Pohjoisen Perämeren vesikasvillisuuskartoitusten tuloksia

Jos haluat tehdä kartan meriluonnosta, sen kasvillisuudesta ja siihen yhdistyvistä luontoarvoista, yksi ensimmäisistä tehtävistä on alkaa etsiä biologista meritietoa. Tätä tietoa ei ainoastaan käytetä mallinnuksessa ja karttojen tekemisessä, vaan lisäksi se kertoo meille paljon vedenalaisista maisemista, lajien levinneisyydestä ja yleisyydestä ja mistä mitäkin lajeja löytyy. Kolme pitkää kesää SEAmBOTHin maastotiimit sekä Suomessa että Ruotsissa keräsivät valtavan määrän dataa vesikasveista ja eläimistä pohjoisella Perämerellä. Haluatko tietää, mitä löysimme ja miten löysimme sen? Rullaa alaspäin ja katso tuloksia!

Meribiologista dataa kerättiin käyttäen muutamia erilaisia menetelmiä. Vesikasvillisuutta (makrofyyttejä) kartoittaessa käytettiin drop-videointia, kahlausta ja sukellusta.

Näille menetelmille yhteistä on se, että ne kaikki antavat näytepisteeltä samat tiedot eli tiedon lajista ja sen peittävyydestä näytealalla. Näytepisteellä on tietty ala, esimerkiksi 4 m². Näytepisteeltä kerätään yleensä myös muuta tietoa, esimerkiksi pohjasedimentin laatu, syvyys, lämpötila, suolaisuus ja näkösyvyys tai vaakanäkyvyys.

Projektin aikana hankealueelta pohjoiselta Perämereltä kerättiin vesikasvillisuusdataa kaikkiaan 23 661 pisteeltä.

Näytepisteiden kumulatiivinen kertyminen vuosittain Suomessa ja Ruotsissa. Punainen nuoli kertoo SEAmBOTH-hankkeen alkamisajankohdan.

Ylläolevasta graafista voi nähdä, että Suomen puolelta tietoa oli ennen hanketta huomattavasti enemmän kuin Ruotsista. Ruotsissa SEAmBOTH-hankkeen maastokartoitukset olivat ensimmäiset laaja-alaiset ja systemaattiset vedenalaisen luonnon kartoitukset pohjoisella Perämerellä.

Yhteensä 167 vesikasvilajia löydettiin hankkeen aikana. Vaikka vesikasveja löydettiinkin reilusti yli sata lajia, jotkin lajeista olivat yleisempiä kuin toiset. Dataa analysoimalla saadaan selville viisi yleisintä lajia, jotka yhdessä kertovat paljon pohjoisen Perämeren vedenalaisesta kasvillisuudesta:

1. Tunnistamaton kiinnittynyt rihmamainen levä. Se on sitä vihreää ”mönjää” tai ”hiuksia”, joihin törmää melkein joka paikassa. Videolta lajeja ei pysty erottamaan toisistaan. Jos otat näytteen tästä vihreästä tavarasta ja laitat sen mikroskoopin alle, siitä löytyy mitä todennäköisimmin sekoitus eläviä rihmaleviä (esim. hentoahdinparta Cladophora fracta tai viherahdinparta C. glomerata), pikkuruinen ruohomainen viherlevä ahdinpallero Aegagrophila linnaei ja paljon kaikkea peittäviä piileviä sekä valtava määrä kuolleita rihmaleviä. Kuva Metsähallitus.

2. Ahvenvita (Potamogeton perfoliatus). Ehdottomasti yksi yleisimmistä ja laajimmalle levittäytyneistä sekä monipuolisimmista lajeistamme. Ahvenvidan voi löytää lähes mistä tahansa ympäristöstä. Kuva Metsähallitus.

3. Hapsiluikka (Eleocharis acicularis). Tämä laji muodostaa usein ”nurmikon” matalille rannoille pohjoisella Perämerellä. Kuva Norbottenin lääninhallitus.

4. Chara-Nitella. Ryhmänimi näkinpartaisten suvuille Chara ja Nitella. Erityisesti drop-videolla näitä lajeja on hankala erottaa toisistaan, siksi yhteisnimi ryhmälle. Kuva Norbottenin lääninhallitus.

5. Mukulanäkinparta (Chara aspera). Tämä on näkinpartaisista yleisimmin löytyvä laji. Kuva Norbottenin lääninhallitus.

Yhteensä löydettiin ja tilastoitiin siis 167 makrofyyttilajia (vesikasvilajia). Allaoleva taulukko summaa lajit molemmissa maissa.

	FIN	SWE	Yhteensä
Näkinpataiset (lajeja)	10	10	10
Vesisammalet (lajeja)	20	17	23
Vesisammalet (sukuja)	12	9	14
Levät (lajeja)	15	10	16
Levät (sukuja)	28	20	32
Putkilokasvit (lajeja)	114	113	118
Putkilokasvit (sukuja)	76	74	76
			
Lajeja	159	150	167
Sukuja	126	113	132

Taulukko kertoo SEAmBOTH-projektialueelta löydettyjen kasvilajien- ja sukujen määrän. 

Taulukkoon on koottu sekä maastohavainnot että kirjallisuuslähteiden havainnot.

Kaiken kaikkiaan Suomesta ja Ruotsista löydettyjen lajien ja sukujen määrä oli suhteellisen samanlainen. Suurin ero löytyy vesisammallajeista ja levälajeista. Tämä voi johtua osaltaan hieman erilaisista ympäristöolosuhteista. Suomessa rannat ovat matalampia ja pidempiä ja vesi on hieman suolaisempaa kuin Ruotsissa. Ero voi johtua myös siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomesta dataa on noin neljä kertaa enemmän kuin Ruotsista. Kuten sanotaan: mitä enemmän etsii, sitä enemmän löytää.

Putkilokasvien lajimäärä puolestaan oli lähes identtinen Suomessa ja Ruotsissa. Kolme lajia löytyi vain Suomesta (tai niitä ei ole vielä löytynyt meriympäristöstä Ruotsissa): nelilehtivesikuusi (Hippuris tetraphylla), sahalehti (Stratoites aloides) ja kilpukka (Hydrocharis morsus-ranae). Vain yksi laji löytyy ainoastaan Ruotsin puolelta, ja se on vieraslaji kiehkuravesirutto (Elodea nuttallii). Lisää tietoa Suomen ja Ruotsin välisistä eroista vedenalaisessa biologissa löytää englanniksi tästä blogista.

Vesisammalet ovat pohjoisen Perämeren erikoisuus. Normaalisti nämä makeanveden lajit löytää järvistä, joista ja puroista, mutta Perämeressä ne pystyvät elämään tarpeeksi matalan suolapitoisuuden takia. Yhteensä 23 lajia on tällä hetkellä löydetty alueelta, eikä se välttämättä ole viimeisin luku. Kahdentoista vuoden intensiivisten vedenalaiskartoitusten jälkeen Suomesta löytyi vielä maastokaudella 2019 kuusi uutta vesisammallajia. Ennen SEAmBOTH-projektin alkua Ruotsin hankealueelta tiedettiin vain muutamia harvoja vesisammallajeja, nyt luku on 17.

Vellamonsammal (Fissidens fontanus) luokiteltiin aiemmin silmälläpidettäväksi (NT) ja alueellisesti uhanalaiseksi (RT) Suomessa, mutta nyt sen status on elinvoimainen (LC) - tästä suuri kiitos kuuluu viime vuosien tiiviille kartoituksille, joissa lajia löydettiin paljon. Kuva Metsähallitus.

Isonäkinsammal (Fontinalis antipyretica) on selkeästi suurin ja rehevin Perämeren vesisammalista. Kuva Metsähallitus.

Tämä laji tunnettiin Suomessa ensin ahdinsammalena Rhyncostegium riparioides, sitten ahdinsammalena Platyhypnidium riparioides ja nykyisin tursonsammalena Oxyrrhyncium speciosum. Lue enemmän lajintunnistuksesta Metsähallitus merellä -blogista. Ruotsalaiset olivat kuitenkin koko ajan tienneet sen olevan tursonsammal. Kuva Metsähallitus.

Vesikasvillisuuskartoitusten ohessa tehtiin myös joitakin huomioita eläimistä pohjoisella Perämerellä. Ensimmäinen havainto vieraslaji mustatäplätokosta (Neogobius melanostomus) Oulun korkeudella asti tehtiin kesällä 2019. Aiemmin laji on löytynyt Raahesta. Mustatäplätokko on aggressiivisesti leviävä vieraslaji, joka saapui Itämerelle etelästä, eikä sitä aiemmin ole löydetty niin pohjoisesta kuin SEAmBOTH-alueelta. Tämä ei siis ole hyvä uutinen.

SEAmBOTH-maastotyöretki oli sekin, jolla Ruotsin ensimmäinen meriuposkuoriainen Macroplea pubipennis löydettiin. Sitä ei koskaan aiemmin oltu löydetty koko Ruotsista, vaikka sitä löytyykin SEAmBOTH-hankealueen vastapuolelta Suomesta suunnilleen samalta korkeudelta. Lue lisää meriuposkuoriaisen löytämisestä ja miten sitä etsitään sekä Metsähallitus merellä -blogista.

Linnea Bergdahl

Tämän blogin on kääntänyt alkuperäisestä Bergdahlin blogista Essi Keskinen, ja kaikki mahdolliset käännöksestä johtuvat virheet ovat Keskisen.