Säiden armoilla

 

Sukellusavustaja ohjaa henkiliinan päässä pintaa pitkin etenevää sukeltajaa kohti poijua, josta sukellus alkaa. Sinivalkoinen lippu kertoo, että sukeltaja on vedessä eikä venettä saa lähestyä. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Merellä ollaan aina säiden armoilla. Juuri tätä kirjoittaessa "armoilla" tarkoittaa 1 m/s tuulta eli käytännössä täysin tyyntä merta ja täyttä hiljaisuutta. Merellä on aina kummallista, jos ei kuulu edes laineiden liplatusta, mutta nyt on niin tyyntä, että sitäkään ei kuulu. Sukeltaja on peilityynessä vedessä, kuplavana nousee pinnalle, henkiliina kiemurtelee sukellusvahdin kädestä pinnan alle sukeltajana vyötärölle. Minulla on aikaa kirjoittaa blogia, koska työpanostani ei tarvita juuri tällä hetkellä muuhun kuin paikalla olemiseen.

Sukeltaja valmistautuu tekemään jättiloikan mereen aukinaisen keulaportin kautta. Jos tuulee liikaa ja vene on ankkurissa, keulaporttia ei voi avata. Sukeltajalle se on helpoin tapa päästä veteen. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Metsähallituksen sukellustapahtumassa on aina oltava vähintään kolme henkilöä - yksi sukeltaja ja kaksi pintahenkilöä tai kaksi sukeltajaa ja yksi pintahenkilö. 99,9 % ajasta kolmas henkilö on täysin turha, jos sukeltaja tekee työnsä yksin henkiliinan toimiessa napanuorana veneeseen. Kolmas henkilö on oltava siltä varalta, että jotain menee pahasti pieleen ja sukeltajaa jouduttaisiin elvyttämään samalla kun venettä pitäisi ajaa kohti rantaa. Näin ei ole onneksi koskaan käynyt.

Snorklaaja ei kastu, mutta pintahenkilöllä ei ole erityisen mukavaa.  Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Näin helppoa ei työskentely merellä ole, jos tuulee. Tiettyyn rajaan saakka (n. 6-7 m/s suorassa tuulessa, siis vaahtopäiden juuri alettua muodostua) voidaan vielä sukeltaa, mutta kovemmalla tuulella on aina mahdollisuus, että ankkuri pettäisi, nouseminen veneeseen tikkaita pitkin olisi vaarallista tai matalassa vedessä aallot ja maininki heiluttaisivat sukeltajaa niin, ettei työstä tulisi mitään, tai vähintään sotkisi näkyvyyden. Kurkkaa vaikka vuoden 2010 blogista, kuinka tuuli voi estää työt.

Vuoden 2023 maastotöissä vietettiin viikko Ulkokrunnin saaressa Krunnien luonnonsuojelualueella. Säätiedotuksen lupaamasta huolimatta meri oli kovin kuoppaisa ja vesi lensi kun Krunneilta palattiin maihin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kova sade ja tuuli haittasivat veneen siirtoa Torniosta Iihin maastokaudella 2023.  Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Sateella voidaan työskennellä, mutta eihän se hauskaa ole. Suurin osa meritiimin varusteista on täysin tai vähintään jonkin verran vesitiiviitä ja säänkestäviä, mutta esim. uusien lomakkeiden teippaaminen kirjoitusalustalle on mahdotonta, käsi-GPS:en vedenkestävät pussukat alkavat huurustua sisältä ja jossain vaiheessa myös pelastautumispuvut alkavat päästää vettä läpi. Puhumattakaan siitä, kuinka suuri moraalia laskeva vaikutus koko päivän kestävällä sateella on.

Sade ja tuuli yhdessä ovat yleensä sääkombinaatio, joka saa meritiimin pysyttelemään sisätiloissa, mikroskopoimaan, siirtämään tietoja lomakkeilta Exceleihin ja tekemään huoltotöitä. Sukelluspullot pitää täyttää, sitä ja tätä korjailla, pelastautumispuvut kuivata kunnolla aina välillä.

Sukellukseen valmistautuminen on helpointa ja mukavinta tyynellä merellä. Jos joku ihmettelee pintahenkilön pelastusliivittömyyttä, se johtuu siitä, että hän on juuri ottanut pelastautumispuvun pois päältä ja on seuraavaksi laittamassa pelastusliivit päälle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Viimeiset pari viikkoa sään jumalat ovat olleet meille suosiollisia ja olemme nauttineet auringonpaisteesta ja lähes tyynistä keleistä. Työ on helppoa ja mukavaa ja mereltä ei halua pois millään. 

Tänä kesänä Velmu-tiimini (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) on sukeltanut hiekkasärkkiä ja harjusaarten vedenalaisia osia. Erityisesti hiekkasärkät voivat olla kaukanakin saarista, ulkomerellä, joten alueet ovat tuulille herkkiä. Kesäkuu oli erityisen tuulinen, mutta kyllä elokuun ensimmäisellekin viikolle mahtui niin kovia tuulia, että emme viikkoon päässet merelle lainkaan. Silloin tehtiin pelastautumispuvussa kahlaustöitä mantereelta käsin.

Kun tuulisella säällä ei päästä veneellä vesille, voidaan kahlaustöitä tehdä suojan puolella. Vesikiikari auttaa näkemään pinnan läpi pohjaan - se toimii kuin sukeltajan tai snorklaajan maski. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Itseäni ei lainkaan haittaisi, vaikka nämä säät kestäisivät maastokauden loppuun eli elokuun loppuun asti, mutta näillä näkymin vaikuttaa siltä, että jo huomenna alkaisi tuulla. Muttei sataa. Hyvä päivä kahlauksille siis.

Essi Keskinen

Pikkujärvisimpukka kurkistelee hiekkapohjalta.  Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Ajoksen edustalla näkyvät pohjoiselle Perämerelle harvinaiset kalliot. Perämerellä, erityisesti Raahen pohjoispuolella, peruskallio on yleensä monen metrin paksuisen moreenikerroksen alla niin että kallio pilkottaa esiin vain muutamasta harvasta kohdasta. Esimerkiksi Turun ja Helsingin saaristoissa kallioluodot ovat tavallinen näky, mutta Perämerellä harvinainen. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Auringonsäteet siivilöivät valoa sukeltajalle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Rantasiipisammalta (Fissidens osmundoides) on löytynyt tämän kesän maastotöissä enemmän kuin koskaan, jopa muutaman peittävyysprosentin laikkuja sieltä täältä. Kieltämättä tämän kesän Velmu-kartoitukset ovat osuneet melko lähelle jokisuistoja, joista löytyy eniten vesisammalia, mutta yksin se ei selitä tämän kesän suurta rantasiipisammalsatoa. Ehkä jotkin muut olosuhteet ovat olleet sille otollisia tänä vuonna? Kuva: Sara Karvo / Metsähallitus