Harjoittelijan mietteitä

Kenttäkauden lähestyessä loppuaan pysähdyn peilin eteen, reflektoin elämääni hetken ja epätodelliselta tuntuvia ajatuksia tulee päähäni: ” Onko tämä viimeisiä kertoja tälle kesää, kun pakkaan makuupussia matkaan? Entä viikon ruokalistan laatiminen kenttäolosuhteisiin? Nuudelit, ruisleipää vai molempia? Tarkoittaako tämä sitä, että lähtiessäni ovesta pihalle minun ei tarvitse pakata reppuun vaihtovaatteita, jos satun kastumaan työpäivän aikana? Joudunko jättämään vaihtelevat ja monipuoliset työtehtävät ja palaamaan tunkkaisiin luentosaleihin?”

                     

Harjoittelijan näkökulmasta meritiimissä tehdyt työtehtävät eivät usein tuntuneetkaan työtehtäviltä. En tarkoita tällä sitä, että työpäivän alkaessa olisin napannut lähimmän Poacaen suupieleen ja heittäytynyt kalliolle ottamaan aurinkoa, kun muut tiimin jäsenet selkä vääränä kuljettavat paineilmakompressoria läpi mudan, hyttysten ja rantakasvien. Vaan sitä, että työskentely luonnossa, merellä, rannikoilla, puhtaassa ulkoilmassa ja mahtavien työkavereiden kanssa ei tuntunut välillä työnteolta lainkaan. Olipa kyseessä koko päivän mittainen videoaineiston kerääminen, rantojen kahlaaminen, uhanalaislajien etsintä, kaluston siirtäminen tai sukeltajien avustaminen, päällimmäisinä olotiloina olivat aina rauhallisuus ja tyytyväisyys majoitukseen palattaessa. 

                     

Tietysti harjoitteluun kuului useita haasteitakin. Annan esimerkin: Kävin vähän aikaa sitten Inarissa poimimassa hillaa jänk(h)ällä. Totesin että onpas täällä vähän sääskiä. Krunneilla oli enemmän. Kesän aikana itselleni kävi entistä selvemmäksi, että luonnossa työskentely tarjoaa aina omat haasteensa. Välillä tuulen ja sateen keskellä saattoi hieman palella, toisaalta taas koko päivän mittainen auringonpaiste ja meren pinnasta tuleva heijastus saattoi läkähdyttää. Yhteydenpito mereltä ja saaristosta oli välillä hieman hankalaa. Se saattoi vaatia kävelyn saaren toiseen päähän tai kiipeämisen usean kymmenen metrin korkuiseen torniin. Tekniikan kanssa olevat ongelmat saattoivat olla haastavia, tai jopa mahdottomia, korjata maasto-olosuhteissa. Ja tietysti ne Krunnien sääsket ja muut hyönteiset. Toivon edelleen sydämeni pohjasta onnea ja menestystä Krunnien hyönteissyöjille. Tiedän että edellytyksiä on olemassa.

                      

 Ja että mitäkö opin? Lajituntemukseni sekä merellisten lajien elinympäristöjen ja vuorovaikutussuhteiden ymmärrykseni kehittyi huimasti harjoittelun aikana. Käytännön osaamiseni aineiston keräämisessä, merellä työskentelyssä ja jopa pitävien solmujen tekemisessä on aivan eri luokkaa kuin aloittaessani. Ymmärrän paljon paremmin mitä käytännön vaatimuksia ja haasteita merellä työskentelyyn sisältyy ja kuinka näihin vaatimuksiin ja haasteisiin voi varautua. Ryhmätyöskentelytaitoni paranivat huomattavasti ja koen olevani entistä valmiimpi työskentelemään ihmisten kanssa nopeasti vaihtuvissa olosuhteissa. Oli myös hieno huomata, kuinka paljon sydämellisiä ja ystävällisiä ihmisiä on kiinnostunut ainutlaatuisesta merialueestamme, arvostaa sitä ja on valmiita tekemään töitä sen eteen.

                     

Haluan vielä kiittää tiimin kaikkia jäseniä mahtavasta harjoittelusta, mutta etenkin tiimin vetäjää Essiä. Essi oli parhaimpia tiiminvetäjiä, jonka kanssa olen saanut kunnian työskennellä! Puhumattakaan ruuista joita hän loihti koko tiimille! Ruokahaluni kasvaessa lineaarisesti läpi kesän, Krunnien sänky saavutti oman kantokykynsä rajat ja (kuten ekologiasta tiedämme) romahti hyvin nopeasti kahteenkin otteeseen. Syytän edelleen patjaa, en elopainoani. Get fit, stay fit.

-          Mikko Saviranta, Harjoittelija, Oulun Yliopisto