Meridata käyttövalmiina

Velmu kesäsi maastokaudella 2023 tietoa 4466:sta näytepisteestä itäiseltä Suomenlahdelta Kalajoelle. Kuva: Metsähallitus

Maastossa tehdään maastokartoituksia ja kerätään tarkkaa lajitietoa, mihin millään kaukokartoitusmenetelmillä ei vielä ainakaan tällä hetkellä kyetä. Maastotyöt ovat kalliita ja aikaavieviä ja erityisesti vedenalaiset lajistokartoitukset vaativat erityisosaamista kuten snorklaamista tai sukeltamista. Työ ei kuitenkaan ole läheskään valmiiksi tehty sitten kun maastotyöt on tehty, vaikka kaikki lajinäytteetkin olisi mikroskopoitu ja tunnistettu. Työ ei ole valmis edes silloin, kun kaikki data on naputeltu Excel-taulukoihin.

Työ on valmis vasta, kun taulukot on syötetty LajiGIS-tietokantaan, jossa lajistotiedot ovat kaikkien ympäristöhallinnossa työskentelevien käytettävissä. Ja kun tiedot vielä kerran viikossa päivittyvät ympäristöhallinnon tietokannasta yleiseen Lajitietokeskuksen Luomuksen www.laji.fi -tietokantaan, joka on kaikkien käytössä oleva avoin tietokanta, vasta sitten kenttätyörahoille on saatu täysi vastine.

 

Punanäkinpartaiset kertovat yleensä suojaisesta mutapohjaisesta fladasta tai lahdesta. Kuva: Sonja Palhus / Metsähallitus

Jotkin hyönteiset kuten esim. uposkuoriaiset munivat vesikasvien juuristoihin, joissa niiden toukat kuoriutuvat munista ja alkavat alkaa elämämäänsä ennen aikuiseksi kuoriutumista. Kuva: Maximillian Gareis / Metsähallitus

Maastokaudella 2023 yhteensä neljä Velmu-tiimiä (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) keräsi lajistodataa itäiseltä Suomenlahdelta aina Kalajoelle asti. Tietoja kertyi yhteensä 4466:sta näytepisteestä. Näytepiste tarkoittaa 1-4 neliömetrin kokoista kartoitusalaa, jonka lajisto on inventoitu sukeltamalla, snorklaamalla tai vesikiikarilla. Jos vesi on ollut sameaa, on käytetty haraa, jolloin näyteala on ollut suurempi, mutta pohjaa ei ole nähnyt.

Vesikuuset ovat näyttävät terrestrisiltä kaimoiltaan kuusilta. Kuva: Sonja Palhus / Metsähallitus

Matalilla tai erityisen mutaisilla alueilla vedenalaiskartoituksia tehdään paljon sup-laudan päältä. Melan avulla on kätevää mitata veden syvyys. Kuva: Kevin O'Brien / Metsähallitus

Kaikilta näytepisteiltä ei löydy yhtään lajia, mutta nämä pisteet ovat melko harvassa. Muutamien fladojen syvemmiltä mutapohjilta, erityisesti jos niiden läpi on ruopattu veneväylä, ei välttämättä löydy mitään. Suurin osa näytepisteistä pitää kuitenkin sisällään yhdestä jopa tusinaan tai viiteentoista lajia. 

Yllättäen kaikkein luonnontilaisimmat ja häiriintymättömimmät fladat eivät välttämättä ole niitä monilajisimpia. Upeat mukula- tai punanäkinpartaniittyjen peittämät kirkasvetiset, täysin luonnontilaiset fladat voivat joskus ylläpitää vain kourallista lajeja, esim. mukula- ja punanäkinparta, merinäkinruoho ja hapsivita. Jos häiriötä (lue rehevöitymistä tai edes ravinteita) on hieman enemmän, lajimäärä saattaa kivuta yli kahdenkymmenen. Kumpi näistä alueista sitten on "arvokkaampi" merialue, se on jokaisen itse päätettävissä.

Sameassa vedessä snorklaaja turvautuu heittoharaan lajiston selvittämiseksi. Kuva: Sonja Palhus / Metsähallitus

Kenttäprotokolla kiinnitetään kirjoituslevyyn ja tallentimena toimii vanha kunnon lyijykynä. Vedessä lähes kaikki muut tietojen tallennusmenetelmät ovat joko hankalia, hitaita, kalliita tai muuten mahdottomia. Kuva: Sonja Palhus / Metsähallitus

Joillakin alueilla kartoittajien kavereina laiduntaa perinnebiotooppien hoitajia. Kuva: Kevin O'Brien / Metsähallitus

Maastopäivät tuppaavat olemaan pitkiä. Kartoituskohteet ovat kaukana, veneellä liikkuminen on hidasta, kartoitusvälineitä on paljon ja niitä pitää raahata maastomajoituksen, pakettiauton, veneen ja fladan välillä. Illalla sama reitti pitää kulkea toiseen suuntaan.

Maastopäivä ei pääty siihen, kun saavutaan takaisin majoitukseen. Sitten pitää vielä käydä läpi päivän mikroskopoitavat näytteet, huoltaa varusteet, tankata veneet ja valmistautua seuraavaan päivään. Dataa tallennetaan Excel-taulukoihin silloin kun ehditään, tuulisina päivinä, junamatkoilla tai autossa pelkääjän paikalla.

Välillä Suomenkin vesistöt näyttävät tropiikilta. Kuva: Anna Lyssenko / Metsähallitus

Sukeltajan A-lippu ilmoittaa, että lähistöllä on sukeltaja - älä siis aja veneellä päälle! Anna Lyssenko / Metsähallitus

Äimäruoholla on sievät pienet pallerokukinnot. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kovapohjaisia fladoja voi helposti kartoittaa vesikiikarilla, jos pohja ei pöllyä eikä vesi ole liian syvää. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Tehdyt kartoituslinjat ja -pisteet näkyvät ilmakuvan päälle projisoituna LajiGIS-tietokannassa. Kuva: Metsähallitus

Median kanssa työskentely on osa vedenalaiskartoituksia. Ihmisiä kiinnostaa, miksi plussa-palloiksi pukeutuneet pelastautumispukuiset meribiologit ja luontokartoittajat häärivät heidän rannoillaan. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Hiekkapohjilta löytyy sekä putkilokasveja että irtonaisia rihmaleviä. Kuva: Anna Lyssenko / Metsähallitus

LajiGIS-tietokantaan vietynä maastossa tehdyt näytepisteet- ja linjat näyttävät osuvan pohjakartan kanssa yksiin. Kuva: Metsähallitus

Essi Keskinen, meribiologi