Tutustu blogin käsittelemiin merialueisiin

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Aamuyön sukeltajat

Tänä kesänä Suomenlahden meritiimin tehtävälistalle tuli tehdä sukelluslinjoja Helsingin edustalla olevalle ulkoluodolle. Ongelmana tässä kyseisessä paikassa oli vain se, että Tallinnan lautat paahtavat ohi luodon vierestä 30 solmun vauhdilla aamuseitsemästä puolille öin. Tulimme siihen lopputulokseen, että turvallisten sukelluksien varmistamiseksi, työ tulee hoitaa aamuyöllä ennen ensimmäisen lautan lähtöä. Viime viikolla, kun tiistain ja keskiviikon väliselle yölle luvattiin tyyntä keliä, päätimme tehdä aamuyön täsmäiskun luodolle kahden tiimin voimin.

Allekirjoittanut ja tiimimme toinen suunnittelija Jamina, majoitumme Lauttasaaressa, missä myös veneemme sijaitsivat, joten tiistai-iltana kokoonnuimme koko kuuden hengen tiimimme kanssa Lauttasaareen syömään pizzaa ja valmistautumaan tulevan yön koitoksiin. Koko porukka jäi Lauttasaareen luoksemme yökylään ja saimme nukuttua muutaman tunnin, kunnes herätyskello herätti klo 3 aamulla. Veneet irtosivat laiturista hieman neljän jälkeen ja ajaessamme luodolle saimme ihailla upeaa auringonnousua. Kaunis maisema ja raikas meri-ilma saivat väsymyksen unohtumaan nopeasti.

""
Aurinko nousee kaupungin takaa. Kuva: Jamina Vasama / Metsähallitus

Aallokkoinen meri, aurinko matalalla.
Kuva: Jamina Vasama / Metsähallitus
 Luodolla meitä tervehti parikymmentä hallia, jotka olivat todella kiinnostuneita linjapoijuista ja sukeltajista. Yksi hylje jopa tallentui videolle, kun se kävi tarkkailemassa sukeltajan toimia pinnan alla. Itse sukeltajat eivät sukelluksen aikana hylkeitä nähneet, mutta tunsimme kyllä koko ajan, että meitä tarkkaillaan. Alta voit katsoa videon uteliaasta hylkeestä, joka tuli tarkkailemaan sukeltajia!



Hallin pää ja keltainen poiju kalliorannan edestalla.
Halli ihmettelee meidän linjapoijua. Kuva: Jamina Vasama / Metsähallitus


Kaksi sukeltajaa vedessä näyttävät ok merkkiä.
Ok! Sukeltajat ovat saaneet linjan tehtyä. Kuva: Jamina Vasama / Metsähallitus

Kahden hallia vedessä.
Teitä pidetään silmällä! Kuva: Jamina Vasama / Metsähallitus
 Sukellukset menivät hyvin ja saimme taas arvokasta tietoa ulkoluotojen vedenalaisesta elämästä. Melkein välittömästi pintaan nousumme jälkeen ensimmäiset lautat lähtivät ajamaan Helsingistä Tallinnaan ja paluumatkan satamaan saimme ajaa Helsinkiin tulevien lauttojen kanssa samaa matkaa.

Kolme ihmistä veneessä, yhdellä kädet ilmassa.
Kuva: Jamina Vasama / Metsähallitus


Kiitos huipputiimille joustavuudesta ja hyvästä työstä!

Mukavaa viikkoa toivottaa
Linda, Suomenlahden meritiimin suunnittelija

PS. Suomenlahden meritiimi on viime aikoina näkynyt paljon eri medioissa! Joku saattoi kuulla haastattelumme radiossa YLE Suomen iltapäivässä tai nähdä meidät Mtv:n uutisissa. Jutun vedenalaiskartoituksesta voi käydä myös lukemassa Suomen Luonnon verkkolehdestä http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/tutkimattomat-vedet-nenan-edessa/ .



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti