Hammasrattaat suoriksi

Tämä oli nyt sitten NIITÄ viikkoja. Minä olin flunssassa enkä voinut sukeltaa ja Ville ilmoitti maanantaiaamuna saaneensa työterveyslääkäriltä vahvat antibiootit ja saikkua perjantaihin asti. Jusku sentään oli tulossa Vaasasta kohti Torniota. 

Puolitoista työkuntoista työntekijää on parempi kuin ei yhtään -ajatuksella lähdettiin neljältä iltapäivällä kartoittamaan Tornion jokisuistoa kumivene Bellalla. 

Bellan moottori käynnistyi yllättävän sievästi mutta vaihteella pysyminen tuotti hankaluuksia. Ulkoinen bensakanisteri ei ole toiminut enää pitkään aikaan ja potkurikin on ajettu vuosien saatossa melko monelle pienelle kolhulle. Moottorin alhaalla pitävä kiinnitystappikin on hävinnyt töiden tuoksinassa.

Nätti ilma, tuulta 8 m/s mutta saarien suojassa se ei tunnu. Mahtavan Torniojoen virtaus on komea ja Bella sai panna parastaan kun yritimme siltojen alta kohti yläjuoksua. Viiden hevosvoiman moottorilla päästiin juuri ja juuri vuolaimmista kohdista ylös. Viime aikojen rankkasateissa ja viimeistään lauantain Rauli-myrskyn tuomana Torniojoen valuma-alueelta on kertynyt isompi määrä sadevettä Perämereen tyhjennettäväksi. Tuota virtaa vastaan päästiin juuri ja juuri taistelemaan.

Videolaitteisto toimii, sää suosii ensimmäistä kertaa lähes kuukauteen, mikä tässä nyt mättää? Mistä se salama iskee? Haetaanpa seuraavaksi tuo piste tuosta keskeltä joenhaaraa, tuon vihreän lateraalimerkin luota.

Myöhemmin venekorjaamossa Jusku selitti mekaanikolle että "me oltiin kyllä ihan paikoillaan kun se matala vaan äkkiarvaamatta tuli suoraan alle viiden solmun vauhtia!" Siltähän se kieltämättä tuntui kun perämoottori kolisi ja sammui ja Bella juuttui nilkansyvyiseen kivikkoon vihreän lateraalimerkin juurella. Mitä kummaa?! Tässähän pitäisi merkin mukaan mennä väylä! Aina uusimmat ja pienimmät väylät eivät näy käsi-GPS-laitteessa, mutta kai tässä nyt vettä pitäisi olla?!?

Ronkkimisen ja sörkkimisen jälkeen moottori ulvahtaa kalisten ja kolisten uudelleen käyntiin mutta äänestä huolimatta potkuri ei pyöri. Sokka ei irronnut karille ajaessa joten itsetehty diagnoosi on voimansiirron rikkoutuminen.

Melat kouraan ja soutamaan kohti lähintä rantaa. Vuolaassa virrassa saa tosissaan soutaa, hartiat kipeinä. Penkki on hajonnut jo aiemmin ja toisen airon paikoillaan pitävä tulppa kadonnut niin että melomme veneen pohjalla polvillamme, kumpikin omalta puoleltaan. 

Lähimpään rantaan ilmaantuu mies ja huikkaa "Onko kaikki hyvin?" "Juu, ollaan tässä vaan rantaan tulossa." Mies seuraa kamppailuamme virtaa vastaan ja ottaa meidät vastaan laiturilleen.

"Metsähallituksesta päivää, olemme juuri haaksirikkoutuneet rantaanne. Saisimmeko osoitteen jotta voimme soittaa taksin?"

"Miten te nyt tuohon matalikolle ajoitte? Eihän siitä mene väylääkään."

"Meneehän, ajettiin tuon vihreän lateraalimerkin mukaan ja äkkiä oltiinkin nilkansyvyisessä vedessä. Ruskeassa virtaavassa vedessä kiviä ei edes nähnyt."

"Vaimo, katsoppas sinäkin. Eihän tuossa mitään vihreää merimerkkiä pitäisi olla, mistä lie tullut Rauli-myrskyn mukana. Minä voin ajaa teidät Puotikariin, ei sinne ole kuin viisi kilometriä mutta ette te tuolla voi sinne soutaakaan."

Kun ystävällinen mökkiläinen oli vuorannut vaimonsa auton nahkapenkit pyyhkeillä märkiä pelastautumispukujamme varten ja ajoi meitä kohti Puotikarin satamaa ja pelastavaa Hiluxia, soitin Meripelastuskeskukseen karanneesta väylämerkistä (Trafilla ei ole päivystystä iltaisin klo 20.30). Kumivene haettiin saman tien pois Hiluxin katolla (missä se on matkustanut tänä kesänä satoja kilometrejä) ja perämoottori vietiin huoltoon. Torniojoen matalikko oli voimansiirron hammasrattaille ilmeisesti viimeinen pisara ja kaikki petti kerralla ilman sokan irtoamista. Aika aikaansa kutakin ja Bellan moottori on ollut kovassa työssä vuosikaudet ilman huoltoa ja saanut osakseen jonkun verran suoria maastokosketuksia.

Jos nyt tätä maanantaita pitäisi jotenkin analysoida positiivisesti niin puolet töistä saatiin kuitenkin tehtyä ja harjoitettua kansalaisvelvollisuutta ilmoittamalla väärässä paikassa oleva merimerkki viranomaisille. Bellan moottori sai kaipaamansa täyshuollon ja mökkiläispariskunta sai hyvän tarinan kerrottavaksi ja tuntea kanssaihmisten auttamisen riemua. Lisäksi illalla oli aivan tyyntä ja auringonlasku oli komea kun ajoimme Maialla Selkä-Sarven laituriin. Yhdeltätoista grillatut lampaankareet maistuivat erinomaisilta ja yhdeltä tiistai"aamuna" saunan kuistilta näkyivät heikot revontulet Ruotsin yläpuolella.

Olisi se viimeinen maanantai loppujen lopuksi voinut olla paljon huonompikin. Olisimme voineet esimerkiksi huuhtoutua kumiveneellä koko matkan Perämereen tai ajautua autotiettömälle saarelle ilman ystävällisiä alkuasukkaita. Lisäksi jokisuistosta löytyi yksi alueellisesti uhanalainen laji ja yksi silmälläpidettävä.

Summa summarum: Teemme ilolla merkittäviä asioita. Viimeistä viikkoa tänä kesänä.

Essi Keskinen