Silonäkinparran metsästys

Silonäkinparta Chara braunii. Kuva Ville Savilampi

Olin ollut harjoittelussani Saumaton Perämeri SEAmBOTH -hankkeessa noin kuukauden verran. Minulle oli suotu vihdoin kunnia tehdä kahlauspisteitä itsenäisesti, ja olinkin sitä kautta päässyt myös suppailun makuun. Suppilaudalla kahlauspisteiden teko käy joutuisasti, ja innokkaana musiikinkuuntelijana myös rakas matkakaiuttimeni pysyy mukana menossa.

Oli tiistaiaamu ja olin todella väsynyt, joten yksin työskentely sopi minulle hyvin. Kohteenani oli Herakari Kemin edustalla, ja aloitin matkani saaren lounaisosasta, jonne minut jätettiin. Tavoitteena oli kiertää saari Luoteiskrunnin kautta ja palata Hirsiletonkrunnin länsipuolelta takaisin Etelään. Sain meloa Prissanmatalassa rauhassa tyynillä vesillä pienten sadekuurojen ripotellessa niskaani, samalla nauttien maisemista ja musiikista. Ensimmäiseltä kahluupisteeltäni ei edes löytynyt kasveja, ja jatkoin matkaani kivikkoista länsirantaa myöten kohti pohjoista. Seuraavilta pisteiltä löytyi hyvin tuttuja lajeja, enkä päässyt antamaan minulle tuntemattomille kasveille omia nimiäni. Työkavereideni iloksi olen siis alkanut nimeämään kasveja itse keksimilläni nimillä, jotta näytteiden tunnistusvaiheessa muistaisin mitä kasvia milläkin merkinnällä tarkoitan. Heidän mielestään hulvattomin nimi tähän mennessä on ollut pylpyrätilliruoho, joka mielestäni oli oikein kuvaava.

Herakarin luoteisosan maisemat aamulla. (Kuva: Susanna Greus).

Mutta palataan takaisin matkalleni. Saaren pohjoispään eli Luoteiskrunnin ylitettyäni onneni muuttui. Pilvet hälvenivät, aurinko alkoi paistaa, ja löysin erilaisia lajejakin. Tein ensimmäisen pisteen, jolle jouduin nimeämään itse lajin, jota en aikaisemmin ollut tavannut. Tämä laji sai nimekseen haarajuurikaveri. Sain myös ensimaistiaiset Chara brauniista eli silonäkinparrasta, sillä pisteeltä löytyi muutama pienempi yksilö. Tässä vaiheessa en osannut arvata, mitä olinkaan löytänyt. 

Välipalaa kivellä istuen, maisemana Luoteiskrunnin pohjoisosa. (Kuva: Susanna Greus).

Koko saaren koillisosa oli melko matalaa ja pehmytpohjaista aluetta, jossa kasvoi valtavasti esimerkiksi pystykeiholehden ja kelluskeiholehden risteymää, kanadanvesiruttoa, sekä järvikaisloja. Pysähdyin suurelle kivelle nauttimaan välipalasta ja maisemista. Tämän jälkeen jatkoin matkaani kohti seuraavaa pistettä Herakarin ja Hirsiletonkrunnin välissä, mutta tieni keskeyttikin umpeenkasvanut väylä. Päätin tehdä tälle yhä viidakkomaisemmalle matalikolle ekstrapisteen. Alueella kasvoi kanadanvesiruttoa, katkeravesirikkoa ja aiemmin mainittua keiholehtien risteymää aivan mattona. Käännyin tämän pisteen jälkeen pakon sanelemana takaisin kohti koillista, ja jatkoin tietäni kohti lähintä pistettä seuraavalla väylällä Hirsiletonkrunnin ja Hahtileton välissä. 

Matalikon lajiviidakko: kanadanvesiruttoa, keiholehtiristeymää, sekä katkeravesirikkoa mutapohjalla. (Kuva: Susanna Greus).

Jos Hirsiletonkrunnin ja Hahtileton välistä aluetta katsotaan ortokuvasta, voidaan nähdä paljon vihreää näiden saarten välissä. Vihreät alueet selittyvät sillä, että alue on täyttä järvikaislasaarekeviidakkoa. Tämän viidakon laidalla sijaitsi seuraava piste, jolla kasvoi myös valtavia kaksikymmensenttisiä näkinpartaisleväpensaita. Ihastelin hienoja lisääntymiselimiä, joita itse kutsun pylpyröiksi, ja otin mukaani näytteen. En vielä tässä vaiheessa osannut arvata löytöni erityislaatuisuutta.

 Matkalla Chara braunii -pisteelle. (Video: Susanna Greus).

Jatkoin matkaani yhä sankempaan järvikaislaviidakkoon, ja toivoin pääseväni Hirsiletonkrunnin eteläpuolelle työkavereitani vastaan lounasaikaan mennessä. Väistelin järvikaislapuskia ja yritin etsiä väylää eteenpäin. Tein matkallani pisteen metrin syvyisessä vedessä viidakossa. Hirsiletonkrunnin kaakkoisosaan päästyäni ympäristö oli muuttunut jälleen kivikkoiseksi, ja löysinkin vesisammalia viimeiseltä pisteeltäni. Lopulta työkaverini löysivät minut, ja pääsimme lounastamaan ja jatkamaan työpäivää.

Pisteen tekoa järvikaislaviidakossa. (Kuva: Susanna Greus).

Hypätään seuraavaksi perjantaiaamuun, jolloin olimme jo palanneet toimistolle, ja työkaverini Lajihirmu-Ville alkoi tarkistaa viikon näytteitä. Alkuun kaikki lajit olivat vanhoja tuttuja. Itse nimeämäni haarajuurikaveri olikin oikealta nimeltään Ranunculus reptans eli rantaleinikki. Näytteiden katselu oli tässä vaiheessa jopa hieman tylsää Villen mielestä. Mutta kun hän avasi näytepussin HV13 (eli Hyvä viikko 13), muuttui ääni kellossa. Ensiksi hän iloitsi hienoa näkinpartaislevää. Sitten hän hiljeni. Kun Ville innostuu jostakin lajista, hän menee hiljaiseksi, ja avaa lajitietokirjallisuuden. Tässä vaiheessa voi jo hieman udella, oliko siis löytynyt jotain jännää. Ja tällä kertaa oli, sillä kyseessä oli Chara braunii. Ville tutki ja ihasteli lajia pitkän tovin, olihan löytö erityislaatuinen ainaisiin katkeravesirikkojen tunnistuksiin verrattuna! 

Mikroskooppikuva Chara brauniista eli silonäkinparrasta.

Kun laji oli tunnistettu, päätettiin se prässätä ja tallettaa tiimin lajikansioon sekä lähetettäväksi Luonnontieteelliseen keskusmuseoon. Työpaikalle saapui pikaisesti käymään myös esimieheni Essi, joka ihasteli hienoa lajia, ja kertoi ettei hänkään ollut itse edes koko lajia päässyt ennen näkemään. Hieno löytö siis kerrassaan. Kahden viikon kuluttua, kun tiimi jatkoi töitään Kemissä, pääsi myös monet muut tiimiläiset liittymään Chara braunii -kerhoon, kun lajia löytyi muistakin paikoista. En tiedä, onko laji levinnyt siis Kemiin, vai onko sitä vasta nyt etsitty oikeista paikoista lähempää jokisuistoa, mutta on hienoa löytää uusia havaintoja harvinaisista lajeista. Herakarin, Luoteiskrunnin, ja Hahtileton alueella voidaanki nähdä, kuinka aluekohtaista havaintojen löytäminen voi olla, kun periaatteessa yhden saaren rannat vaihtelevat pohjanlaadultaan ja kasvistoltaan näin paljon.

Silonäkinpartaa on tähän mennessä löytynyt Suomesta vain muutamilta harvoilta pisteiltä sieltä täältä.

Tänä kesänä meritiimimme löytämät havainnot silonäkinparrasta tuplasivat aiemmat havaintomäärät koko Suomessa! On siis tärkeää tutkia meriluontoa, jotta tällaiset harvinaisuudet osataan ottaa huomioon – uhanalaisten lajien lisäksi – tulevaisuuden suunnittelussa alueella. Minusta on ollut hienoa olla osa tätä tiimiä ja päästä näkemään ja kokemaan tämä käytännössä myös oman käden kautta.

Susanna Greus