Sammalviidakossa

Sukeltaja valaisee vesisammallabyrinttiä pohjoisella Perämerellä. Kuvat Metsähallitus

Helteinen maastokausi 2018 helli Perämeren SEAmBOTH -hankkeen meritiimiä tyynillä 30-asteisilla aurinkoisilla päivillä. Kemi-Tornion edustalla ilma on harvoin yli 20-asteista ja vesi ei koskaan. Paitsi kesällä 2018, jolloin vesi oli kuuden metrin syvyydessä parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) 26-asteista.

Perämeren tiimiä hellittiin myös upeilla vesisammalviidakoilla. Maastokaudella 2018 haluttiin kerätä enemmän tietoa jokisuistoista, ja Kemi- ja Torniojoen suistot muodostavat käytännössä yhden jättiläismäisen jokisuiston koko pohjoiselle Perämerelle.

Sinisellä on merkitty jokisuisto, harmaalla natura-alueet ja perämeren kansallispuisto. Kuva leike VELMU-karttapalvelusta

Perämeren murtovesi on niin suolatonta, että rakkohauru ei viihdy täällä lainkaan. Eteläisemmällä Itämerellä rakkohauru (entiseltä nimeltään rakkolevä) on ns. avainlaji, joka muodostaa avainhabitaatteja. Tämä tarkoittaa sitä, että rakkohaurun muodostamat vedenalaiset niityt kalliorannoilla ja kivikoissa muokkaavat ympäristöä sellaiseksi, että monet muutkin lajit viihtyvät alueella - pikkukalat saavat suojaa, selkärangattomat ruokaa, monet rihmalevät ja levärupi kiinnittymispinnan itselleen ja vaskikala mahdollisen pesimäpaikan.

Perämerellä rakkohaurun paikan ovat ottaneet makeamman veden lajit, vesisammalet. Rutiininomaisesti 1-7 m syvyydellä olevalta suhteellisen avoimelta kivikkopohjalta löytyy vähintään kolme sammallajia, isonäkinsammal (Fontinalis antipyretica), vellamonsammal (Fissidens fontanus) ja tursonsammal (Oxyrrhyncium speciosum). Jokisuistoja lähestyessä sammallajien lukumäärät vain lisääntyvät niin että Kemin edustan saarten rannoilla tai riutoilla sukeltaessa sadan metrin mittaiselta sukelluslinjalta saattaa löytyä jopa kuusi lajia vesisammalia. Yhteensä kesän vesisammallajien saldo taisi lähetä kymmentä, tai peräti tusinaa.

Pikkuruinen vellamonsammal on kaunis linnunsulkamainen vesisammal, joka hyvissä olosuhteissa voi Perämerellä kasvaa 5-8 cm korkeaksi patjaksi. Kuva Metsähallitus.

Parhaimmillaan vesisammalten peittävyys ylittää puolet kivikosta, ja suurimmillaan näkinsammalet voivat olla 20-35 cm pitkiä huiskaleita. Toki monet sammalet ovat pikkuriikkisiä ja niitä hädin tuskin näkee piilevän alta, mutta ainakin ne ovat elossa ja vihreitä - suurin osa rihmalevänäytteistä, jotka otetaan mikroskooppitarkasteluun pohjoisella Perämerellä, osoittautuu kuolleiksi määrityskelvottomiksi rihmaleviksi ja runsaaksi piileväkerrokseksi.

Ruotsalaiset SEAmBOTH-kollegat Norrbottenin lääninhallituksesta toivat vesisammalnäytteensä meille katsottavaksi, koska he eivät olleet tehneet sitä koskaan ennen itse. He eivät ylipäätään olleet juuri kiinnittäneet huomiota vesisammaliin.

Ahdinsammalesta tursonsammaleksi vaihtunut Oxyrrhncium speciosum on Perämeren yleisimpiä vesisammallajeja. Kuva Metsähallitus.

Löysimme kuusi eri lajia, mutta hämmentävästi lajit olivat painottuneet hyvin eri tavoin kuin Suomessa. Meillä heittämällä yleisimmät lajit ovat isonäkinsammal, vellamonsammal ja tursonsammal, mutta Ruotsin puolella vellamonsammalta ei löytynyt lainkaan, tursonsammalta vain yksi kituvahko verso, ja isonäkinsammalta vain hieman, muiden näkinsammalten ollessa yleisempiä. Tosin Ruotsin puolella kartoitetut alueet olivat erilaisia kuin Suomessa, ja vellamonsammal on helppo sivuuttaa koska se on niin pieni. Ehkä tuleva maastokausi 2019 antaa vastauksen tähänkin ihmettelyyn.

Oli miten oli, vesisammalet ovat mielestäni kivikkoisen Perämeren kauneinta antia.

Essi Keskinen

Vesisammalia luontaisen värisessä humusympäristössään. Kuva Metsähallitus