Vanhassa vara parempi?

Emeritusprofessori Pertti Eloranta näyttää mikroskooppikuvia makeanveden levälajeista leväkurssilla Oulussa.

Perämeren makrolevät eli silmin (hädin tuskin) nähtävät levät ovat sekoitus makeanveden ja murtoveden lajistoa. Osa lajeista on selkeästi mereisiä, esim. punahelmilevää Ceramium tenuicorne löytyy aina silloin tällöin pohjoisimmillaan Krunneilta asti. Lajin levinneisyyttä säätelee selkeästi mm. suolapitoisuus, ja pohjoisempana suola vaan ei enää riitä.

Osa lajeista on selkeämmin murtovesilajeja, esimerkiksi ahdinpallero Aegagrophila linnaei.

Osa lajeista taas on väistämättä makeanveden lajeja, kun operoidaan pohjoisella Perämerellä, suolapitoisuuksissa välillä 0–0,3 %. Esimerkiksi suku Batrachospermum, tupsunauhat, on selkeästi makeanveden lajistoa, vaikka lajeja löytyy myös Perämerestä. Suuri suku on nyttemmin pilkottu useaksi suvuksi geneettisen taksonomian edistyessä.

Batrachospermum gelatinosum punalevä eli hyytelötupsunauha erottuu Perämeressä paljaalla silmälläkin. Kuva Essi Keskinen, Metsähallitus

Sitten on se loppu rähmä siinä petrimaljalla, jota ei pysty tunnistamaan millään hyllystä tällä hetkellä löytyvällä lajintuntemuskirjallisuudella ja josta ei edes tiedä, onko kyseessä sinilevä (sinibakteeri) vai rihmalevä. Piilevät nyt sentään yleensä erottaa - melkein aina.

Yli kymmenen vuoden ajan olen pyytänyt omaa leväkurssia tänne pohjoiselle Itämerelle eli Perämerelle. Minä ja tiimini olemme osallistuneet monille eteläsuomalaisille leväkursseille, joiden annista muutamaa prosenttia voi soveltaa Perämereen. Omaa kurssia ei kuitenkaan ole saatu. Oulun yliopistossa ei ole leväasiantuntemusta. SYKEn meritiimissä sekä Helsingin ja Turun yliopistoissa opetetaan ja tunnetaan vain merilajeja. Ja jostain syystä emme tulleet kysyneeksi esimerkiksi Jyväskylän yliopistosta, josta olisi kyllä löytynyt makeanveden levälajintuntemusta. Ehkä tuudittauduin myös siihen ajatukseen, että meitä ohjataan ylhäältäpäin, ja sieltä myös koulutusten pitäisi valua alaspäin.

Hyytelötupsunauha Batrachospermum gelatinosum. Kuva Pertti Eloranta.

Tänä kesänä hermostuimme tilanteeseen täällä pohjoisessa ja pyysimme jälleen apua eteläsuomalaisilta kollegoilta. Tällä kertaa meille annettiin makeanveden leväasiantuntijan nimi, Helsingin yliopistossa limnologiaa ja Jyväskylän ja Kuopion yliopistoissa hydrobiologiaa opettanut ja tutkinut emeritusprofessori Pertti Eloranta. CV:stä löytyi myös KHO:n ympäristöasiantuntijaneuvoksen titteli. Jäänyt eläkkeelle vuonna 2006.

Yhteydenotto Elorantaan osoittautui hedelmälliseksi. Saimme näytteitämme tunnistetuiksi, ja kun sitten itkin sitä, että emme saa kurssitusta, emeritusprofessori sanoi, että kyllähän hän nyt yhden päivän kurssituksen voi meille tulla pitämään, kun on vielä tuota kiinnostusta asiaan.

Niinpä virkeä ”eläkeläinen”, jonka päivät edelleen kuluvat pitkälti työntekoon verrattavan puuhastelun kuten mikroskopoinnin parissa, hyppäsi autoonsa Jyväskylässä ja hurautti mennen tullen Ouluun pitämään SEAmBOTH- ja VELMU-tiimiläisille kurssitusta makeanveden levälajeista. Tieto kyllä lisäsi tuskaa - totesin tunnistaneeni systemaattisesti väärin ainakin yhden sinileväsuvun koko meribiologinurani ajan. Samalla lisääntyi tuskallisesti tieto siitä, miten paljon lajeja täältä todellisuudessa voikaan löytyä. Tähän mennessä näytteet oli näppärästi niputettu samojen sukujen alle, mutta nyt meillä on ainakin teoriassa tieto kymmenistä uusista lajeista.

Emeritusprofessori Tauno Ulvinen Oulun yliopistolla pitää itsensä edelleen täystyöllistettynä, 60 vuotta siitä kun tuli töihin. Ulvinen tarkastaa edelleen vaikeimmat Perämeren meritiimien vesisammallöydöt. Ulvinen valittiin Metsähallituksen vuoden vapaaehtoiseksi vuonna 2011.

Päivän mittaan ihmettelimme yhdessä, onko taksonomia kokonaan kuoleva tieteenala, kun morfologisia tuntomerkkejä katsomalla ei enää välttämättä pääse perille asti vaan lajintunnistus tapahtuu pitkälti DNA-tasolla. Taksonomeja ei enää palkata minnekään eikä monikaan opiskelijanuori ole kiinnostunut taksonomiasta. Kuitenkin vain tarkkaa lajitietoa voi käyttää esim. ympäristömuutoksista kertovina indikaattorilajeina. (Ei tietenkään pidä unohtaa esim. Marja Koistista Luonnontieteelliseltä keskusmuseolta. Koistinen on väsymättä määrittänyt erityisesti näkinpartaisia kaikille Metsähallituksen meritiimeille. Koistinen on vielä hyvinkin työikäinen, eli eivät kaikki taksonomit sentään ole eläkeikää ylittäneitä 😃)

Hyytelötupsunauha. Kuva Essi Keskinen, Metsähallitus

Onneksi meillä on vielä kiinnostuneita, innostuneita, uteliaita ja terveitä emeritusprofessoreja kuten Pertti Eloranta, 76 ja Oulun yliopistossa Tauno Ulvinen, 89, joka edelleen tarkastaa Perämeren meritiimien vesisammalet. Kun kuuntelee näitä eläviä tietosanakirjoja, joille on kummallekin kertynyt kuudenkymmenen vuoden ura taksonomian parissa, tuntee itsensä kovin nöyräksi oman kokemuksensa ja tietopohjansa kanssa.

Toisaalta, mistä meistä nykymeribiologeistakaan tietää - eläkeikä nousee kohisten niin että ehkä me nelikymppiset olemme vielä työvelvoitettuja seuraavatkin neljä vuosikymmentä? Ehkäpä siinä ajassa ehtisi oppia itsekin.

Essi Keskinen

Batrachospermum atrum -punalevä eli tummatupsunauha mikroskoopissa. Kuva Pertti Eloranta.

Ahdinpallero Aegagrophila linnaei kiven pinnala Perämeressä. Kuva Niina Kurikka, Metsähallitus.