Nimen voima



Netissä käydään keskustelua rakkohauru vs rakkolevä -nimestä.

Luin artikkelin airokalasta, joka oli löydetty rannalle huuhtoutuneena Filippiineiltä. Nämä syvänmeren kalat elävät 100-1000 m syvyydessä ja ovat pisimpiä luukaloja, jopa 10 m pitkiä käärmemäisiä otuksia. Niitä huuhtoutuu aina välillä kuolleina syvyyksistä rantaan. Monissa maissa niiden sanotaan ennustavan maanjäristyksiä ja Japanissa sen nimi on ”Merten jumalan palatsin vietintuoja”. Joissakin maissa sen nimeksi mainitaan ”sillikuningas”.

http://news.nationalgeographic.com/2017/02/pictures-oarfish-philippines/

Sillikuningas soitti heti kelloa. Muistikuvia lapsuudesta - istun ruskealla sohvalla ja selailen isän vanhaa maailman kaloista kertovaa ohutta sinikantista kirjaa, jossa oli jokaisella sivulla piirrettyjä kuvia. Kaloilla oli numerot, ja numeroilla tiedot haettiin kirjan loppuosasta, jonne oli koottu muutama lause jokaisesta kalasta. Haaveilin meribiologin ammatista ja luin kaloista, joilla oli eksoottisia nimiä kuten sillikuningas. Muistan kuvan sillikuninkaasta kuin olisin katsonut kuvaa eilen. Pitkä hopeanhohtoinen kala, jolla on punainen harja, uiskentelee ylävasemmalta kohti sivun oikeaa alakulmaa.

Pohjolan kalat värikuvina, Halme 1954.

Kurkistus nettiin. Sen mukaan suomalaisella sillikuninkaalla ei ole mitään tekemistä airokalan kanssa. Suomeksi sillikuningas on koppapääkaloihin kuuluva aivan eri kala, mutta muistikuvani kirjan sillikuninkaasta pätee kyllä airokalaan. Yritin kaivaa kirjaa kirjahyllystäni (löytyi vain saman sarjan akvaariokirja jostain 40-luvulta) ja kellarikomerosta (löytyi Luonnontieto jostain 1800-luvun loppupuolelta). Soitin myös isälleni, mutta kirja oli mökillä. Isänikin muisti sen saman kuvan, ja nimen sillikuningas. Käyn kirjastossakin, mutta Oulun pääkirjastossa ei ole Pohjolan kalat värikuvina, Halme, 1954 -kirjaa.

Asia jää painamaan. Isäni on myös kiinnostunut, ja värvää pikkuveljeni appiukon kuvanmetsästykseen. Jommu käy Turun pääkirjastossa ja sieltäkään ei juuri tuota nimenomaista teosta löydy. Nythän arvoitus on pakko ratkaista ihan loppuun asti!

Järeät käyttöön. Laitan sähköpostia Luonnonvarakeskuksen kala-asiantuntijalle Lauri Urholle. Urho vahvistaa saman kuin netti, että airokala ei ole sillikuningas vaikka miten vääntäisi.

No jo nyt on! Nyt olen vielä vakuuttuneempi siitä, että kirja on pakko saada käteen asti ja tarkistaa se onnettoman sillikuninkaan kuva! Huutonetistä löydän kirjan porvoolaiselta myyjältä viitosella. Lähestulkoon odotan postilaatikon ääressä kunnes kirja putoaa parketille.

Ja siellä se on, sivulla 36. Airokala jonka muistin lapsuudestani, ja jonka nimeksi on mainittu SILLIKUNINGAS! Kirjassa on myös oikea sillikuningas taulussa 8 mutta sitä en muistanut. Olin oikeassa, ja pääsin todistamaan sen! Voiko mikään olla suloisempi tunne! Joko kirjassa on painovirhe, tai Halme on jostain syystä kutsunut airokalaa vuonna 1954 sillikuninkaaksi. Kirja on alun tanskalaisen Hans Hvassin käsialaa. Esipuheessaan Erkki Halme kertoo, että ”suomalaisten kalalajien nimityksissä on johdonmukaisesti seurattu uutta nimistöä, jonka Vanamo-seuran asettama nimistökomitea on laatinut. Ulkomaisista kaloista on yleensä pyritty käyttämään niille käsikirjoissamme aikaisemmin annettuja nimiä…” Netti käyttöön, ja airokala on tanskaksi sildekonge, sillikuningas. Hahaa! Ehkä Halme ei ole ollut tietoinen, että ”sildekonge” on jo vuonna 1934 ollut airokala teoksessa Suomen kalat, Valle. En tiedä, miksi Halmeen airokalan nimi on sillikuningas, mutta ainakin tästä syntyi hieno tarina.

Sillikuningas, Taulu 36, kuva 1. Oikeasti kyseessä on kuitenkin airokala.

Jos siis pelkkä airokalan englanninkielinen nimi ”king of the herrings” jostakin toisesta kielestä käännettynä voi herättää näin vahvan muiston (ja päähänpinttymän) yli 35 vuoden takaa, kertoo se siitä, kuinka vahvasti suhtaudumme nimiin.

Viime keväänä nimistötoimikunta ehdotti kaikille Suomesta löytyville makroleville uudistettuja nimiä. Eniten keskustelua herätti ehkä rakkolevän vaihtuminen rakkohauruksi. Syynä nimen vaihtumiseen on se, että aiemmin rakkolevä oli ainut Suomesta löytynyt Fucus-suvun laji, jolloin nimi oli aivan kelvollinen. Sittemmin Itämerestä, lähinnä Selkämereltä ja Merenkurkusta, on löydetty toinenkin Fucus-suvun laji, Fucus radicans, jota alettiin kutsua kapearakkoleväksi.

Kippari-lehden helmikuun venemessunumerossa ilmestyi artikkeli makrolevien uusista suomenkielisistä nimistä.

Nimistötoimikunta kuitenkin huomautti järkevästi, että F. radicansilla ei ole rakkoja lainkaan, joten sen nimenä kapeaRAKKOlevä olisi kovin harhaanjohtava. Koko Fucus-suku vaihdettiin siis hauruksi, joksi rakkolevää on jossain päin rannikkoa kutsuttu (Itäisellä Suomenlahdella myös hatruksi). F. vesiculosuksesta tuli rakkohauru ja F. radicansista itämerenhauru. Loogista, mutta ei välttämättä kaikkien mielestä miellyttävää. Myös uusin tekstinkäsittelyohjelma Wordin versio ymmärtää rakkolevän mutta ei haurua vaan tässäkin tekstissä on kovasti punakynää alla.

Kaikki minun sukupolveni ihmiset muistavat sen henkisen taistelun, joka syntyi, kun maamyyrästä tuli kontiainen. Vieläkin tapellaan peuran vs kauriin nimistä - valkohäntäpeurasta tuli valkohäntäkauris ja sekös ihmisiä sekaannuttaa.

Turun Sanomien artikkelissa vuodelta 2004 Suomen Metsästäjäliiton Jahti-lehden päätoimittaja Juha K. Kairikko esitti, että nimenmuutos kannattaisi vielä perua ”väärinkäsitysten ja kansan hitaan omaksumiskyvyn takia.”

Kansa omaksuu hitaasti - vielä viime vuonna kävin jonkun kanssa tätä valkohäntäpeura-valkohäntäkauris -keskustelua, ja nimiä ehdotettiin kuitenkin vaihdettavaksi jo 2000-luvun alussa, pian lähes 20 vuotta sitten.

Roikumme vanhoissa nimissä kiinni kuin henkemme edestä, vaikka kyseessä on vain kasvin tai eläimen nimi. Tämä kertonee asian tärkeydestä - rakkohauru on tärkeä ja näkyvä ruskolevä, kontiainen kaikkien rakastama sinisiin lappuhousuihin pukeutunut myyrä ja valkohäntäkauris tärkeä metsästyslaji. Kukaan ei sen sijaan älähtänytkään, kun palleroahdinparta siirrettiin pois ahdinparroista ja sen nimeksi muutettiin ahdinpallero. Kuka siitäkään on koskaan kuullut?

Mitä tästä nyt voi vetää loppukaneetiksi? Että nimillä totisesti on voimaa ja että minä olin oikeassa.

Essi Keskinen