Kaislikossa suhisee

Tuovilanjoen suisto on yksi suuri kosteikko, jonka läpi on ruopattu muutamia väyliä. Itse kosteikon sisään tunkeutuminen on lähes mahdotonta, koska SUP-laudalla se on liian tiheää, mutta kävelemällä kuitenkin mahdotonta. Kuva: Jaakko Haapamäki / Metsähallitus

Monelle minun ikäiselleni on pienenä luettu iltasaduksi skotlantilaisen Kenneth Grahamen kirjoittamaa lastenkirjaa Kaislikossa suhisee. Itse katsoin sitä myös animaationa. Englanniksi kirja on The wind in the willows eli Tuuli (hopea)pajuissa. Englanniksi ja suomeksi puhutaan siis täysin eri kasvillisuudesta, mutta pointti on sama - ollaan jokivarressa tai kosteikolla, jossa vesimyyrä, rupikonna ja keitä kaikkia muita eläimiä sieltä löytyikään, seikkailevat. Suomessa hopeapajut ovat lähinnä hoidettujen puistikoiden tai jokivarsien istutettuja puita, ”tavalliset” pusikoituneet pajut sen sijaan ehkä enemmän rantaryteikköä kuin lastenkirjalle nimeä tarjoavia romanttisia elinympäristöjä. Suomeksi nimi siis muotoutui muotoon Kaislikossa suhisee.

Kaislikko SUP-laudalta nähtynä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Olen monesti miettinyt näin aikuisena ja erityisesti biologina, tarkoitettiinko kaislikolla sini- tai järvikaislaa (Schoenoplectus ssp.) vai järviruokoa (Phragmites australis), joka on oikeasti ruoko (Ruovikossa suhisee ei kuulosta yhtä hyvältä kuin Kaislikossa suhisee). Moni ei-biologi puhuu järviruovikoista kaislikkoina, vaikka biologisesti näin ei ehkä olisikaan. En muista kirjaa niin hyvin että tietäisin, oliko suomentajalla ajatusta kaislikon ja ruovikon erosta, vai esiintyykö kirjassa yleensäkään kumpaakaan. Viitattiinko kirjan nimellä vain joki- tai kosteikkoelinympäristöön, jota Skotlannissa edustavat paremmin pajut ja Suomessa kaislikot/ruovikot?

Luontokartoittaja on parkkeerannut kulkuvälineensä rantaniityn reunaan. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Hyvin matalia mutarantoja löytyy paljon Merenkurkusta ja Perämereltä. Molemmat ovat otollisi elinympäristöjä monille uhanalaisille lajeilla, mutta suurin osa tämäntyyppisistä rannoista on ainakin Merenkurkussa kasvanut umpeen järviruokoa ja sinikaislaa. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Oli miten oli, sekä ruovikot että kaislikot häiritsivät VELMU-maastotöitä kovasti Vaasan kaksiviikkoisen kartoitusjakson aikana. Kumpikin kasvillisuustyyppi esti kartoittajia pääsemästä veteen. Kun rannan ja avoveden välillä oli muutamista kymmenistä metreistä jopa kilometreihin ulottuva tiheä ja läpipääsemätön  ruovikko tai kaislikko, sen läpi ei pääse kuin hirvi, ei todellakaan SUP-lautaa, haraa, vesikiikaria, ämpäriä, vesipulloa, eväitä, näytteenottimia, melaa ja ankkuria kantava luontokartoittaja. Kiersimme etsimässä rantoja, joista päästä veteen, ja monesti ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hinata SUP-laudat kumiveneellä 1-3 km päähän avoveteen jotakin ruoppausväylää pitkin.

Vassorfjärdenin hyvin matala lahti on eteläpäästään ruovikoitunut lähes täysin umpeen, vesisyvyys on 20-40 cm. Linnut rakastavat kosteikkoja ja myös kaloille ne ovat tärkeitä kutualueita. Ruopatut väylät vain loistavat ilmakuvista kuin ihoon viiltyneet arvet tai ikimetsän halki kulkevat metsäautotiet. Kuva: Jaakko Haapamäki / Metsähallitus

Täysin tiiviistä ruovikosta tai kaislikossa ei juuri muita kasvilajeja löydy, mutta hyönteisiä, lintuja, kaloja ja nisäkkäitä löytyy. Kaislikon väleissä olevissa aukkopaikoissa viihtyvät lumme ja ulpukka, uistinvita, ahvenvita, keiholehdet ja palpakot. Ruovikon keskellä olevissa lampareissa saattavat viihtyä mm vesikuusi ja vesisammalet.

Merenkurkku on litteänlaakeaa aluetta, jossa maankohoaminen edesauttaa ruovikoiden ja kaislikoiden leviämistä ja matalien alueiden umpeenkasvua. Ihmisen ainoa keino taistella luonnon väistämätöntä kehitystä vastaan on ruopata ja raivata tiensä kaislikon tai ruovikon läpi niin että veneen saa edelleen mökin rantaan, vaikka mökki sijaitseekin jo lähes sisämaassa.

Google antoi ymmärtää, että voisimme päästä ruovikon läpi SUP-laudoilla melomalla. Kuva: Google

Google näytti ilmakuvassa tähän kohtaa väylää ruovikon läpi... Kuva: Esika von essen / Metsähallitus

Yritys hyvä kymmenen, mutta ei tästä kyllä toiselle puolelle kosteikkoa päässyt :D Kuva: Julia Honkanen / Metsähallitus

Umpeenkasvu on luontaista, mutta toisaalta Itämeren rehevöityminen kiihdyttää sen tahtia. Lisäksi rantalaidunnuksen loppuminen on vähentänyt avoimia rantaniittyjä ja vienyt elinympäristöä mm. uhanalaisilta paunikolta, nelilehtivesikuuselta ja lietetattarelta, nämä lajit kun eivät pärjää kilpailussa järviruo’on kanssa.

Tätä rantaniittyä laiduntavat sekä hevoset, lampaat että hanhet. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kaislikossa - ja ruovikossa - on todellakin suhissut viime viikkoina, kun minä ja tiimini olemme kolunneet Merenkurkun alueen kosteikkoja. Toisaalta kaislikon keskellä on voinut tehdä töitä suppilaudalla, vaikka tuuli olisi lähennellyt 10 m/s - ruovikko ja kaislikko suojaavat hyvin pahimmalta tuulivaikutukselta.

Kaislikossa on vain suhissut.

Essi Keskinen

P.S. Todellisen ruovikkoelämyksen saat kun käyt lukemassa viimevuotisen blogin ruovikossa kartoittamisesta: http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2021/10/mapping-roi-region-of-interest-or-reed.html

Ruoppaukset voidaan tehdä näinkin. Tuovilanjoen kunnostusruoppausten yhteydessä uomaa yritettiin ruopata edes hieman luonnonmukaisempaan muotoon eli hidastaa veden virtausta hieman ja saada aikaiseksi hitaamman virtauksen alueita ja pääuomasta poikkeamista hieman erilaisten elinympäristöjen luomiseksi. Ilmakuvassa vesi virtaa oikealta vasemmalle eli ruopattuja "nuolenkärkiä" vastaan merta kohti. Kuva: Google