriajokkaiden selviytymistä Saaristomerellä. Meriajokas arvioitiin silmälläpidettäväksi
(NT) lajiksi Suomen lajien uhanalaisuutta arvioineessa Punaisessa kirjassa. Meriajokaspohjat
on luokiteltu Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa vaarantuneiksi
(VU) luontotyypeiksi.
Video: Aallokossa huojuvat meriajokkaat ovat hypnoottista
katseltavaa. Kuvaus: Heidi Arponen.
Salpausselän EMMA-alueelle ovat myös tyypillisiä
mosaiikkimaiset sekapohjat. Hiekka-sorapohjien putkilokasviyhteisöiden sekaan
lomittuu kivikko-, kallio- ja lohkarepohjia, joille levittäytyvät monimuotoiset
levä- ja sinisimpukkayhteisöt. Jurmon hiekkaiset niemenkärjet sulkevat
suojiinsa matalia lahtia ja edustavia ulkosaariston hiekkapohjaisia fladoja,
joissa kasvaa meriajokasta ja näkinpartaisia. Haura- ja hapsikkapohjat sekä avointen
pohjien näkinpartaisniityt arvioitiin silmälläpidettäviksi (NT) Suomen
luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa.
 |
| Hapsikkaniittyä Salpausselän hiekkapohjalla. Kiertohapsikan (Ruppia cirrhosa) tunnistaa vaaleasta, kierteisestä hedelmäperästään. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus. |
 |
| Näkinpartaisleviin kuuluvan merisykeröparran paras tuntomerkki on harakanpesämäiset haarasykeröt. Lajia tavataan Jurmon fladoissa. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus. |
Karujen pikkusaarten kivikkorantoja kiikaroidessa silmät
saattavat tehdä tepposet. Kun aaltojen kastelemaan, tummanharmaaseen
rantakiveen yhtäkkiä muodostuu kuono ja räpylät, tajuaa katselevansa
rantakivikon sijasta vedenrajassa päivää paistattelevaa norppajoukkiota.
Itämerennorppa (Phoca hispida botnica) on yksi norpan alalajeista, jonka
kotiseutuna Itämeri on ollut jo yli 10.000 vuoden ajan. Pääosa Suomen itämerennorpista
elää Perämerellä. Saaristomeren eteläinen osapopulaatio on hyvin pieni,
koostuen vain noin 200-300 yksilöstä. Salpausselän muodostaman pienipiirteisen
saariston kivikkoiset rannat ovatkin yksi Etelä-Suomen tärkeimpiä
itämerennorpan esiintymispaikkoja. Itämerennorppa on riippuvainen meren
jääkannesta, sillä se synnyttää poikasensa jäälle kaivettuun lumiluolaan. Etelä-Suomen
jäätalvien muuttuessa yhä harvinaisemmiksi on Saaristomeren norppapopulaatio vaarassa
kadota kokonaan. Ilmastonmuutoksen ohella itämerennorppia uhkaavat
laivaliikenne, öljypäästöt ja takertuminen kalanpyydyksiin. Itämerennorppa on suojeltu
EU:n luontodirektiivin nojalla, ja Itämeren suojelukomissio HELCOM on
luokitellut sen vaarantuneeksi lajiksi.
 |
| Vaikka itämerennorpat elävät pääsääntöisesti yksin tai pareittain, keväisin ne kerääntyvät suuremmiksi joukoiksi kivikkorantojen vesikiville karvanvaihtoon. Löydätkö kuvasta kaikki 25 norppaa? Kuva: Seppo Keränen. |
Video: Arkoja ja piilottelevaisia itämerennorppia tutkitaan mm.
riistakameraseurannalla. Kurkista videosta, kuinka norppaporukan iltapäivän
lekottelutuokio ulkoluodolla sujuu. Kuvaus: WWF/Metsähallitus/Itä-Suomen Yliopisto.
 |
| Sukeltaja saattaa hahmottaa hiekkapohjan seasta tutun muodon ja mulkoilevan silmäparin. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus. |
 |
| Liejutaskurapu (Rhithropanopeus harrisii) on vauhdikkaana vedenalaisena vieraslajina ehtinyt levittäytyä myös Salpausselän moreenipohjille. Kuva: Rasmus Boman/Metsähallitus. |
Heidi Arponen, meribiologi
Aiemmin julkaistut EMMA -teemablogit:
Merenpohjien eliöyhteisöt
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/06/emmat-esittelyssa-merenpohjien.html
Vedenalaiset luontotyypit
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-luontotyypit.html
Mikä ihmeen EMMA?
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-mika-ihmeen-emma.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti