Päivä joella

 

SUP-laudalle mahtuu päivän kokoinen toimisto - vesikiikari, ämpäri näytteille, eväät ja vesipullo, GPS, kamera, hara, Secchi, ankkuri ja kirjoitusalusta protokollineen ja karttoineen. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

SUP-lauta lipuu täysin hiljaisella joella. Tuulenvirekään ei kahisuta lehtiä. Tiheästä ruovikosta ja sen takaa pensaikosta kuuluu lintnunaulua. Olen meribiologi, en mikään ornitologi, joten siellä sirkuttaa, piipittää, kaakattaa, sirisee, tipluttaa, pulputtaa, kirkuu ja pärisee vaikka mitä, mitä en nyt juuri tunnista. Äänet on kuin viidakossa, kuten on tuoksukin. Edellisiltainen valtava ukkosmyrsky ja rankkasade on saanut maan tuoksumaan kostealta, vihreältä ja rehevältä. Aamun suhteellisessa viileydessä (alle 25 astetta vielä, päiväksi lämpötila nousee kolmeenkymmeneen) tuoksu tuo mieleen Borneon tai Costa Rican pilvisademetsän raikkaan ja kostean mullan hajun. 

Välillä meribiologi pääsee makeisiinkin vesiin - Lapväärtinjoen varrelta ja sen suistosta etsitään uhanalaisia lajeja ja tehdään samalla muuta VELMU-kartoitusta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Lapväärtinjoki pohjoisella Selkämerellä on hitaasti virtaava ruskeavetinen (Secchi-syvyys eli näkösyvyys oli mitattuna 0,6 m - surkea tulos kun ulkomereltä mitataan 3-8 m näkösyvyyksiä) joki, joka tänään tuo minulle mieleen Amazonin. Lintujen laulun lisäksi kuuluu vain melan loiskahdus ja pieni veden virtaus SUP-laudan keulan edessä. Trooppisten sademetsien jokiviidakoissa kurnuttavat ja sirputtavat sammakot, huutelevat apinat ja mölisevät mölyapinat. Lapväärtissä on hiljaista ja rauhallista kun meloskelen kohti kartalle piirrettyä polygonia, jonne lähden tekemään VELMU-kartoituspisteitä (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden kartoitusohjelma) ja etsimään uhanalaisia lajeja mallinnuksen mukaan.

Ulpukka kurottaa tyynen pinnan ylle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Harvoin meribiologi pääsee näin makeisiin vesiin. Olen kartoittanut kulttuuriperintöä Hossassa ja etsinyt raakkuja eli jokihelmisimpukoita Kainuussa, mutta varsinaisia VELMU-töitä tehdään harvemmin jokisuistoissa. Perämerellä on tehty, ja sieltä onkin löytynyt valtavasti sekä uhanalaista että VELMU-kartoituksille uutta lajistoa. Tänä vuonna ohjelmistossa on parikin jokisuistoa Perämeren ulkopuolelta.

Tunnelma Lapväärtinjoella on kuin sademetsässä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Rauhallisella joella melominen vie koko ajan muistot trooppisten sademetsien joille. Olen melonut kanootilla Amazonin tulvasademetsissä, lipunut täysin äänettömän sähköperämoottorin avulla Kinabatanga-joen pienissä sivuhaaroissa Borneossa, ollut yhdestä puusta koverretun pirogin kyydissä Okawangon deltalla Botswanassa  ja laskenut koskea Costa Rican sademetsässä. Lapväärtinjoki saa tänä aamuna samanlaisen mielihyväntunteen aikaan kuin ennen koronaa tehdyt ulkomaanreissut. Aurinko porottaa, mutta lippalakin alla on ihan OK, hyttysetkään eivät kiusaa helteellä. Lasken ankkurin, heitän haraa. Uistinvitaa, lummetta, pystykeiholehtiä, ahvenvitaa. Tiheitä ruovikoita, kaislikoita ja osmankäämiköitä, veden ylle kurottelevia puita. Hiljaisuutta.

Uistinvitojen kukat kurkottavat kohti aurinkoa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Pystykeiholehtien ilmaversoiset lehdet muodostavat metsän joen pinnalle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Mietin taas kerran, ketä minun on kiittäminen siitä, että saan tehdä näin mielenkiintoista työtä. Joka kesä eri maisemissa, joka päivä erilaisella kohteella, erilaisilla menetelmillä, eri lajeja kartoittaen. Tänään olen joella, iltapäivällä vielä merenlahdella, viikon alkupuolella upeassa laguunissa, joka oli täynnä uhanalaista luontotyyppiä suojaisten alueiden näkinpartaisniityt.

Takaa kuuluu pieni kohahdus. Käännyn katsomaan, ja minua lähestyy vanhempi mies puisessa soutuveneessä, perässä lähes äänetön sähkömoottori. Moikkaan paikalliselle, huikkaan että "Metsähallituksen Meritiimi on tässä kartoittamassa vedenalaista kasvillisuutta!" Mies hymyilee ja vastaa "No sepä hienoa!" Jatkaa matkaa. Tulee hyvä mieli, että kansalaisetkin hyväksyvät.

Maailma pelastetaan vain pala kerrallaan. Tänä kesänä minun ja tiimini palaset ovat polygoneja, joista kartoitetaan lisää tietoa vedenalaisista lajeista ja löydetään toivottavasti myös uhanalaisia kasveja, näkinpartaisia tai meriuposkuoriainen.

Tänä iltana voimme ruksata yli Lapväärtinjoen polygonin. Ei löytynyt uhanalaisia lajeja, mutta monimuotoista ja mielenkiintoista lajistoa silti.

Essi Keskinen

Minä ja tiimini Hamnfjärdin laguunin rannalla valmiina päivän töihin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Ulpukka. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus