Vesisammalista

Rantasiipisammalta on tänä vuonna löytynyt Perämerestä enemmän kuin kaikkina Velmun 20 aikaisempana vuotena yhteensä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Sammalet yhdistetään yleensä lähinnä soihin ja vesisammalet virtavesiin. Jos vesisammalet pitää yhdistää johonkin Itämeren osaan, tuo osa on ehdottomasti Perämeri.

Perämerestä on tähän mennessä tiedetysti tunnistettu 23 lajia vesisammalia (20 lajia Suomesta ja 17 lajia Ruotsista). Siinä missä muualla Suomen rannikolla puhutaan avainlaji rakkohaurusta ja avainelinympäristöstä nimeltä rakkohauruniitty, Perämerellä voidaan samassa yhteydessä puhua vesisammalniityistä. Rakkohaurua ei enää esiinny Merenkurkun pohjoispuolella veden liian vähäisen suolapitoisuuden vuoksi, mutta Perämerellä eri lajien vesisammalet asuttavat samaa elinympäristöä eli riuttoja - kivikoita ja lohkareikkoja. Eteläisemmällä Itämerellä löytyy lukuisia kallioluotoja ja -rantoja, joita peittävät rakkohaurukasvustot, mutta Perämerellä peruskallio on niin monen metrin syvyydellä moreenikerroksen alla, että kallio pistää esiin vain parissa kohtaa Perämerta. Riutat ovat siis Perämerellä kivikkoja, eivät kalliota.

SEAmBOTH-hankkeen tuloksena laskettiin Suomen ja Ruotsin pohjoisesta Perämerestä löytyneet taksonit eli lajiryhmät. Vesisammalia löytyi yhteensä 23 lajia.

Vellamonsammal ja rantasiipisammal esiintyvät usein yhdessä pohjoisella Perämerellä. Kuva: Sara Karvo / Metsähallitus

Vellamonsammal, kuten monet muutkin Perämeren vesisammalista, on nimetty muinaisten suomalaisten vesihenkien tai -olioiden mukaan (ahdinsammal, tursonsammal, näkinsammal). Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Vellamonsammal näyttää mikroskoopissa linnun sulalta. Kuva: Erika von Essen

Tänä vuonna Velmu-ohjelma (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) kartoittaa erityisesti hiekkasärkkiä ja harjusaarten vedenalaisia osia - hiekkaisia elinympäristöjä siis. Oletuksen mukaisesti näiltä luontotyypeiltä ei pitäisi juuri löytyä vesisammalia, jotka tarvitsevat kiinnittyäkseen kovaa pohjaa, kiviä tai lohkareita. Oletus on mennyt tänä vuonna pieleen siinä, että kivä on löytynyt paljon enemmän kuin hiekkaa (ks. blogi hiekkasärkän määrittämisen vaikeudesta) eli enemmän ollaan työskennelty riutoilla kuin hiekkasärkillä. Lisäksi ollaan työskennelty lähellä mannerrantaa suurten jokien läheisyydessä (Oulujokisuisto, Iijokisuisto, Olhavajokisuisto). Siksi vesisammaliakin on tänä kesänä löytynyt jo ennätysmäärä - kolmen tyypillisen eli isonäkinrammalen (Fontinalis antipyretica), tursonsammalen (Oxyrrhyncium speciosum) ja vellamonsammalen (Fissidens fontanus) lisäksi rantasiipisammal (Fissidens osmundoides), koskisiipisammal (Fissidens pusillus) ja virtanäkinsammal (Fontinalis dalecarlica).

Isonäkinsammal on yleisin ja näyttävin Itämeren vesisammalista. Se voi meressä kasvaa jopa 30-40 cm korkeaksi puskaksi. Sukelluslinja sattuu tässä kulkemaan juuri isonäkinsammalkasvuston läpi. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Virtanäkinsammal on hentoinen näkinsammal, paljon pienempi kuin isonäkinsammal. Kuva: Erika von Essen

Kumpikin sammal on sama laji, vaikka ylempi näyttää paljon pienemmältä ja hennommalta. Tutkija Krister Karttunen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että isonäkinsammalesta on olemassa myös muotoja, jotka ovat paljon hennompia kuin se isonäkinsammal, johon Perämerellä on yleensä totuttu. Kuulemma Fontinalis antipyretica -lajin taksoniikka on muutenkin hieman myllerryksessä. Kuva: Erika von Essen

Isonäkinsammal - lehdet kolmessa rivissä ja kolmiulotteisesti, tumma varsi, "venhoiset" eli köliset lehdet. Kuva: Erika von Essen

En malta olla summaamatta tähän Perämeren vesisammalten löytymisen historiaa, koska se on minun ja muiden sammalista innostuneiden mielestä varsin kiehtova tarina. Vuosina 2017-2020 oli käynnissä suomalais-ruotsalainen Interreg -rahoitteinen yhteistyöprojekti SEAmBOTH (Seamless Maps and Management of the Northern Bothnian Bay), joka kiinnitti erityisesti huomiota siihen asti hieman laiminlyötyihin jokisuistoihin. Johan niitä sammalia alkoi löytyä! Lisää vesisammalista englanninkielisestä blogista täältä tai yleisesti vesikasvillisuuden kartoituksesta täältä.

Perämeressä kasvavien vesisammalten lukumäärä pysytteli pitkään vaatimattomassa neljässä, mutta kun Velmu ja erityisesti sen alla työskennellyt Life-hanke Finmarinet todella pääsivät käyntiin, tunnettujen vesisammalten lukumäärä lähti myös nousuun. Suurin harppaus saatiin, kun SEAmBOTH-hanke alkoi toden teolla kartoittaa jokisuistoja.

Sammalten löytymisessä suuressa roolissa ovat olleet Oulun yliopiston väsymättömät sammaltaksonomistit tutkija Risto Virtanen ja emeritusmuseonhoitaja Tauno Ulvinen, jotka ovat tunnistaneet Perämeren meritiimin sammalnäytteitä vuodesta toiseen. Lisäksi tunnistusapua on saatu Turun yliopiston tutkijalta Sanna Huttuselta ja aikanaan Metsähallituksessa työskenneeltä luonnonsuojelun erityisasiantuntijalta Riikka Juutiselta sekä Suomen ympäristökeskuksen tutkijalta Krister Karttuselta. Sammalten tunnistaminen ja niiden taksonomia on oma erityisalansa, mistä kertoo myös se, että nykyinen tursonsammal, entinen ahdinsammal, on vaihtanut minun urani aikana latinalaista nimeään ja luokitustaan neljä kertaa. Tämän sammalen tarina löytyy myös omasta blogistaan.

Ahdinsammal on vaatimattoman oloinen vesisammal, josta löytyy Perämereltä kahtena erilaisena kasvustona kasvavia versoja - käärmemäisiä haaromattomia luikeroita ja kuusimaisia paljon haarovia versoja. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tursonsammalen käärmemäisempi muoto. Kuva: Erika von Essen

Tursonsammalen kuusimainen muoto. Kuva: Erika von Essen

Tursonsammalen lehdenkärjen reunassa on pieni hampaistus, jos katsoo tarpeeksi tarkasti mikroskoopilla. Kuva: Erika von Essen

Entinen ahdinsammal, nykyinen tursonsammal, on vaihtanut sukua moneen otteeseen. DNA-määrityksen perusteella Perämeren "ahdinsammalet" määritettiin eri lajiksi kuin sisävesien ahdinsammalet. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Emeritusmuseonhoitaja Tauno Ulvinen on auttanut määrittämään kymmeniä Perämeren Velmu-tiimin sammalnäytteitä vuosien varrella. Kuvat: Essi Keskinen / Metsähallitus

Vuonna 2010 valmistui gradu pohjoisen Perämeren vesisammalista.

Koskisiipisammalen lehden reunassa on vaalea solurivi ja sammal on hyvin pieni. Kuva: Teemu Mustasaari

Vesisammalet ovat myös poukkoilleet silmälläpidettävästä alueellisesti uhanalaiseksi ja sieltä elinvoimaisiksi - suureksi osaksi Velmu-ohjelman keräämien tietojen ansiosta. 

Velmun alkaessa työnsä vuonna 2004 vellamonsammal määriteltiin Perämeressä alueellisesti uhanalaiseksi ja kansallisesti silmälläpidettäväksi. Velmu-ohjelman keräämien tietojen ansiosta vellamonsammal saatiin poistettua uhanalaisten listalta vuoden 2019 luokituksessa.

Perämeren - ja Itämeren - vesisammalissa on vielä paljon selvitettävää. Minua esimerkiksi ihmetyttää, miksi vesisammalet eivät juuri viihdy eteläisellä Perämerellä. Sopivan syvyistä kivikkoa olisi paljon, eikä kyse ole siitäkään, etteikö alueita olisi kartoitettu - vesisammalet vain yksinkertaisesti lähes puuttuvat Merenkurkun ja Hailuodon väliseltä alueelta. Onko kyse happamista alunamaista vai jostain muusta ympäristövaikutuksesta, on vielä täysi mysteeri.

Syystä tai toisesta vesisammalet eivät viihdy eteläisellä Perämerellä. Valkoiset pisteet ovat kartoitettuja näytepistetitä, vihreistä on löytynyt vesisammalia. Kaikki valkoiset pisteet eivät toki soveltuisikaan vesisammalten elinympäristöksi joko väärän syvyyden tai väärän pohjanlaadun (esim. hiekka tai muta) takia, mutta Hailuodon ja Merenkurkun väliselle alueelle jää satoja vesisammalille sopivia elinympäristöjä, joista niitä ei vain löydy.

Joka tapauksessa sammalet ovat Perämeren matalia alle 7 m syvyisiä kivikkopohjia leimaava, sen muusta Itämerestä erottava, piirre. 

Essi Keskinen

Vellamonsammal on kaunis, linnunsulkaa muistuttava vesisammal, mutta Perämeressä sitä peittävät usein piilevät. Kuva: Sara Karvo / Metsähallitus

Vellamonsammal. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Vellamonsammal ilman salamaa eli sen värisessä vedessä kuin miltä Perämeressä näyttää. Humus värjää Perämeren veden punaruskeaksi, rooibos-teen väriseksi. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Rantasiipisammalet näin suuressa määrin ovat tämän vuoden erikoisuus. Ne esiintyvät usein aivan samalla paikalla ja lomittain vellamonsammalten kanssa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus