Kuulumisia Perämereltä, eteläsuomalaisen näkökulmasta!

VELMU-hankkeen Metsähallituksen pohjoisimman meritiimin kenttäkausi on tältä kesältä saatu päätökseen näin syyskuun alun kunniaksi. Kesä on ollut varsin tapahtumarikas ja mielenkiintoinen näin eteläsuomalaisen näkökulmasta. Paljon olen oppinut lisää Itämerestä ja saanut huomata kuinka paljon Itämeren vesialueet eroavat sekä lajistoltaan että olosuhteiltaan toisistaan.

Kesän aikana sain huomata, kuinka paljon Perämeri eroaa esimerkiksi etelän Saaristomerestä lajistoltaan. Etelässä olen tottunut näkemään laajoja rakkohaurun (Fucus vesiculosus) vedenalaisia kasvustoja, kun taas Perämerellä rakkohaurua ei esiinny. Perämeren pohjilla esiintyy taas enemmän putkilokasveja sekä vesisammalia. Kesän aikana tuli kohdattua kauniita näkinpartaisniittyjä sekä tiheitä ahvenvitakasvustoja. Saaristomeren punalevä- ja sinisimpukkavyöhykkeet puuttuvat Perämeren syvemmistä vesistä veden tummuuden sekä vähäisen suolapitoisuuden takia. Perämerellä törmäsimme usein pikkujärvisimpukkaan (Anodonta anatina) pehmeillä pohjilla.

Näkinpartainiitty Hailuodossa. Kuva Janni Ketola, Metsähallitus

Kenttäkauden edetessä huomasin myös, kuinka matalaa ja tuulista Perämerellä on. Esimerkiksi Hailuodossa pystyi kävelemään 500 m rannikosta ulospäin, mutta silti oli vain vyötäröä myöten vedessä. Saaristomeren jyrkkiin ja syviin rantoihin tottuneena oli erikoista huomata, että esimerkiksi veneellä ei pystykään pääsemään aina ihan rantaviivan tuntumaan. Veneessä saimme myös olla tarkkoja kivien suhteen, kun jäät pystyvät kuljettamaan kivenlohkareita uusiin paikkoihin. Merikartassa näkyvä vedenalainen kivi ei ehkä seuraavana vuonna olekaan aina samassa paikassa.

Perämeren tuulisuus tuli myös huomattua parikin kertaa. Perämerellä ei saa samanlaista suojaa kuin Saaristomerellä rikkonaisesta saaristosta. Kesän edetessä saimme päivittäin tarkistaa tuuliennusteet sekä myös vedenkorkeuden. Vedenkorkeuskin pystyi muuttumaan kesken päivän monia senttimetrejä riippuen siitä, mistä suunnasta tuuli.

Kartoitusalueemme keskittyivät tänä vuonna enemmän rannikkoalueen läheisyyteen, joten saimme enimmäkseen tehdä kartoitustyöt kävellen kahlaamalla tai käyttämällä kumivenettämme. Vain pari kertaa pystyimme käyttämään isompaa venettämme syvempien kohteiden kartoitukseen. Perämerellä sukellussyvyydet eivät olleet kesän aikana kovinkaan syviä. Sukelsimme keskimäärin 2 metrin tuntumassa.

Joskus sukelluslinja on helpointa aloittaa snorklaamalla. Kuva Ashley Gipson, Metsähallitus.

Iloiset sukeltajat lähdössä tekemään sukelluslinjaa. Kuva Ashley Gipson, Metsähallitus.

Erikoisuutena kesän aikana oli käytössämme oleva sähköperämoottori. Perämoottori toimi ladattavilla akuilla, joiden lataamiseen kului käytön jälkeen kokonainen seuraava yö. Onneksi akkuja meillä oli käytössä kaksi. Sähköperämoottori toimi meidän käytössä hyvin, vaikka mihinkään huippunopeuksiin sillä ei päässyt. Tyynenä päivänä huippunopeudeksi saimme 8,2 km/h eli noin 4 solmua. Yhden kerran meidän toinen sähköperämoottorimme akuista päätti olla toimimatta ratkaisevalla hetkellä Hailuodon pohjoispuolella. Emme voineet muuta kuin ajaa 3 km:n matka jäljellä olevalla 6 %:n akun latauksella. Saimme ainakin testattua, että tyhjällä akulla voi vielä ajaa 500 m 0,5 solmun nopeudella.

Kumiveneemme sähköperämoottorin kanssa Simppusäikän hiekkarannalla Siikajoella. Kuva Janni Ketola, Metsähallitus.

Kiinnostusta tekemäämme kartoitustyöhön löytyi kaikilta rannikkoalueilta, joihin menimme. Ihmisiä tuli rantaan saakka kyselemään minkälaista työtä olemme tekemässä. Näytimme varmasti muista ihmisistä erikoisilta oransseissa pelastuspuvuissa ja vesikiikarit kainalossa. Joskus päivän aikana sai keskustella monen ihmisen kanssa alueen kehityksestä, sen lajistosta sekä maankohoamisen vaikutuksesta.  

Janni Ketola, luontokartoittaja

Kuva Ashley Gipson, Metsähallitus.