Kuoriaiskuiskaajat Pubipenniksen jäljillä

Meriuposkuoriainen on erityisesti suojeltava direktiivilaji, jota Euroopasta on löytynyt ainakin toistaiseksi vain Suomen rannikolta. (Kuva: Metsähallitus/Maiju Lanki)

Muutama vuosi sitten tein täällä Itäisellä Suomenlahdella normaalia sisäsaariston sukelluslinjaa, ruovikon reunasta ulospäin. Siinä neliömetrin kokoisella analyysiruudullani, noin metrin syvyydessä, käveli pohjalla kovakuoriainen. Se ei näyttänyt mielestäni olevan oikeassa elementissään. Se siis ei uinut vaan käveli, melko kömpelön näköisesti pitkillä jaloillaan. Meitä oli samana vuonna kehotettu pitämään silmiämme auki meressä elävien kuoriaisten varalle, joten nappasin innokkaasti mukaani hyönteisen näytepurkkiin ja kiikutin sen kanssamme samalla toimistolla työskentelevälle humoristiselle kovakuoriaisasiantuntijalle, Seppo Karjalaiselle.

Niin siinä sitten kävi, että ensimmäinen koskaan veden alla näkemäni kävelevä kovakuoriainen oli uhanalainen ja erityisesti suojeltava meriuposkuoriainen (Macroplea pubipennis). Tästähän tietysti kovakuoriaisasiantuntijamme oli hyvin innoissaan, mutta varmasti myös (salaisesti) vähän harmissaan, sillä tämä oli hänen kotikontujaan ja hän ei ollut itse etsinnöistä huolimatta onnistunut samaan kuin minä. Ja minähän en edes yrittänyt, meriuposkuoriainen vain muina kuoriaisina käveli minua vastaan.

Uposkuoriaisten elämäntavat ovat puutteellisesti tunnettuja, mutta kartoituksissa on tullut selväksi, että mieleisen naaraan löydettyään uros ei mielellään päästä siitä irti, vaan ratsastaa sen selässä toimistolle saakka. (Kuva: Metsähallitus/Jyri Tirroniemi)

Noh, tästä on sitten mennyt muutama vuosi ja me ryhdyimme tänä vuonna tosihommiin. Tärkeään direktiivilajiin budjetoitiin erikseen aikaa ja niinpä lähdimme ihan oikeasti etsimään uposkuoriaisia. Tämä oli ensin tuskaisaa. Kuvitelkaa puuroriisinjyvän kokoisen ötökän etsintää jalkapallokentän kokoisesta lahdesta, jossa on vedenalaiskasvustoa paikoittain kuin ruohoa niityllä, ja pahimmillaan vain parinkymmenen senttimetrin näkyvyys. Eivät ne meinanneet millään löytyä ja melkein kaksi etsintäpäivää meni, ennen kuin tärppäsi. Olimme kahden sukeltajan ja yhden snorklaajan voimin etsineet omilla sektoreillamme monta tuntia putkeen ja melkein antaneet periksi. Sitten, melkein samasta kohdasta kuin pari vuotta aiemmin, Jyri (toiselta nimeltään Kuoriaiskuiskaaja) löysikin parittelevan meriuposkuoriaisparin. Me menimme kaikki paikalle ihmettelemään ja kun lemmiskelevälle parille nostettiin rekvisiittakasvillisuutta purkkiin, siitä löytyikin toinen pari. Kuoriaiskuiskaajamme löysi vielä hetken päästä kolmannenkin parin. Voinemme siis sanoa löytäneemme elinvoimaisen (ja ilmeisen fertiilin) meriuposkuoriaiskannan.

Uposkuoriaisen määritys vaatii tarkkuutta. Kentällä määrityksen apuna on toiminut luuppi. (Kuvat: Metsähallitus/Tuuli Pietinen ja Metsähallitus/Petra Pohjola)

Tästä päivästä eteenpäin Kuoriaiskuiskaaja-nimitys on hypännyt kenttätyöntekijältä toiselle ja olemme yhtäkkiä löytäneet muiden kartoitusten ohessa runsaasti uposkuoriaisia, paitsi meriuposkuoriaisia, myös rantauposkuoriaisia (Macroplea mutica) ja järviuposkuoriaisia (Macroplea appendiculata). Ilmeisesti uposkuoriaisia oppii näkemään, ikään kuin suppilovahveroita lehtien seasta. Tyypillinen elinympäristö kuoriaiselle on sisälahdessa matalalla, ruovikon reunan läheisyydessä, puhtaan ja suhteellisen harvan uposkasvillisuuden päällä. Kun uposkuoriaisen on kerran nähnyt elinympäristössään, voi yhtäkkiä havahtua ajatukseen, että onpa sen näköinen paikka, että täällä voisi olla uposkuoriaisia, ja aika usein onkin.

Uposkuoriaisen voi veden alla löytää puhtailta vedenalaiskasveilta. Varsinkin meriuposkuoriaista uhkaa sekä vedenlaadun heikkeneminen ja ruovikon umpeenkasvaminen että toisaalta myös ruoppaaminen. Kuvassa rantauposkuoriainen hapsividalla. (Kuva: Metsähallitus/Petra Pohjola)

Siitä, että osaamme onnistuneesti määrittää uposkuoriaislajeja, voimme kiittää vain kärsivällistä toimistosankariamme Seppoa. Ensin opimme kädestä pitäen erottamaan meriuposkuoriaisen muista uposkuoriaisista mikroskoopilla, sittemmin olemme kaikki oppineet erottamaan lajeja toisistaan luupin avulla. Tätä taitoa me myös olemme tarvinneet, sillä kaikki kolme lajia ovat usein esiintyneet iloisesti sekaisin, mikä on ristiriitaista aiemman tiedon kanssa. Ja vaikka olemme saaneet virallisen luvan ottaa muutamia uhanalaisia meriuposkuoriaisia näytteiksi, ei kuoriaisia tarvitse turhaan riistää kodeistaan kenttämäärityksen ansiosta. Toisaalta muut uposkuoriaislajit ovatkin tällä hetkellä erityisen kiinnostavia uusien, vielä julkaisemattomien tutkimusten takia, ja kuoriaisia onkin tullut kiikuteltua Sepon toimistolle riesaksi asti. Paljon uutta tietoa on luvassa tästä puutteellisesti tunnetusta lajiryhmästä, mikä on paitsi jännittävää, myös mahdollistaa lajien suojelun.

Kuvissa erilajisia uposkuoriaisia. Määrityksessä katsotaan muun muassa yläselän täplitystä, takajalan jaokkeiden pituuksia, karvoitusta ja peräpiikkien muotoa. (Kuvat: Metsähallitus/Petra Pohjola)

Terveisin Petra, Itäisen Suomenlahden suunnittelija

Vielä lisäkuvan verran kuoriaislempeä <3 (Kuva: Metsähallitus/Petra Pohjola)